Lady in Water (2006) ==================== Kun "Kuudes aisti" tuli teattereihin vuonna 1999, ihastelin sitä ensimmäisenä älyllisenä kauhufilminä. Ohjaaja Shyamalan oli silloin vielä alle kolmikymppinen ja rohkea tunkeutumaan länsimaisen yhteiskunnan pimeyteen, ydinperheen särkyneeseen ytimeen. Vain seitsemän vuotta myöhemmin Shyamala on niin paikkansa vakiinnuttanut nimi Hollywood-tehtaassa, että hänellä ei ole rohkeutta muuhun kuin söpöihin pastisseihin Spielbergin kokoperheen americanasta. "Lady in Water" onkin oikeastaan hänen puolustuspuheensa sille, miksi hänestä ei tullut seuraavaa Hitchcockia vaan spielbergiaani: miksi "Unbreakble", "Signs" ja "Village" ovat hänen omasta mielestään arvokkaita elokuvia, vaikka yleisö ja etenkin kriitikot ovat nirsoilleet niiden sanomalle. "Lady in Water" on metakertomus tarinoiden merkityksestä ja miehestä, jonka hyvä sydän on henkilökohtaisen tragedian ansiosta säädetty juuri sille taajuudelle, jolla tarina, sattumoisin nimeltäänkin Story, puhuttelee. Näin vakava hupsuttelu ja suorastaan uskonnollisella paatoksella rakennettu ilmapiiri ryhmäpitoisissa tilanteissa on kyllä kiehtovaa katsoa. tosin on tietoinen siitä, että sanoma tämän kaiken takana voisi olla vähän näkemyksellisempi kuin helinäkeijumainen puolustus tarinoiden omalle totuudelle - ja uskonnolliseen ryhmäpaatokseen sopii ikävän hyvin se, että Shyamala on tähdittänyt itsensä mukaan tarinaan, herra S. kun vielä muistuttaa erehdyttävästi michael jacksonia hänen morfoosikaudeltaan ("I was teenage mutant afroamerican"). joten yli-imellystä seuraava oksennuskin on lähellä. Aikuisille tehtynä pahanyön satuna, hupsuttelevana kauhufilminä, "Lady in Water" -filmillä on toki hetkensä, sillä Shyamalan filmeissä pelkoa kasvattava hiljaisuus/toiminta .rytmi on aina täsmällinen. Tärkeimmät kuvatkin ovat oivaltavia toden ja fiktion rajaviivan hämärtämiseksi, etenkin loppuhuipennuksessa veden alta kuvattu pieni kohtaus. Vieraannuttavat efektit ovat puolestaan niin vaatimattomia ja tavanomaisia, että niiden vuoksi ei tätä elokuvaa kannata valita päivän fantasiapalaksi. Kilttiä alienia esittävä neitokainen voisi olla oikeastaan kuka tahansa kalpea teini, niin vähän hänellä on liikkumatilaa: alaston vedenneito on Shyamala-filmille täysi mahdottomuus ja siksi hänen pitää viettää aikansa käppyrällä sohvan tai suihkun nurkassa. Ainoa asia, mikä Shyamalan siirapissa on edelleen kunniakasta, on hänen pyrkimyksensä osoittaa sankaruudessa jokin sosiaalinen idea: millä tavoin sankaruus on läheisten ihmisten odotuksiin vastaamista, sosiaalisen verkon todistamista olemassa olevaksi. Se on sankaruuden tehtävä. Shyamalakin antaa sankaruudelle glamouria, etenkin .Unbreakable.-elokuvassa, mutta hänen sankarinsa eivät seiso talojen katoilla yksinäisyytensä ja unisex-asunsa puristuksessa, vaan kulkevat meidän keskuudessamme, niissä elävien ja kuolleiden joukoissa joissa heidät vähiten huomataan. -- M.G. Soikkeli DVD:ltä 12.4.2007 Soikkelin elokuva-arkisto