========================================================== Lyhyesti: "Man on the moon" edustaa amerikkalaista aikuis- viihdettä hölmöimmillään: se on elämäkertakuvaus stand up -koomikosta, jonka elämä oli terävämpi vitsi kuin lava- huumorinsa. Suositellaan amerikkalaisen vapaapainin ja Jim Carreyn faneille; Milos Formanilta tyly floppi. ========================================================== Tässäpä elokuva jolla voi testata amerikkalaisuutensa: jos tämän leffan komiikka naurattaa, on aika pakata laukkunsa ja lähteä yleisöksi tv-sitcomien nauhoituksiin. Samoin elokuvalla voi testata, miten hirvittävän paljon löysää on elokuvamediassa, joka ottaa tosissaan näin heppoisen filmin. "Man on the moon" ei nimittäin ole Andy Kaufmanin henkilökuvana sen kiinnostavampi kuin jos Milos Forman olisi tullut Suomeen tekemään keikkakuvauksen Vesa- Matti Loirin tai Pirkka-Pekka Peteliuksen ravintolakiertueesta. Todellakaan. "Man on the moon" perustuu toiveeseen, että elokuva pystyisi todistamaan jotain siitä komiikasta, jolla Andy Kaufman (1949-1984) otti amerikkalaisen yleisönsä. Mitään jälleensyntymisen ihmettä ei kuitenkaan tapahdu, vaan ohjaaja pakottaa elokuvan katsojan seuraamaan ravintola- ja studioyleisön reaktioita, jotta kohtausten koomisuus kävisi ilmi. Voi olla että Kaufmanin yllättävyydelle ja eläytymiselle perustunut komiikka ei yksinkertaisesti ole toistettavissa elokuvan keinoin; toisaalta myös valittu näkökulma ja päänäyttelijä (Jim Carrey) kunnioittavat liikaa kohdettaan. No, tietysti elokuvassa on myös vakavampi puolensa ja on katsojan ongelma jos hän katsoo "Man on the moon" -leffaa ylipäänsäkään komediana. Päähenkilöhän on oikeastaan traaginen hahmo, puoliksi lapsi ja puoliksi maaninen itsensäryvettäjä, joka yrittää nöyryyttää yleisönsä huumorillaan. Mutta tämä vakavuuskin päätyy helposti pateettisuuteen, etenkin Kaufmanin sairastumista kuvattaessa, ja näyttelijä Jim Carreyn esiintymisen kapeuteen. Puheet Carreystä "vakavasti otettavana näyttelijänä" ovat täyttä soopaa, mutta vieläkin kehnommaksi osoittautuu idea laittaa hänet näyttelemään henkilöä, jonka pitäisi olla amerikkalaisen stand up -komiikan kingi. Kyllä lopputulos näyttää lähinnä Jim Carreylta itseltään, mieheltä joka haluaa olla komiikan kingi kaikissa huumorin lajeissa. Vedättämällä äärimmilleen jonkin karakteerin, kuten "Valehtelija, valehtelija" -leffassa, Carrey saa esille enemmän "vakavia" piirteitä kuin sellaiseksi käsikirjoitetun hahmon rakentamisella. "Man on the moon" on siististi kuvattu ja siinä on pari mainiosti tehtyä sivuhenkilöä, mukaanlukien tyttökaveria esittävä Courtney Love, mutta se on aivan hirvittävän amerikkalaisen kepoinen elokuva. Ja siksihän sitä on ollut pakko mainostaa isosti, jotta Andy Kaufmaniin ja vapaapainiin etäisesti suhtautuvat suomalaiset tulisivat teatteriin katsomaan miten vanhat tv-komiikan rajat saadaan ylitetyksi. Ainoa kohta jossa tätä leffaa katsoessa tunsin liikutusta, oli huvittava kuolema. Sen pohjustamiseen ei olisi tarvinnut kahden tunnin leffaa. "Man on the moon" on myös _kaukana_ siitä nokkeluudesta, jolla Milos Forman teki henkilökuvan pornokingi Larry Flyntistä tälle omistetussa elokuvassa. Myös stand up -komiikkaa on aiheena käsitelty aiemmin paljon paremmin; niin ainoa radikaali instituutio kuin se näyttääkin amerikkalaisessa yhteiskunnassa olevan. Elokuvat kuten "Lenny" (1974; Bob Fossen) tai "Koomikkojen kuningas" (1983; Martin Scorsesen) tuntuvat tämän ohinauretun filmin jälkeen Hollywoodia suuremmilta klassikoilta. -- M.G. Soikkeli Helsingissä 15.5.2000 Soikkelin elokuva-arkisto