===================================================================== Lyhyesti: "Manhattan Murder Mystery" on hieman normaalia heikompi Woody Allen -leffa, hanen komitragedista puoltaan. Talla kertaa ihmissuhteiden kasittelya tukeva juoni on dekkarimainen, eika katsoja paase kuin aivan filmin loppumetreilla selville missa maarin elokuva on trilleri ja/tai komedia. Allenin pikkuhauskasta nokkeluudesta tykkaaville tama on pelkastaan nautintoa, muille turha filmikokemus. ===================================================================== Ikaantyva Woody Allen on yha etaampana seksista ja yha lahempana kuolemaa - millaisin motiivein han nyt jatkaa tallaisista teemoista? Ilmeisesti yha etaannytetymmin ja kevyemmin. Allenin oma roolihahmo on "Manhattan Murder Mysteryssa" aivan entisenlainen, hermostunut aviomies, joka vaantaa kaiken vitsiksi ja on omistanut elamansa elokuville; talla kertaa kuitenkin enemman etualalle paasee hanen yhta-tyypillinen-vaimohahmonsa (Diane Keaton), joka alkaa ratkoa naapurissa tapahtunutta kuolemaa, oliko se murha vai ei. Oikeastaan keskeisimpana teemana talla kertaa onkin kolmas perinteinen Allen- leffan pohdiskelu, milla tavoin New Yorkin intellektuelli loytaisi paikkansa kaikkien elamaa koskevien kertomusten (self-story: kertomus jonka avulla voi maarittaa itsensa) joukosta. Vaimo unelmoi perustavansa ravintolan, mutta mittailee samalla avioliittoaan suhteessa vanhempiin liittoihin. Kun esikuvallinen vanha nainen kuolee, han alkaa selvittaa mika todella oli taman suhde mieheensa. Tallaisia psykologisia aanenpainoja Allen ei tietenkaan kayta, mutta ne ovat hyvin selvasti luettavissa niissa ihmissuhdeasetelmissa miten han kuvaa paahenkiloitaan suhteessa sivuhenkiloihin. Ja onhan tamakin ollut aina tyypillista Allenille, etta avioliitto on hyvin selvasti pelkka allegoria onnelliselle elamalle, allegoria, jossa osapuolet ovat erillaan ja vain erillaan voivat antaa toisilleen merkityksia; kun perinteisempi, romanttisempi perinne kasitella avioliittoa (niin amerikkalaisessa kuin eurooppalaisessa unelmassa) on tehda siita metaforia, kuvia joissa osapuolet yhdistyvat uudeksi upeaksi kokonaisuudeksi. Mutta Allenkin on romantikko, omalla alati perverssisti huvittavalla tavallaan, joka uusista leffoista aukeaa paljolti vanhoin leffoihin nahden. Jos Oliver Stone on kuin vanha seta joka jankkaa ja jaarittelee vanhoja tarinoita ja on toisinaan hauska mutta enimmakseen rasittava (vertaus rec.arts.movies.previewssa), niin Allen on kuin mielisairaalasta lomalle paassyt serkku jonka naiivin tarkkoja huomioita ihmissuhteista kaikki kuuntelevat seka huvittuneina etta hieman hapeillen; tuollaisiahan me olemme mutta ei siina kaikki... Allenin tapa romantisoida parisuhde on rakentaa sille elokuvana kertomus, jossa ihmissuhteet ovat kevyempia ja raskaampia kuin normaalisti paljastamme. Ihmissuhteet motivoivat tiukasti koko elokuvan kertomuksen ja ovat sikali leffan mittaista elamakertomusta kannattelevia elaman peruspilareita, mutta toisaalta Allen tekee aika taitavasti selvasti miten pienen ja arkisen palan roolihenkiloiden elamaa naemme; kyseessa ei ole tarkein kaannekohta kuten useimmissa elokuvien kertomuksissa on tavannut olla, vaan yksi kaanne monien joukossa, yksi peripetia jossa saa _hieman_ lisaa valoa siihen mita elama voi olla. Ihmissuhde on vain yritys elaman metaforaksi, kaytannossa pelkka allegoria. Mutta parempi toimiva allegoria kuin pettava metafora? Ennemin kurjaa kuin kauheaa? Kylla se elamaksi kelpaa ja Allen todistaa taman. Toisinaan Allen on liittanyt ihmissuhteen jarkeistavaksi self- storyksi toisen lajityypin kertomusta, kuten "Broadway Danny Rose" tai "Sleeper"; miltei aina mukana on ollut aiemman elokuvaperinteen kertomusten hyodyntaminen, niiden self-storyjen ironisointi ja aika romanttinenkin sovittaminen, parhaimmillaan tama oli tietysti "Play it again, Sam" -filkassa jossa Allen paasi elamaan Humprey Bogartin tahtihetken. Tama "Manhattan Murder Mystery" rakentuu jo useammalle aiemmalle leffalle ja jalleen Allen itse esittelee alluusion kohteet: Wilderin "Double Indemnity" ja Wellesin "Lady from Shanghai". Juoni rakentuu - mita Allen _ei_ esittele koska jokainen huomaa sen muutenkin - Hitchcockin "Rear windowin" uudelleen- kerronnalle, sukupuolten paikkaa vaihtaen. Allenin omista leffoista tama viimeisin tuntuu olevan yhdistelma "Crimes and Misdemeanors"-filkan aviosuhteita (ja Alan Alda tulee myos sielta) ja "Husbands and wives"-filkan pseudo- dokumentaarisuudella leikittelevaa intimiteetin kuvausta. Edellisessa filkka onnistuu hyvin, jalkimmaisessa harvemmin. On kylla miellyttavasti katsomiskonventioita sekoittavaa yrittaa pysytella fiktion ja dokumentin rajalla, silloin kun leffa tekee epaselvaksi missa maarin nayttelijat lainkaan joutuvat nayttelemaan, ja aika ajoin ajautuu siihen Allenin tarkoittamaan kuvauskoon, etta katselen tosiaan filmia Woody Allenin ja Diane Keatonin elamasta, jotka nyt sattumoisin ovat/leikkivat olevansa keskella murhadraamaa. Tan leffan parasta antia ovat (IMHO) sittenkin Alan Alda ja Anjelica Huston sivurooleissa, _he_ pistavat katsojan vielakin sekaisemmin siita missa kulkee naytellyn ja esitetyn raja, he virnuilevat toisilleen ja pudottautuvat ulos rooleistaan tavoilla joista ei paase selville ovatko he ulkona koko leffaroolista vai (hetkeksi) ainoastaan siita seurapiiriroolista mita he muuten vetavat. Ja onneksi: jos "Husbands and wives"-filkan lopussa tuntui olevan Allenin kommentti sille mediamyllylle mihin han oli joutumassa Farrowin (ja lasten) takia, niin tassa filkassa ei ole viittaustakaan moiseen. Allenin roolihahmo kylla veistelee keskella trillerikauhujaan, etta han ei koskaan enaa vaita etteiko elama imitoisi taidetta :-) Itseltani jai useimmat Allenin elamanfilosofisista vitseista (niitahan me Allenin leffoista eniten kaipaamme?) kylla tajuamatta, silla han puhuu niin nopeasti, ja kun leffassa oli hollantilainen tekstitys, niin muu yleiso nauroi jo kun vitsi oli vasta puolivalissa. Epailematta hauskaa kuitenkin luvassa. Dekkarien cluedoasteikolla tama filmi on 7, komitragedioiden elamaa opettavalla asteikolla 9, ja Allenin omien filmien skaalassa 8. Tama Allenin 24. elokuva (filmografiasta laskettuna, jos mukaan ote- taan "N.Y. Stories'in" leffanovelli ja omituinen "What's up Tiger Lily"???) on ehka valttamaton nahda, mutta nopeasti unohtuva. -- ******************* ! ! mg soikkeli ! Wat voor wijn zoudt U ! csmaso@uta.fi ******************* ! hierbij aanbevelen? ! Soikkelin elokuva-arkisto