======================================================== Lyhyesti: "Magnolia" näyttää filmatisoidulta novellikoko- elmalta, mutta on harkitumpi sekä henkilösuhteiltaan että kuvaukseltaan: yhdeksän ihmisen tarinat limittyvät ja loppukäänne haastaa mielikuvituksen. Epätasainen näyttelijäkaarti, hauska kehyskertomus, vahva musatausta. ======================================================== "Short cuts" -filkan tavoin "Magnolia" (1999) kuvaa suurkaupungin pieniä tarinoita suuressa kehyksessä, yhdistelee niitä sieltä täältä pyrkimättä kuitenkaan tekemään mitään päätelmää siitä, mikä kerrotuissa tarinoissa on lopullista. Mutta siinä missä Robert Altmanin ohjaus "Short cuts" -filkassa on jokseenkin rutiinimaista ja kohtauksen rakentaminen hidasta, on (Poul Andersonin ohjaama) "Magnolia" kohtauksiltaan tiivis, levottomuuteen asti eläväinen kuviltaan, ja rasittavuuteen asti svengaava musiikkitaustaltaan; tällaista Altman olisi saattanut tehdä nuorena! "Magnolian" kehyskertomus tekee selväksi, että tässä ollaan koettelemassa realismin ja todennäkäisyyden rajoja: miten yhdeksän ihmisen tarinat voivat verkottua yhden päivän aikana siten, että he eivät itsekään huomaa miten samanlaisten ongelmien kanssa he painivat. Yksi henkilöistä on uskovainen, tollon tunnollinen poliisi, toinen on edellisestä turvaa etsivä narkkari, kolmas edellisen kuolemaa tekevä isä, neljäs lapsinero edellisen juontamassa tv-showssa, viides saman shown aikuiseksi venähtänyt nero melankolikko, kuudes kuolemaa tekevä lapsishown tuottaja, seitsemäs edellisen hyväntahtoinen hoitaja, kahdekas tuottajan macho jälkeläinen, ja yhdeksäs tuottajan bimbovaimo. Yhden päivän aikana näiden kaikkien ihmisten elämä muuttuu sen vuoksi, että he joutuvat tekemisiin kuoleman kanssa: kuka silmätyksin muiden kuolemaan, kuka omaansa odottaen. Sivuhenkilöitä on tusinan verran ja ne on kauttaaltaan viisaasti kirjoitettuja rooleja eli tarpeeksi pieniksi ja kommentoiviksi osoitettuja. Sen sijaan pari päärooleista on tähditetty turhan kategorisesti: Tom Cruise kukonpoikamaisena "kunnioita kulliasi!" -konsulttina on kyllä harvinaisen uskottava karikatyyrinä, mutta hahmon "aito" tunnepurkautuminen on tylsintä ja epäuskottavinta seurattavaa tässä elokuvassa; samoin Julianne Moore rikkaan tuottajan vaimona on sekin liian helppo karikatyyri, jossa ei näytä olevan paljoa tilaa näytellä - verrattuna kaikkiin muihin mielenkiintoisiin ja särmikkäisiin hahmoihin, jotka tekevät tästä elokuvasta niin koskettavan ja mustaakin huumoria helkyttelevän. Kokonaisuutena "Magnolia" ei ole niin ihmeellinen elokuvatapaus kuin joissakin arvosteluissa on sitä hehkutettu; onpahan vaan aidosti erilainen kuin edes suurin osa amerikkalaisia vakavasti otettavia draamaelokuvia. Elokuvan ällistyttävä loppukäänne, joka yhdistää tv- shown lailla kaikki henkilät samaan hetkeen ja johon muuten etukäteen vihjaillaan "it's raining cats and dogs" - idiomeilla, jakanee katsojien mielipiteitä sekin; omasta mielestäni se on elokuvahistoria huippuhetkiä, kohtaus jossa elokuva parhaiten kommentoi omaa paikkaansa kaupunkitarinoiden kuvittajana. -- M.G. Soikkeli Helsingissä 7.8.2000 Soikkelin elokuva-arkisto