============================================================= Lyhyesti: "Kuudes aisti" on ensimmäinen älykäs kauhuleffa. Aaveiden ja ihmisten välistä rajankäyntiä kuvataan paitsi perinteisin säikäytyksin myös juohevasti psykologisoiden. Huumorilla loivennettu kauhu ja erittäin siisti kuvakerronta johdattelevat ylläriin, jonka veroista ei ole nähty aikohin. ============================================================= "Kuudes aisti" (1999) näytti mainoksissa laskelmoidulta yhdistelmältä "Manaajaa", "Ennustusta" ja "Hohtoa". Hyvin pian katsojalle käy kuitenkin selväksi, että tässä leffassa edes nimi ei ole kauhulajin kaavoittama, vaan tarkasteltavana on ihan vakavasti lapsen kyky havaita yliaistillisia olentoja. Bonuksena on se, että lapsinäyttelijän pönäkkyys ei häiritse juuri lainkaan, ja että imelän perhekuvauksen sijaan nähdään duunariluokan keittiöpöytä, johon on katettu eletyn näköinen illallinen. Ja yöllä sitten.... Koska "Kuudennessa aistissa" ei ole väkivaltaista kauhua, sen kiperänhumoristinen suhtautuminen yliluonnolliseen voittaa nopeasti puolelleen; toisaalta se kuitenkin näyttää samat kauhut samalla intensiteetillä kuin päähenkilö joutuu ne kohtaamaan. Jep, tervetuloa lasten maailmaan, jossa historian oppitunnit ovat aikuisten pahinta valhetta esivanhempien teoista. Yleensä tarina lapsen henkisestä ylivoimaisuudesta muuttuu amerikkalaisessa elouvassa kamppailuksi perheen hajoamista vastaan; jos perhe saadaan kestämään ja huudahtelemaan rakkautta toisilleen, pöpöt poistuvat lapsesta ja kotinurkilta. Mutta "Kuudes aisti" ei ole mikään kultivoitu "Poltergeist", vaan sen vinkit aikuisten maailman ongelmista on kätketty kohtauksiin esteettisellä tarkkuudella. Se on siis pikemminkin transsendenttiin taipuvainen "Epäillyt", jossa lapsipsykologia esittävä Bruce Willis saa ratkottavakseen elämän suurimman puzzlen. Eräs suomalainen leffa-arvostelu "Kuudennesta aistista" oli otsikoitu Eino Leinon "Tumma"-runon säkeellä, mikä oli hieno oivallus tämän elokuvan tunnelmista: vaikka näkisi kauhut kaikkialla, voi tuntonsa kanssa oppia elämään. Täytyy todeta, että aivan mieltynyt en ollut Willisiin näyttelijävalintana, sillä leffa olisi sekoittanut vieläkin velmummin odotuksia lajityypistä, jos osassa olisi ollut joku ihan oikea luonnenäyttelijä. Totta kyllä, Willisin mukaan ottaminen vetää leffaa katsomaan nekin jotka muuten välttäisivät "taideleffaa" (mitä se kauhun suhteen mahtaisikaan tarkoittaa...), mutta miltei samaan olisi päästy valitsemalla päärooliin Kevin Spaceyn kaltainen tähti. Toni Collette lapsen yksinhuoltajaäitinä on sen sijaan näyttelijä, jollaisia kauhuleffoissa ei yleensä näe, jalat maassa -ihminen, joka kuitenkin esiintyy hillityn lavealla tunnerekisterillä. Mielenkiintoista kyllä, amerikanintialainen ohjaaja on duunarirekvisiitan lisäksi tuonut elokuvaan aasialaisia kasvoja (itsensäkin pieneen rooliin). Kun ohjaaja saa leffaan uusia sävyjä näinkin pienellä henkilökohtaisella valinnalla, niin miten paljon hän voikaan vaikuttaa johdatellessaan esinemotiiveilla (ovennupit ja pallot, suljetut ovet ja rikotut kehykset) huomion siihen, mikä erottaa uneksunnan ja nostalgian: tapa käsitellä muistoja. "Kuudes aisti" on niitä harvinaisia elokuvia, joita on mukava puida kohtaus kohtaukselta lävitse porukassa ja huokailla: no niinpä tosiaan, siihenhän se viittasi! Hesarin Kati Sinisalo ehdotti ohjaaja Shyamalanin haastattelussa, että leffaa voisi nimittää "naisten kauhuelokuvaksi", ja jos tästä jokin buumi alkaa, niin eipä sekään yllättäisi. Sinsialon jutun perusteella Shyamalan aikoo tehdä seuraavaksi saman tempun toimintaleffoille (elokuvalla "Unbreakable"), mikä osoittaa rohkeutta ja kunnianhimoa 29-vuotiaassa ohjaajassa. Muulla tavoin radikaali Shyamalan ei tietenkään voi olla saadakseen isoja elokuvaprojekteja. Vaikka "Kuudes aisti" käyttää valtavirrasta poikkeavia kerrontatapoja - ei kikkoja vaan esimerkiksi kuvan ja äänen yhdistelyä - se on yhä hyvin amerikkalainen elokuva. Kun kuolleista puhutaan, turvaudutaan sittenkin hyvin konservatiivisiin asetelmiin, imelään setä-poika -suhteeseen ja äitien syyllistämiseen. "Kuudes aisti" on siten kaikkea muuta kuin elokuvien _sisältöjä_ uudistava tapaus; se vain on harvinaisen hyvällä laji- ja kuvatajulla toimivan ohjaajan harvinaisen herkkä auteur-työ. Haudatkaa siis "Blair Witch Project" kuuden sylen syvyyteen ja tehkää kallossanne tilaa ihan oikealle kauhuleffalle: "Kuudes aisti" on maineensa veroinen ja mainoksiaan komeampi psykologinen trilleri. On totta, että sen iskevyys perustuu paljolti loppuyllätykselle, mutta edes sen tunteminen ei pysty spoilaamaan täydellisesti näin läpikotaisin oivaltavaa elokuvaa. -- M.G. Soikkeli Helsingissä 9.1.2000 Soikkelin elokuva-arkisto