Raising Cain - Kahdet kasvot ( Psyko on jo iso poika ) ============================ Brian de Palman "Raising Cain" eli suomalaisittain sikamaisen tyhmästi nimetty "Kahdet kasvot" on ehdot- tomasti parasta mitä de Palama on ohjannut ja huippua myös kaikkien jännitysleffojen joukossa. Filkkaa on verrattu Hitchcockiin, mikä tekee sekä kunniaa että vääryyttä Palman taidoille. Hitchcock teki jännitys- filmien klassikkoja, loi perustat modernille jännä- rille, jossa kamera tunkeutuu niin lähelle tapahtumaa, että katsoja tuntee itsensä turvattomaksi _sekä_ filmin sisällön _että_ sen rakenteen ansiosta. Pitkät komeat kamera-ajot, hellän intiimistä kasvo- kuvauksesta huolellisiin skenaarioihin siirtyvät kohdistukset ja harkittu värien käyttö tuovat kyllä mieleen Hitchcockin, varsinkin "Vertigon", mutta de Palma pystyy lisäksi käyttämään hyväkseen koko Hitchcockin jälkeen kehittynyttä jännitys- ja kauhu- filmin traditiota. De Palman omista filkoista "Raising Cain" muistuttaa eniten (kuvakerronnan ansioissa) "Lahjomattomia", jota katsoin aikoinaan yhtä lumoutu- neena: miten huolitellun massiivista, miten massiivisen huolellista. Filkka pursuaa mielenkiintoisia sisältö- rakenneratkaisuja, jotka eivät ole mukana "pöpö hyppää esiin" -affektien heittämiseksi katsojan silmille, vaan jotka liittyvät filkan sisältöön _ja_ samalla kommen- toivasti kauhufilkan traditioon. Esimerkiksi kannattaa pitää silmällä miten televisioon liitetyt itsen/toisen näkemiset liittävät yhteen Carterin ja vaimon roolit. "Raising Cainista" ei enää voi pohtia tuleeko kauhun syy kodin sisältä vai ulkopuolelta, sillä "Raising Cain" tekee viimein selväksi, että nämä suunnat ovat yhtä ja samaa, "henkilökohtainen on poliittista", kuten feministinen motto kuuluu, tai uusimmissa kauhu- filkoissa se voisi olla "oma kauhu on kaikkien kauhu". Katsojan kokema/haluama avuttomuus on siirretty uusiin seismisiin lukemiin muutamissa leppoisan avant- gardistisissa kauhuleffoissa kuten "Manaaja III" tai "Raising Cain". Katsojalle annetaan juuri sopivan vähän mahdollisuuksia pysyä kärryillä juonesta ja jännityksestä, mutta miellyttävän hämärällä logiikalla kertomisen näkökulma siirtyy henkilöstä toiseen. On mahdoton sanoa kenen kannalta "Raising Cain" lopul- takin kertoo multipersoonan ongelman, ja onko filkan keskeisin sisältö edes multipersoonassa vai jossain mistä multipersoonakin on vain osa teemaa. John Lithgow sopii juuri tähän filmiin niin hienosti, että näyttelijän oscarin soisi yhtaikaa hänelle ja ohjanneelle, henkilön kuviinsa sovittaneelle Palmalle, joka on tehnyt päähenkilöstään samanlaisen klassisen hahmon kuin Hitchcockin "Psykossa" syntyi ohjaajan ja Anthony Perkinsin yhteistyönä; tosin Lithgowin näyttelijäntyö sentään on jotain luonteellista ver- rattuna Perkinsin nukkemaisuuteen. Kun de Palman "Blow outissa" vielä leikiteltiin kauhufilmin perin- teellä, sopi Lithgow siihen filmiin yhtä aikaa klassiseksi hirviöksi (huomatkaa muuten "Raising Cainissa" lastenhuoneen hyllyllä istuva isopäinen nukke..) ja moderniksi harkitsevaksi tappajaksi. De Palman "Blow outista" joku leffakriitikko kirjoitti, että Palman leffan kauhu on aikuisen ihmisen kauhua eli _toiston kauhua_. Sitä sietää miettiä "Raising Cainia" katsoessaan, mitä kaikkia kauhufiiliksiä filmi lataa sisällössä ja rakenteessa, miten filkka kiertää täyttämään omia aukkokohtiaan katsojan yllättäen ja miten koko filmi lopulta kiertää omaa alkuaan kohti - ja jopa perinteinen kaksoislopetus on osattu muuttaa hieman erilaiseksi ja _sillä_ tavoin erilaiseksi että se täsmää filkan sisältöön. De Palma rakentaa kertomukseksi sen mikä muuten olisi vain aavistelua, tekee todelliseksi deja vun. Elokuvista lähtiessä tulee fiilis: minähän taisin kuvitella koko tarinan, sehän oli minun untani, jonka de Palma oli ohjannut. Kaiken lisäksi "Raising Cainia" voi katsoa (no, minä ainakin katsoin) psykoanalyysinä Hitchcokcin filmeistä, varsinkin ensimmäistä puolituntista, jonka jälkeen filkan intensiteetti hieman heikkenee. Filkan loppupuolella on kuitenkin yksi kohtaus, joka on vielä huikeampi mestarinäyte de Palman kompositiotarkkuudesta kuin "Lahjomattomien" pastissina ohitettu lastenrattaat portaissa -kohtaus. Muutamaan sekuntiin Palma tiivistää kaikki henkilönsä ja heidän suhteensa, mitään yhtä tarkkaa ja samalla kevyttä en muista vuosiin leffoissa nähneeni. Eli jos ylipäänsä elokuvana "Raising cain" on maittava 9+ niin kauhu- ja jännitysfilkkana se on vähintään 10+. -- mg "tässä talossa, näissä huoneissa/ on AKAVAlla sun nimesi" soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto