========================================================== Lyhyesti: "Leon" on rähjäkaunis elokuva ammattitappajasta. Tunnelmaltaan se on samanlainen sekoitus hiljaista laitaelämän melankoliaa ja vapauden riemua kuin saman ohjaajan (Luc Bessonin) "Nikita". Ideakin on sama, synkkä parodia my fair lady -tarinasta: terveellä hulluudella siunattu tyttö koulutetaan tappajaksi. Juoneltaan "Leon" on kuitenkin kokonaisempi. ========================================================== Vieläkö "Leonkin" kuuluu arthouseväkivallan piiriin, kun siinä väkivalta on niin ilotonta ja kaoottista? Siinä pahimmat pahikset ovat pelkästään hulluiksi ja korruptoituneiksi tulleita hyviksiä, ja hyvimmät hyvikset pelkästään sielustaan ja juuristaan vapautuneita pahiksia. Lisäksi ovat rumat pahikset, jotka käytetään elokuvan tykinruoaksi, ja järjestelmälle alistuneet poliisihyvikset, joiden maailmankuvasta ei kiinnostuta. Kyllä Besson on sittenkin tarkka millaisen aktioleffan hän uskaltaa tehdä USAn markkinoille (leffa kulkee myös nimillä "Cleaner" ja "Professional"). Esimerkiksi kohtauksessa jossa olisi mahdollisuus esittää ammattitappaminen yhteiskunnan anarkistisena ja kaoottisena aineksena, Besson latistaa uhkan huumorilla ja vetää takaisin hyvät pahiksensa, tappelemaan lähinnä muita pahiksia vastaan. Jollain tavoin "Leon" on spaghettiwesternin viimeinen tuleminen, ranskalaisohjaajan sielunmessu genrelle New Yorkin Pikku- Italiassa, ja Jean Renon roolihahmo niukkuudessaan tarkka kunnianosoitus edeltäneille tappajille. Tähän leffa itsekin viittaa arvaa kuka hahmo -leikissä, osoittaa miten Leon on katoavan aikakauden hahmo ja siksi kaupungin paras ammattitappaja. Gary Oldman jatkaa siitä katu-uskottavuuden voittaneesta hulluudesta mihin jäi elokuvassa "State of grace", mutta lisäilee hahmoonsa Dracula-roolinsa eleitä. Oldmanissa on kyllä jotain niin aidosti mielipuolista, että pistooli hänen käsissään näyttää kromatulta aivolisäkkeeltä. Vain äärimmäinen moraali voi hänen hulluutensa lannistaa - ja Leonhan on moraalisempi kuin useimmat meistä tavallisista hyvisihmisistä, sillä Leon pysyy siinä moraalisessa koodissa minkä hän ilmoittaa: ei naisia, ei lapsia. Natalie Portman on vahva lapsinäyttelijä, ranskalaista aistil- lisuutta (tai miksei yhtä hyvin italialaista) rooliin, jossa Besson avoimesti näyttää vanhan tappajan ja lapsinaisen suhteen eroottisuuden jonka jälkeen hän pystyy melko vaivattomasti käsittelemään sitä ihan omatyyppisenään rakkautena, sekoituksena opettajan ja oppilaan, isän ja tyttären, miehen ja naisen rakkauksia. Ennen kaikkea Leon tunnistaa Mathildassa oman itsensä. "Leon" kertoo parhaimmillaan kaikkein syvimm- mällä ihmisessä piilevästä halusta elää hyvä elämä, keinolla millä tahansa, mikä äärimmäistapauksissa voi merkitä elämistä toisen ihmisen elämän kautta. Muut sivuhahmot ovat lähinnä karikatyyrejä, taustaa päähenkilöille. Mathildan perhe on karakterisoitu liiankin simppelisti, hahmoina jollaisina juuri amerikkalainen yleisö heidät helpoiten pystyy tunnistamaan alaluokan surkeuteen jämähtäneiksi. Pahiksen apulaiset ovat sekalainen joukko eri alakulttuurien körmyjä, tuttuja nekin "Nikitasta". Ehkä Besson huvittui jenkkien tekemästä "Nikitan" versiosta ja sai helpostikin ranskalaiset kustantajat tuottamaan hänen oman näkemyksensä siitä millainen olisi "Nikitan" tarina jenkkimantereella. Sellaisena, nimenomaan versiotekeleenä "Leon" on tyylikäs elokuva - mutta muuten se joutaakin unohtua elokuvan taitaviin keskinkertaisuuksiin. Eric Serran musiikki loihtii muutamiin kohtauksiin hirtehisiä tunnelmia, mutta nekin ovat hienoja vain kommentaa- reina spaghettiwesterniin ja Morriconeen. -- M.G. Soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto