============================================================== Lyhyesti: "Lahjakas herra Ripley" on mielenkiintoinen sovitus Patricia Highsmithin tunnetusta dekkarista. 1950-luvun Italian paikallisväri ja homoromanssin älykäs kuvaus, vahvat näytte- lijät ja kirjallinen keskittyminen luonteisiin luovat leffalle James Ivoryn filmien tunnelman. Huom. Matt Damon -nörttivaara! ============================================================== "Lahjakas herra Ripley" ("The Talented Mr. Ripley, 1999) on niitä elokuvia, joita tulisi kuvailla viinin määritelmin: puolimakea, notkea ja hienostunut, mutta heikko jälkimaku. Samalla tavalla kuin ohjaaja Anthony Minghellan "Englantilainen potilas" myös hänen Ripley-elokuvansa perustuu klassikkoromaaniin, Patricia Highsmithin samannimiseen teokseen (1955). Kirjaa en ole lukenut, mutta en lainkaan ihmettele käsityksiä (esim. kääntäjä J-V Sappinen kokoelmassa "Murha ei tunne rajoja"), että Highsmithin tyyli kääntyy hankalasti elokuvaksi. Ohjaajalla ja käsikirjoittajalla täytyy olla kosketus aikakauden tunnelmaan ja kyky tulkita tapausten psykopatologiaa; niin monitulkintaiselta vaikuttaa Ripleyn hahmo ja niin miljöölle omistautuneelta Highsmithin tyyli. Koska Minghella on itse käsikirjoittanut elokuvansa, hän on onnistunut luomaan loistonkaipuisen Ripleyn ympärille tiivistunnelmaisen, jazzinsointuisen ympäristön. Tosin vieläkin vaikuttavampi tämä elokuva olisi, jos pääosassa olisi aivan joku muu näyttelijä kuin huippulahjaton Matt Damon, jonka näytteleminen perustuu hilpeyden ja vakavuuden vaihteluun; peloissaan tai hurmioituneena hän on epäsulava kuin tonnikala lapsivedessä. Elokuvan lähtökohtana on se että tilaisuus tekee rikollisen muustakin kuin varkaasta. Kun köyhälle opiskelijalle tarjoutuu unelmatilaisuus päästä Italiaan maistelemaan rikkaiden elämää, hän tarttuu tilaisuuteen kaksin käsin - eikä suostu päästämään irti. Nuoriherra Ripleyn lahjakkuus perustuu kykyyn näytellä toista ihmistä, ja kaikeksi onneksi tämä elokuva on niinkin epäamerikkalainen, ettei lahjakkuutta koroteta samanlaiseksi henkilön määrittäväksi tekijäksi kuin vaikkapa Matt Damonin rooli "Will Hunting" - leffassa. Ripleyn luonnetta kuvaava olennainen repliikki on mielestäni hänen tokaisunsa, miten unelmalta koti näyttääkään kun sitä katsoo kaukaa. Tom Ripleylle maailma on tasan sitä miltä se näyttää, aivan siinä käden ulottuvilla... Ripleyhyn on jotenkin sisäänrakennettuna suuri lahjakkuus mutta myös suurten tilaisuuksien pakeneminen. Matt Damonin esittämänä jää vain enimmäkseen epäselväksi, kuinka oma itsensä tai itsevarma huijari Ripley milloinkin on puheissaan. Highsmithin kirjasta pitävä voi siis olla hyvinkin pettynyt tähän leffatulkintaan; paitsi jos lukee kyseisiä kirjoja juuri hienostuneina turistikuvauksina. Monitulkintaisin aihe elokuvassa on Ripleyn homoseksuaalisuus. Yhtäältä miesten välinen rakkaus esitetään Ripleyn perusluonteeseen kuuluvaksi, toisaalta tapahtumat joihin Ripley ajautuu vahvistavat hänen tarvettaan samastua rikkaiden elämään; tarvettaan rakastaa sitä jonka kaltaiseksi hän haluaa tulla. On tietysti pateettista, että jenkkileffassa homoseksuaalisuus liitetään pelkistäen yläluokan ja/tai eurooppalaisten ominaisuuksiin, mutta kyllä tämä leffa viittailee myös tyylikkäästi Mann'in/Viscontin "Kuolema Venetsiassa" -sommitelmaan (1912/1971); jonkinlaisen vedellä jatketun Jean Genet -cocktailin tästä voisi taata romanssinkaipuisille. Muuten näyttelijävalinnat ovat yhtä tarkkoja kuin "Englantilaisessa potilaassa". Jude Law'n esittämä Dickie on erittäin pätevä amerikkalaisen playboyn hahmo, samoin Gwyneth Paltrow yllätti ainakin minut herkkyydellään. Kolmas hieno roolityö on Cate Blanchettin esittämä, hieman arvoitukseksi jäävä naisystävä Meredith; voidaanhan tulkita niinkin, että Ripley alkaa samastua myös Meredithiin. Täten elokuvan loppuratkaisun traagisuus saisi aivan toisenlaisen ulottuvuuden "Lahjakas herra Ripley" on siitä harvinainen elokuva, että se tuntuu vanhahtavalla tavalla tasaisesti etenevältä amerikkalaiselokuvalta, jonka jännitystä kehittelevä keskiosa on hieman liian hidas ja sekava ('kuka nyt liittoutuu kenenkin kanssa?'). Toisaalta leffan lopetus on avoimuudessaan poikkeus amerikkalaisesta draamasta, trilleristä puhumattakaan. Heikko jälkimaku tämän leffan kohdalla johtuu siis lähinnä kanaalinvedellä pitkitetystä keskiosasta ja Damonin roolityöstä. Amerikkalaisen leffan kummituksiin kuuluu tietysti epämääräinen lupaus, että Ripley-elokuvat saavat jatkoa: vuodelle 2000 on luvattu "Mayhem"-nimistä elokuvaa, joka perustuisi romaaniin "Kepeät mullat, herra Ripley!" (1985; "Ripley Under Ground", 1970). Muita Patricia Highsmithin tuotantoon perustuvia elokuvia IMDb tunnistaa seuraavia: Talented Mr. Ripley, The (1999) (novel) Rançon du chien, La (1996) (TV) (novel) Once You Meet a Stranger (1996) (novel) Day of Reckoning, The (1990) (TV) (story) ... aka Jour du châtiment, Le (1990) (TV) (France) Geschichtenerzähler, Der (1990) Stuff of Madness, The (1990) (TV) (story) Cri du hibou, Le (1987) (novel) ... aka Cry of the Owl, The (1987) Schrei der Eule, Der (1987/I) (TV) (novel The Cry of the Owl) Ediths Tagebuch (1986) (novel) ... aka Edith's Diary (1986) Zwei Gesichter des Januar, Die (1985) (novel) Tiefe Wasser (1983) (TV) (story) Eaux profondes (1981) (novel) Gläserne Zelle, Die (1978) (novel) ... aka Glass Cell, The (1978) Amerikanische Freund, Der (1977) (novel Ripley's Game) ... aka American Friend, The (1977) (USA) ... aka Ami américain, L' (1977) (France) Dites-lui que je l'aime (1977) (novel) ... aka This Sweet Sickness (1977) Once You Kiss a Stranger (1969) (uncredited) (novel Strangers on a Train) Meurtrier, Le (1963) (novel The Blunderer) ... aka Enough Rope (1963) (UK) (USA) ... aka Im Schatten einer Nacht (1963) ... aka Mörder, Der (1963) (West Germany) ... aka Omicida, L' (1963) (Italy) Plein soleil (1960) (novel The Talented Mr Ripley) ... aka Delitto in pieno sole (1960) (Italy) ... aka Full Sun (1960) (Australia: literal English title) ... aka Lust for Evil (1960) ... aka Purple Noon (1960) Strangers on a Train (1951) -- M.G. Soikkeli 29.2. 2000 Turussa Soikkelin elokuva-arkisto