==================================================================== Lyhyesti: "Kolmen kesken" on tarkoitettu eroottiseksi komediaksi 2kymppisille. Se on pikkurohkea kolmiosuhteen käsittelijä jenkki- leffaksi, sillä lemmenkolmiossa ovat homo esteetikko, vitsaileva rokkari ja taiteilijaelämään virittyvä tyttö. X-sukupolvea Y-rated. ==================================================================== "Et ole homo! Olet vain kokematon! Minä teen sinusta heteron!" "Kolmen kesken" on draamaltaan pelkkä lupsakka "who's doing who", mutta sen jaksaa jotenkuten seurata, koska on kiinnostavaa miten nuoret näyttelijät selviävät äärimmäisyystilanteista. Kertojan äänenä muisteleva homoseksuaali päähenkilö on vankasti valju hahmo, mutta velmuilevassa bi-roolissa heiluva Stephen Baldwin ja kirjoista kiihottuvaa tyttöä esittävä Lara Flynn Boyle ovat raikkaita. Paljon puhetta, niukasti toimintaa, ja lopulta vain yksi tihennetty kohtaus, jossa söötisti yhdisteltyjä vartaloita. Enimmäkseen erotiikka on aiheesta keskustelua, mutta siinä on satunnaiset hauskat potkunsa, kun tarinan nainen kiihottuu nimenomaan suurista sanoista. "-Onko tämä joku seksijuttu? -Ei, ollaan vain ihmisiä." Romanssina tarina jää pohtimaan voiko homo kiihottua heterotytöstä, kuten tyttö haluaisi, ja miten käy kolmikon, jos homo toteaakin olevansa bi. Loppua kohden avautuva vastaus on railakka, eikä sitä voi syyttää ainakaan mainstream-romanssin noudattamisesta, jos heterous ja homous kierrätetään ja tulkitaan edes hetkeksi idyllin sisältä käsin. Tässä mielessä "Kolmen kesken" sopii X-sukupolvikuvausten joukkoon: henkilöt ovat kyllästyneet seksiin ennen kuin edes menettävät neitsyytensä, he eivät ole kiinnostuneita rahasta, eikä heille ole kuolemaa niin kauan kuin pizzataksi toimii. Sukupuolisuus, kuten muutkin identifikaation alueet, on fantasioinnin tulosta ja vahvin fantasia määräytyy vahvimman sosiaalisen kontekstin mukaan. Mikäli vahvin sosiaalinen konteksti osoitetaan poikkeamaksi elämän ja elokuvan mainstreamista, jää elokuvan rajattu fantasia pelkäksi metaforaksi muun yhteiskunnan suhteista: jokaisessa on miestä ja naista, jonka id-tae on halussa vastakkaiseen gendersuuntaukseen, mutta vähitellen on mukavinta palata helpon heterouden ja uravalintojen pariin. Tolloimmillaan leffa on silloin, kun se yrittää osoittaa mitä eroa on sen päähenkilöissä ja pinnallisissa sivuhenkilöissä, yrittää todistella liian musiikkikannusteisesti ja leikkisästi miten spontaania sen päähenkilöiden "kinky" kolmiosuhde on. Parhaimmilaan leffa on silloin kun se näyttää kolmiosuhteen keinotekoisen skitsouden, koomisuuden tai opitut tulkintatavat. Kertojan ääni muistelee heitä postmoderneiksi rakastavaiksiksi, kaksi aatamia ja yksi eeva, jotka menettävät viattomuutensa vasta kaupungista poistuessaan. Ihan hyvä tulkinta, mutta saman tien koko stoorin olisi voinut mahduttaa kolmen minuutin rockvideoon. Kuvaus ja henkilöohjaus ovat kuin mistä tahansa collegekuvauksesta, tasapaksua. Alun ja lopun heikkoudet täydellistää voice-over, selittelee kolmiota nuoruuden harhapoluksi ja latistaa kaikki romanssin kuluessa esiin nostetut ajatukset. -- M G ! "Ja jälleen voidaan tuntea pelkän Logiikan voimattomuus; ymmär- Soikkeli ! tämisen lakien syvällisimmänkin tiedon riittämättömyys niiden csmaso ! ongelmien ratkaisemisessa, jotka ovat lähellä sydäntämme, kun ete- uta.fi ! nevät vuodet riisuvat elämästämme kultaisen nuoruuden illuusion." Soikkelin elokuva-arkisto