=============================================================== Lyhyesti: "Lucia ja seksi" tarjoaa kolme filmiä yhteen hintaan: kaupunkilaista pornoa, meridiaanista erotiikkaa ja ajattoman postmodernisti kerrotun romanssin. Julio Medemin epätasaisin ja kyseenalaisin ohjaus, vaikka fantasialliset sävyt ja ihmeiden ehdottomuus ovat tässäkin läsnä. Veikeilyä kirjallisuudella. =============================================================== Pornolla on tätä nykyä niin kaikenkattavat markkinat, että klassikkofilmien eroottisia kohtauksia pystyvät enää selittämään kalukukkarossa kasvatetut filmihullut; muilla pornon kultainen kosketus turmelee mielikuvituksen, jättää monitulkintaisuuden karvaan maun ja rahaksi muuttamisen imelän mahdollisuuden. Niinpä voin lyödä vaimoksi luulemani pipon vetoa, että kolmenkymmenen vuoden kuluttua "Lucia ja seksi" -elokuvasta kirjoitetaan yhtä typerästi kuin Hannu Waarala artikkelissaan (Filmihullu 3/02) "Miehet ilman toivoa" -elokuvan kidutuskohtauksesta: "Tämän talonpoikaistytön alastomuus, voimakkaan naisvartalon plastillisuus, on katsojalle paitsi vahvan eroottinen ja esteettinen elämys, myöskin kokonaisvaltainen ja puhdas idea naisellisuuden kaikista ulottuvaisuuksista, ruumiin ja sielun luonnollisesta yhteydestä." Kelle katsojalle? Tuskin muulle kuin kameran lapsensilmään luottavalle ohjaajalle. Espanjalainen Julio Medem ja unkarilainen, talonpoikaistyttöjä kuvannut Miklós Jancsó ovat ohjaajina tyylillisesti etäänä toisistaan, mutta voivat toimia ilmeisen hyvässä uskossa, että katsojat ostavat alastomuuden "luonnollisena yhteytenä" maailmaan, jonka moderni ihminen on kadottanut. Medemillä kadonnut maailma on yhtä kuin ihmeiden ja rakkauden yksityinen piiri, jossa ihmiset löytävät maagisella varmuudella luonnonkierron yksityiskohtineen ja tulkitsevat lapset edeltävästä sukupolvesta ylitsepursuavaksi hyväntahtoisuudeksi. Ei ekstralargea spektaakkelia eikä greenawayläistä minimalismia vaan ihmeen tunto ihmisen ja median mittaisena mediumina, siis medeminä "Lucia ja seksi" kertoo kaksi rinnakkaista tarinaa, joista toinen voidaan ymmärtää ensimmäisen sisäiskertomukseksi. Romaaneissa moinen kikkailu ei ole kummoinenkaan keksintö, mutta elokuvissa tällaista näkee harvoin ja varsinkaan niin täydellisesti toteutettuna kuin "Lucian ja seksin" tapauksessa. Kun Lucia kohtaa ihailemansa kirjailijan, hän saa tämän kirjoittamaan kertomusta, jota ensin alkaa elää kirjailija ja johon myös hän itse joutuu lopulta sisään; kertomus on aukko, jonka sisällä on lisää aukkoja vaihtoehtoisiin elämiin. Vähän kuten Milan Kundera sanoo jossakin: jokainen romaani haluaisi olla kaikki muut romaanit. "Lucia ja seksi" on kiinnostavasti todenoloisempi kuin "Tierra" tai "Punainen orava", mutta myös askel ihan eri suuntaan kuin "Napapiirin rakastavaisten" romanttisuus. Ehkä Medemin ajatuksena on ollut, että seksi tarjoaa mielikuvitukselle kaksi tietä suuruuteen: toisaalta utooppisen kuvittelun seuraavan sukupolven elämästä ja toisaalta narsistisen, toistolle ja varioinnille perustuvan fantisoinnin, joka pitää yllä seksin jännittävyyttä. Kommenttina narsistiselle pakkomiellefantasialle filmin kliseisesti kuvatut pornokohdat olisivat perusteltuja ja mediansa moraalista riippumattomia, mutta käytännössä Medem ei yritäkään esittää toistopakkoista seksifantisointia oman elokuvansa näköisesti, vaan juuri nämä kohtaukset ovat täytekamaa, ihan mihin tahansa filmiin sopivia. Iltasanomien Tarmo Poussu kiitteli "Lucia ja seksi" - filmiä luontevista rakastelukohtauksista, mutta tosiasiassa Medem on kuin teinipoika, joka kuvittelee hymyilevillä ihmisillä ja auringonvalolla "luontevaa" erotiikkaa vastakohdaksi sisäistarinan keskelle sijoitettuun tv-pornoon. No, yli kaksintuntinen "Lucia ja seksi" sisältää joka tapauksessa paljon myös Medemille ominaista tapaa kuvata ihan omannäköisensä maailma, jossa ihmiset tyytyvät tietämään toistensa persoonasta pieniä vihjeitä ja osaavat niistä tulkita toisensa ihan oikein. Tämä täydellinen tulkintakyky on mahdollista siinä eristetyssä, kahden maailman välissä kelluvassa ympäristössä, jossa ihmiset tapaavat ja ovat yllyttyneitä ainutlaatuisiin tulkintoihin. "Tierrassa" oltiin maan ja viiniviljelmän välissä, nyt parisuhteita ratkotaan kelluvalla saarella, jonka kellumisen tuntee vasta, kun elämä osoittautuu ihmeellisemmäksi kuin on uskonut omalla kohdalla mahdolliseksi; tuo askeleita kuulosteleva, Luciaa huojuttava loppukohtaus on huikea, sitä voisi pitkittää loputtomiin, se on sensuellimpi kuin kymmenen lähikuvaa orgasmin valaisemista Lucian kasvoista. Ja kuka olikaan se, joka vielä ennen pornobuumia sanoi kirjassaan, ettei orgasmeilla voi täyttää elämän aukkokohtia? Medemin esittämässä maailmassa nämä ovat täysin toisistaan erillisiä asioita. Medemin elokuvassa "aukkokohta" on vitsi elämän postmodernista (/postmorteemista) kertomuksellisuudesta, mutta vitsi tehdään vakavasti ja tyylikkäästi, koska salaperäisen saaren topografia on mietitty juuri niin yksinkertaisen kauniisti kuin elokuvalle on mahdollista: kirkas kuunvalo, savessa parantuminen, kaunis ja ruma ranta, luolista rakentunut pohja, tiet majakalle - ei lainkaan niin maisemallista kuvausta kuin aiemmissa elokuvissa, mutta eroottisena ylilyöntinä tai kevytpornona yhtä vaikuttavaa kuin nuo Medemin filmien prätkätytöt tuulentuivertamine ylävartaloineen. 'Laatuelokuviin' erikoistuneessa Diana-teatterissa leffalippu maksoi 8.50 EUR ja kuvanlaatu oli heikohko. Ehkä halpa hinta olisi paljastanut filmin pornoksi? Takavuosina joku ruotsalainen maahantuontifirma edusti samaa bisnesajattelua, kun tanskalaista hc-pornoa saattoi tilata heikkona kopiona kolmanneksen halvemmalla kuin hyvänä, vähemmän rakeisena kopiona. -- M.G. Soikkeli Helsingissä 22.9.2002 Soikkelin elokuva-arkisto