============================================================== Lyhyesti: "Linnoitus" on scifi-tyyliä imitoiva elokuva tulevaisuuden megavankilasta, jossa kontrolli on ulotettu unia myöten; käytännössä tarina ja lavasteet ovat pelkät raamit splatterille. Päähenkilö on B-leffojen ännännes motivoimaton vapahtaja, jonka hohhoijaa lujatahtoisuus tuo Linnoitukseen toivon vapaudesta. Elokuva on tasan niin halvan näköinen kuin millä se on tehty. Hieman jenkkinormeja rohkeampaa pikkupornoa, hieman normaalia räväkämpää splatteria - mutta sitäkin harvassa - ja uskomattoman velttoa filosofointia vapaudesta. "Linnoitus" on elokuva, josta ei tule olemaan edes campiksi, niin rahat pois -tavoite siitä haisee. ============================================================== "Linnoitus" voi olla mielenkiintoinen katsomuskokemus ainoastaan siitä käsin miten elokuvasta _olisi_ voitu saada edes omassa rahoitusluokassaan toimiva filmi; todistettuahan on, että myös pienellä budjetilla voi toteuttaa hienosti tunnelmassaan pysyttelevän scifileffan, esim. "Nemesis". "Linnoitus" paljastaa miten helppoa on jäljitellä sekä scifiä että vieläkin perinteisempää lajia, vankilaelokuvaa - niin helppoa, ettei tekijöiden tarvitse edes ajatella mitä ollaan tekemässä. Koska yhteyksiä vangin maailmasta ulos on vähän tai ei ollenkaan, on selvää, että vangin maailma on ympäristössä elävien keskuudessa myyttinen, salaperäinen ja pelottava maailma. Kun vangin maailmasta ei tiedetä mitään, yritykset ymmärtää sitä eivät johda mihinkää. Median luoma mielikuva vangin maailmasta säilyy romanttisena ja yhtenä ylipursuavana, väkivaltaisena seikkailujen maailmana. - Veijo Teittinen: Vangin filosofia - Käsikirjoituksen kattavana teemana on ollut ulos sisätila- ahdistuksen voittaminen: raskaana olemisen kontrolli. Käsikirjoitus olisi tarjonnut paljonkin mahdollisuuksia rinnakkaisten ahdistusten motivoimiseen, koska pohjimmiltaan leffa käsittelee yhtä paljon ulkoisen fyysisen tunkeutumisen uhkaa kuin johonkin suljetuksi tulemisen kauhua. On mielenkiintoista, miten naisen raskaana olo rinnastetaan miehen kauhuun, että häntä kontrolloidaan vatsan kautta. Barbara Creed on kirjoittanut tästä elokuvien miehisestä masokismista, kuinka miehet nauttivat siitä kauhusta, että heidän ruumiinsa olisivat hirviömäisiä (teini-iän vahvistama trauma, ja teinimentaliteetin säilyttäneillehän tällaisia halpoja scifipläjäyksiä tehdään), haluavat kohdata sen valkokankaalla symbolisesti käsiteltynä: Whenever male bodies are represented as monstrous in the horror film they assume characteristics usually associated with the female body; they experience a blood cycle, change, bleed, give birth, become penetrable, are castrated. "Linnoitus" on poikkeuksellisen naisvihamielinen (rasisminsa lisäksi, tietysti), mikä ei ole yllätys ohjaaja Stuart Gordonin elokuvaa aiemmin nähneille. Gordonin "Re-animatorissa" naisvihamielisyys osui mainiosti yhteen juonen kanssa miten miehisen tieteen keinoin pyrittiin herättämään elämää, anastamaan naisen rooli ja kyky elämäsyklissä. "Linnoituksessa" nainen edustaa miehen mahdollisia heikkouksia: uhrina ja huolenpidon kohteena olemista, epäseksuaalisuutta perhesysteemissä, kontrollin menettämistä. Naiselle suodaan arvo ainoastaan fantasian välittäjänä, nainen on unelman kohdalla, unelman konkretisoituma, palkinto parhaasta miehuudesta; oireellisesti Linnoituksen naisosastot sijaitsevat lähempänä vapautta, ulospääsyä. Vastavuoroisesti miehen heikkous on "naismaisuutta": vatsasta ulos suuntautuvaa epäkontrollia, raskauden kaltainen uhka joka piilee ihmisen sisässä, ja ulko- näön koreutta, joka tuomitsee seksuaalisen halun kohteeksi. Kypsä mies, miehuutensa ansainnut, on romanttisesti kulunut ulkonäöltään kuin ajan patinaa saanut nahkarotsi. Olen ääritilanteessa ja tiedän, että ääritilanne pakottaa minusta esiin kaikkein sisimmän, sen, mikä on enää vain minun minäni. Se ei ole kenenkään käsitys minusta, se ei ole tulkinta minusta, se ei ole selitys minusta, se ei ole kuva minusta. Se on minun aito minäni. - Veijo Teittinen: Vangin filosofia - Vankilaelokuvat muodostavat aika vankasti oman lajinsa ja parhaimmillaan ne käsittelevät ihmistä paljaammin kuin muissa ympäristöissä on mahdollista. "Linnoitusta" voisi katsoa myös siitä käsin miten helposti se epäonnistuu luomaan vankilatunnelmaa. Ensimmäinen puolituntinen menee vielä jännitystä ylläpidellen, katsoja ei vielä ole varma mihin _tämä_ vankilakuvaus keskittyy. Sitten leffa romahtaa, koska jäljellä on vain ja ainoastaan paon odotus; vankeuden ajatukseen ei enää uhrata ajatusta. Osittain tämäkin johtuu lavastekustannusten minimoinnista: kuvaus keskittyy kahteen paikkaan, joiden välistä etäisyyttä ja miljöötä ei vaivauduta hahmottamaan niin tarkasti kuin olisi tarpeen; "vankiluuden" olisi oltava kaikessa ollakseen kontrolloitu ympäristö. Komein vankilakuvaus lienee vieläkin Robert Bressonin "Kuolemaantuomittu on paennut" (1959). Se jos mikä on ylistys ihmisen mielen vapaudelle totaalisen kontrolloidussa ympäristössä. Totaalisessa vankilassa minä ei katoa - minkä "Linnoitus" näkee kamalimpana - vaan tulee vieraaksi. Minällä ei ole enää kieltä, jolla se olisi joku; tämän voisin kuvitella kamalimmaksi mitä vankila voi olla. "Linnoitus" ei pysty pitämään katsojaa varpaisillaan juuri muun avulla kuin millaisen efektin se pystyy läväyttämään C-tason lavasteissa A-tason fx- tekniikalla. "Linnoituksen" vankila onkin tehostetekniikan huvipuisto, eikä suljettu, rutiinilla tapettu laitos. Tästä käy ilmi, että vangin tietoisuus ei voi olla olemassa, se ei voi näyttäytyä, jos tietoisuudelle ei ole kohdetta, mihin ryntäillä. Tästä syystä vangin on pakotettava itsensä toimimaan. Näin vangin tietoisuus on aina tietoisuutta jostain ja samalla itsen tekemistä tietoiseksi olennoksi. - Veijo Teittinen: Vangin filosofia - Oikeastaan "Linnoitus" ei olekaan kuvaus siitä miten 1. sankarimies ensin kadottaa ulkoisten voimien pakosta itsensä vankeudessa ja sitten 2. itsensä kokoamalla voittaa vapauden, vaan siitä miten 1. mies pystyy vakuuttamaan _muille miehille_, että hän on yhä vapaa huolimatta vankeudestaan (perheisän roolissa) ja sitten 2. miesten sosiaalisen arvostuksen voitettuaan voi asettua vankilaansa (perheen isäksi). Tähän nähden onkin hassua, miten leffan suurin kuluttajaryhmä ovat 18-20 -vuotiaat heput (koska meillä leffa on K 18), joilla ei liene vielä mitään ambitioita perheen perustajaksi. Mikä leffan sanoma siis oikeastaan on? Antaa toivoa kasvamiseen, tyyliin "sankarikin voi olla isä"? Että mies on ihmisen mitta jo pelkästään sillä että hänellä on miehen ruumis? Ylempänä mainittu Barbara Creed puhuu kirjassa "Screening the male" ihmissusielokuvasta miten oireellisesti sellainen kuvaa "synnyttävää olentoa" aina eläimellisenä, johon nähden ei-synnyttävä olento, uros, on ylempi, kerrassaan ihminen. Tällainen ei-synnyttävä ruumis on symbolinen, elokuvan kertomuksen kuluessa konstruoitu ruumis, self-made man. "915746, oletko valmis paljastamaan syyllisen?" Keskeisintä kai sittenkin on "Linnoituksen" koneutopia. Tarinan tasolla filkka esittää digitaalisen tarkkailukoneiston ja konevahvistetun ihmisen dystopiaksi, mutta tosiahan on että juuri näiden koneunien kautta ruokitaan scifinälkäistä katsojaa. Mitä komeammat konejärjestelmät, mitä fantasiallisemmat risteytykset ihmisestä ja koneesta - sitä _vaikuttavampi_ elokuva. Elokuvan tarinan koneistus muuttuu osaksi elokuvan omaa mekaniikkaa: henkilöt ovat kontrollissa sekä elokuvan omalla kuvatekniikalla että tarinaan kuuluvalla, vankilaa hallitsevalla konekontrollilla. Katsoja voi nauttia kertomuksen kontrollista, kertomus toimii kuin hyvin viritetty kone. Kirjallisuustieteen puolella esimerkiksi Peter Brooks on puhunut "kertomuksen halusta" suhteessa mekaniikkaan kertomuksen sisällössä ja muodossa. Brooksin mielestä perimmäinen tarve kertomuksiin on tarve löytää elämän narraatio, saada elämän kaltaiselle kertomukselle sulkeumia, selityksiä, loppupäätelmiä, mielekästä järjestystä. Toisaalta kertomus ei milloinkaan saa olla liian valmis ja mekaaninen, katsojan tai lukijan odotuksia noudattava; jokaisen kertomuksen pitäisi pystyä ylittämään kertomukselliset konventiot ja luoda ad hoc jotain uutta niiden pohjalta; semiotiikassa puhutaan erikseen kertomusta(kin) koossa pitävästä odotusten systeemistä ja odotukset rikkovasta systeemistä. Mihinpä muuhun kertomuksen mekaniikan voittamisen ilo sopisi paremmin kuin vankilakertomukseen. Katsoja saa nautinnon sekä kertomuksen kontrollista että kontrollin voittamisesta; onhan koko ajan vaara, että se joka kontrolloi tiiviisti jotain, tulee itse osaksi kontrollikoneistoa ja siten kontrolloiduksi - tätä ajatusta (kertomuksen vastaanottajan asemasta) myös "Linnoituksen" tarina tukee, vankilanjohtajan hahmossa. Tämän maailman ylitse näkeminen, sen eläminen toisella tasolla, vaatii energiaa. Minulla ei ole tukenani toisen ihmisen kaikkea toisena arvioivaa tietoisuutta. En kykene vaihtamaan mielipiteitä kenenkään kanssa. Minun on haettava, etsittävä joka asiaan oma omituiselta vaikuttava näkökulmani. Minun on tukeuduttava muistiini, menneisyyteni maisemaan ja pilkottava sitä käyttööni, jotta näkisin eteeni. - Veijo Teittinen: Vangin filosofia - "Linnoitus" on harvinaisen kehno elokuva, mutta myös paljastavan oireellinen; affektikrääsän keskeltä pilkottaa kertomuksen luuranko. Scifi-traditiota on yritetty hyödyntää kaikissa osastoissa, ja aina tullut hama, mukaanlukien kamalat näyttelijävalinnat. Christopher Lambert on yhtä pölkky kuin "Highlanderin" kakkososassa, Loryn Locklin niin hukassa kuin naistähtöset tuppaavat olemaan tällasissa miesten ongelmiin ja affektinautintoihin keskittyvissä leffakertomuksissa (poikkeuksena "Nemesiksen" jämäkät mimmit). -- mg "sisko ei päässyt pyrotekniikalle töihin" soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto