================================================================== Lyhyesti: "Mask - naamio" sijoittuu tyyliltään ja tavoitteiltaan "Roger Rabbitin" ja "Kuolema pukee häntä" -elokuvien välille, sarjakuvan ja studiorealismin sekoitukseen. Efektit ovat niin luonnottoman luontevat, että jättävät kylmäksi. Kokonaisuus ei ole niin illusorisen artefaktinen kuin tavoitellaan. Jim Carrey tarjoaa parit hyvät naurut - mutta 10 minuuttia Tex Averyn animaatiota pystyy milloin tahansa parempaan. Kivat värit. ================================================================== "Mask"-elokuvan ongelma on siinä iankaikkisessa rohkeuden puutteessa ja varman päälle rahastamisen periaatteessa millä Hollywood etenee aste asteelta mielikuvituksemme pohjamutia kohden. Edes "Mask'issa" ei ole luotettu todellisuuden ja sarjakuvan sekoittamisen tehovoimaan, vaan samaan pirtaan on sotkettu tuliaseväkivaltaa. Ovat laskelmoineet, mokomat, että hieman nuoremmillekin saadaan näin hieman raaempaa toimintaleffaa, kun kaikki pahistelu on vain sarjakuvamaista jekkuilua. Mutta juuri noiden mustanpuhuvien action- kohtausten paikkeilla leffan tunnelma menee niin eri laitaan, tosissaan tehtyyn aggressiorealismiin, joka tuntuu tylsältä verrattuna animaation iloittelevaan yliampumiseen. On kuin kaksi aivan eri filmiä olisi sekoitettu kuvamateriaaleiltaan. Kyvyttömyys tajuta animaatioleffan kokonaisutta - mihin nähden "Roger Rabbit" ja "Kuolema pukee häntä" olivat ohjaajan käsissä koherentteja _elävän_ (sarja)kuvan teoksia - näkyykin parhaiten leffan siinä osuudessa missä pahiksesta tulee sarjakuvamainen hahmo. Käsikirjoittaja ei ole keksinyt oikein mitään visuaalisesti rankkaa hänen pimeästä puolestaan, vaan pienimmätkin morphaukset jätetään ennemmin kiltin päähenkilön huoleksi. Perusidea oli hyvä: saasteiden ja pintaliitäjien kaupungissa kaikkein kiltein ihminen tulee paljastaneeksi taikanaamion ansiosta pimeät puolensa. Perusidean päälle ei saatu juuri mitään aikaiseksi, ja leffan "opettavainen" lopetuskin joudutaan vain huitaisemaan kun filmitarinan moraalista maailmaa ei ole haluttu ajatella täyteen. Kunhan efektejä piisaa. Jim Carrey on taatusti paras mahdollinen valinta Mask- hahmoksi, kuminaamaiseksi supersankariksi, jonka tuhattaituruus on rikkoa tarinan sisäinen realismi hypyillä muihin tyylilajeihin. Leffan loppua kohden Carrey varastaa koko shown, ja saisi varastaa enemmänkin. Leffan pakollisen pupusuorituksen tekee ensikertalainen Cameron Diaz, joka Carreyn lailla osaa ottaa tilanteesta irti enemmän kuin käsikirjoitus antaisi tilaa; BB- lihasten lisäksi hänessä on "Roger Rabbitin" Jessican kaltaista läsnäolon energiaa, kykyä tehdä roolinsa täydellä. Leffan poliisit ja pahikset törmäilevät ihan statisteina näihin kahteen staraan nähden, eikä ohjaaja (Charles alias Chuck Russell) tiedä mihin heitä ohjaisi; sama hemmo sentään osasi camp-hommansa "Blobin" (-88) ohjaajana. "Mask" lupaa niin hyvää kuin huonoa teemapuistotyyppisten karusellileffojen tulevaisuudelle. Toisaalta riittävät muutamat efektit miljöössä, jonka studiomaisuuden annetaan näkyä: tarkoitushan onkin korostaa illusorisuutta, kaksiulotteisuuden rajattomuutta tapahtua mitä tahansa. Samalla "Mask" on hyvä esimerkki siitä miksi animaatioleffan naurupätkät irroittavat hykerryksen helpommin kuin äkilliset studiorealismin rikkovat fantasiapurskaukset. Animaatiota katsoessa ei pysty kuvittelemaan mitään rajoja miljöölle, vaan kuva itsessään on elävä ja venyvä. Studioon loihdittua fantasiaa katsoessa keskittyy pääasiassa _hahmojen_ metamorfoosiin tietyssä lavastetussa ympäristössä ja fantasialliset hetket tuntuvat kuin mainospaloilta, leffan kokonaisuuden keskeytyksiltä. "Roger Rabbitissa" ja "Kuolema pukee häntä" -elokuvissa efektipalat sopivat kokonaisuuteen, koska molempien leffojen tarina käsitteli juuri tätä aihetta: realismin ja/eli ihmisen rajoja. -- ##################### "I've seen a rodeo, a three-headed man, M.G. Soikkeli and a duck fart underwater, but this csmaso@uta.fi is the craziest thing I ever did see. ##################### This changes all the rules." Soikkelin elokuva-arkisto