============================================================ Lyhyesti: "Kimpassa" on lempeä kuvaus yksinäisistä ihmisistä, jotka löytävät turvapaikan kommuunista. 1970-luvulle sijoitettu nostalgia antaa mahdollisuuden romantisoida yksinäisyyden muotoja mutta myös ainutlaatuisen tilaisuuden kuvata ennakkoluulotonta elämäntapaa. Söötin ruotsalainen. ============================================================ "Kimpassa" ("Tillsammans", 2000) ei ole kollektiivikuvaus, niin kuin leffan mainoksissa ja arvosteluissakin on esitetty, vaan kuvaus nykyaikaisen elämän yksinäisyydestä. Kunkin yhteiskunnan järjestys on viime kädessä kasa ratkaisuja yksinäisyyteen. Käsitykset muodista, seksuaalisuudesta, politiikasta ja musiikista muotoutuvat tapauskohtaisina keinoina välttää yksinäisyyttä. Mitä enemmän yhteiskunta tukee tiettyjä helppoja keinoja, esimerkiksi ydinperheen mallia, sitä hätäisemmin siihen turvaudutaan ja sitä nopeammin siitä turhaudutaan. "Kimpassa"-elokuvassa kommuunielämä näytetään ydinperheen mallia onnistuneemmaksi, koska se tarjoaa useita vaihtoehtoisia tapoja liennyttää yksinäisyyttä. Kommuunin sisällä ihmiset puhuvat ja elävän toistensa ohitse ihan niin kuin ydinperheessä, mutta kommuuni sentään opettaa nauramaan yksinäisyytensä tuottamalle hupsuudelle. "Kimpassa"-kommuuniin pakkosiirretty murrosikäinen analysoikin, että talon asukkaat ovat kuin Astrid Lindgrenin "Melukylän lapsista". On hauskaa päättää yhdessä, että auringonpaiste onkin mälsää ja vesisade nastaa. Ei kommuuni sen kummempaa elämäniloa merkitse eikä tarvitse. Suomalaisille katsojille ruotsalainen suvaitsevaisuus on tietynlainen vitsi, mutta teatterissa on nauru tukahtua kurkkuun usealtakin katsojalta, niin söötisti "Kimpassa" kuvaa ihmisiä, jotka ovat valmiita mihin tahansa karkottaakseen yksinäisyyden. Suvaitsevaisuus ei synny ennakkoluulojen purkamisesta vaan oman yksinäisyyden tunnustamisesta. Elokuvan kameratapa eli levoton zoomaus ja rakeisen oranssi sävytys korostavat etäisyyttä aikakauteen. Antoisan sympaattiset näyttelijät tekevät hekin tarinasta ajattoman, vaikka jokainen kommuunin jäsen onkin sitten ehdottomasti jotain marginaalia; polkkatukkainen homo on tietysti se lempein hahmo ja kutoo mattoja, kommunisti on tietysti se yksinäisin ja haastaa riitaa kuninkaanlinnan kanssa. Naurut revitään tässä (kotimassaan supersuositussa) leffassa niin simppeleistä tyypittelyistä, että moinen pakkonaurattaminen ärsyttää yhtä paljon kuin jossain "American Beautyssä". Vaan onpa kommuunissa sellainenkin keskeinen hahmo, joka on erittäin tunnistettavissa mutta jollaista ei ole valkokankaalla vuosikymmeniin nähty: ylikiltti Göran, idioottimaisen hyväntahtoinen ihminen, joka loppujen lopuksi tunteekin rajansa ja selviää maailmassa erinomaisesti. Jo Göranin vuoksi elokuva kannattaa nähdä, ja miettiä etenkin mieskuvan suhteen, montako vuosikymmentä ruotsalaiset ovat edellä sukupuolierojen ravisuttamisessa? Varmaan yhtä monta kuin lapsinäyttelijöiden ohjaamisessa. Ja jos elokuvan sanoma maailman demokratisoimiseksi on kaurapuuro ja jalkapallo, niin sellaisen sanoman ostan vaikka käytettynä. Leffakin kannattaa katsoa, ei välttämättä teattarissa, mutta viimeistään videolta. "Kimpassa" hauskuttaa enemmän kuin saman ohjaajan edellinen menestys "Fucking Åmål", mutta jälkimmäinen oli leffadraamana kokonaisempi ja muistettavampi. -- M.G. Soikkeli 1.2.2001 Soikkelin elokuva-arkisto