================================================================= Lyhyesti: "Kyyhkyn siivet" on kovin kirjallinen, mutta rivakka pukudraama rakkaudesta yli luokkaerojen. Yllätyksetön tarina kuljettaa syysillan tunnelmiin Lontoossa ja Venetsiassa jättäen miellyttävän haikea mielialan. Kevyttä James Ivoryyn verrattuna. ================================================================= Ensin elokuvateollisuus löysi E.M. Forsterin, sitten Jane Austinin, ja nyt Henry Jamesin. "Naisen muotokuva" (1996) ei luvannut James-filmatisoinneille hyvää trendiä, mutta ehkäpä vuosisadan alkua haikailevat tv-sarjat ja jopa "Titanic"-elokuva (1997) ovat siivittämässä uudelleen maailmansotia edeltävän aikakauden nostalgiaa, jopa luokkaristiriitojen romantisointia. Eihän James-filmatisointi tietysti mitään ihmeellisen uutta ole sinänsä, että jo aiemmin tuotannosta on tehty 14 romaanisovitusta (mm. neljä versiota "The Turn of the Screw"-romaanista (1898)) ja 5 novellisovistusta; lisäksi "Washington square"-filmatisointi (1997) lienee sekin pian teattereissa. Uutta on aikakauden huolellinen esillepano ja yhteys historiallisen elokuvan laajempaan trendikkyyteen. Lisäksi "Kyyhkyn siivet" on meille suomalaisille lahja sikäli, että tähän mennessä se on tunnettu vain kotimaisena näytelmäsovituksena. "Kyyhkyn siivet" on juoneltaan perinteinen: köyhä tyttö rakastaa köyhää poikaa, mutta haluaisi pitää kiinni häämöttävästä sosiaalisesta noususta, kunnes romanssikuvioon yhdistyy kolmas ja neljäs osapuoli, joiden kautta tunteet punnitaan rahasäkkeihin nähden. "Kyyhkyn siivet" antaa hyvin niukalti mitään draamallista tulkintaa Jamesin tarinalle, mutta ihan muutamalla oivalluksellakin se luo ilmapiirin ja aikakauden, joka ei olekaan ihan niin yksiselitteinen kuin vaikkapa Ivoryn pukudraamat. Toisaalta "Kyyhkyn siivet" ei paneudu henkilöihinsä läheskään niin innostuneesti kuin James Ivory elokuvissaan, ja puuttuupa siitä myös Ivoryn Forster-filmatisoinneille ominainen kepeys ja leikkisyys. "Kyyhkyn siivet" on kuin naisille tehty vähäverinen "Kuolema Venetsiassa". Asiallisen pituisena pukudraamana se on täsmälleen mitä katsoja haluaakin, mutta loistavista näyttelijöistään (Helena Bonham Carter, Linus Roache, Elizabeth McGovern) se olisi voinut saada paljon enemmänkin irti. Voi tietysti ihmetellä, eikö Englannista ja USAsta yhteenkään löydy muita nukkemaisia näyttelijättäriä kuin nuo Carter ja McGovern, mutta leffan marjaisan pirteä keskushenkilö on onneksi tuoreempi kasvo, Allison Elliott: hän esittää rikasta jenkkiperijätärtä, johon brittiseurapiirien nuoret kääntävät huomionsa. Eikä sen puoleen, myöskään Linus Roache ei ole esiintynyt kokoillan elokuvissa "Priestin" (1994) jälkeen (eikä sitä ennenkään kuin kerran). Ohjaaja Iain Softleyn aiempiin suorituksiin kuuluvat Beatles-legendaa tollosti sankaroinut "Backbeat" (1993) sekä "Hackers" (1995), jota ei ole taittu Suomessa nähdä kuin videolevityksessä? Näihin leffoihin nähden "Kyyhkyn siivet" on täysin toiseen tyylilajiin viritetty romanssi. Se ei jälkiviisastele historialle sen enempää kuin "Backbeat", mutta ohuistakin henkilöhahmoista se rakentaa mielenkiintoisia, haikeankauniita ryhmäkuvia. Etenkin elokuvan eroottinen loppuhuipennus on oivaltavasti viilennetty sekä kuvankäytöllä että dramatiikalla. Tämän elokuvan huomattavin ero Forster-filmatisointeihin on se, että jälkimmäisiä jaksaa katsella uudelleenkin, mutta "Kyyhkyn siivet" ei rakentele kertaakaan niin pitkää tai kompleksista kohtausta, että sen tunnelmaan haluaisi palata pitkänkään ajan päästä. Siksi keltään tämän elokuvaprojektin osallisilta ei osaa odottaa mitään erityisempää vastaisuudessakaan: ei kukaan eikä mikään loista ylitse muiden. Ei edes Henry Jamesin teksti. -- M.G. Soikkeli 20.4.1998 Soikkelin elokuva-arkisto