================================================================ Lyhyesti: "Kolme kuningasta" on poliittisesti fiksu ja visuaali- sesti näppärä seikkailu, jossa amerikkalaisista sotilaista tulee puoliksi tahtomattaan mooseksia irakilaisille. Realistisen rähjäinen kuvasto, mutta tyyli antaa paljon periksi viihdyttä- vyydelle. George Clooney -takuu, Mark Wahlberg koskettaa. ================================================================ "Kolme kuningasta" ("Three Kings", 1999) on amerikkalaiseksi sotaelokuvaksi rosoinen, letkeä ja tyly. Elokuvan pohjana on perinteinen "Sierra Madren aarre" -tarina kullanahneista kaveruksista, mutta juonessa ja asenteessa on riittävästi yllätyksiä yhteen filkkaan. Se ei ole lähellekään niin armoton pienoiskuva amerikkalaisuudesta kuin Altmanin "M.A.S.H." (1970), mutta onhan ajallista etäisyyttäkin käytyyn sotaan vähemmän. "Kolme kuningasta" fantasioi sodasta, joka jenkeiltä jäi käymättä Persian lahdella: taloudellisen etupiirin turvaamisen jälkeen jenkit eivät jatkaneetkaan etenemistä ja Saddamin syrjäyttämistä vallasta, kuten irakilainen oppositio toivoi. No, se mikä jää hoitelematta armeijalta, siitä on aina huolehtinut Hollywood. Tällä kertaa siis hieman kriittisemmin sekä käydyn sodan periaatteita että lajityypin traditiota kohtaan, mm. tyynet sisäkuvat ammutuista keuhkoista ovat vallan ällistyttäviä Vietnam-filmien veripalttunaturalismiin verrattuna. David O. Russellin ohjauksessa olennaisempaa tuntuu olleen vaihtoehtoinen sota_kuva_ kuin sotakertomus. Kolme kingiä ovat ikään kuin länsimaan tietäjiä, jotka ovat seuranneet tähtilippua vieraalle maalle ja tuovat nykypäivän israeliiteille ne kultaiset lahjat, joilla osoitetaan etninen arvo. Mielenkiintoista onkin, että tässä vapaamielisesti väitetyssä filkassa ei kertaakaan käsitellä arabimaiden ja Israelin suhteita; "Jälkiviisaus on ainoa eksakti tiede". "Kolmen kuninkaan" säpäkkä leikkaus muistuttaa mediasotaa itsekin, joten voi kysyä, missä määrin se lopultakin kyseenalaistaa tutun kuvan sodasta - paitsi sen tolloimman jenkkiyleisön silmissä, jolle on uutinen että jenkit kouluttivat Saddamin upseereja Irania vastaan, sen saman yleisön joka ei välttämättä edes käy elokuvissa, saati mene katsomaan juuri tätä filkkaa, saati katsottuaankaan kanna muistissaan, mikä tässä leffassa oli erityistä. George Clooney ja Ice Cube näyttelijävalintoina takaavat, että katsoja tunnistaa sankarinsa. Oikea jenkkihenki on jälleen kerran yksilöissä, ei järjestelmässä, cowboykingeissä eikä rivisotilaissa. Mark "Boogie Nights" Wahlbergille, joka tekee tarinan tärkeimmän ja uskottavimman hahmon, olisi suonut vielä isomman roolin. Hänet tästä leffasta muistaa mieluiten (ja miksiköhän lehmille käy huonosti Clooney-elokuvissa? vai onko "Voi veljet missä lienet" -filkan lehmävitsi pelkkä hölmö viittaus tähän elokuvaan?). -- M.G. Soikkeli Videolta 7.2.2001 Soikkelin elokuva-arkisto