============================================================== Lyhyesti: "Memento" on elokuva muistamisesta, pelkkinä takaumina etenevä jännitystarina, jossa leskimiehellä on valittavanaan kosto tai henkilöllisyys, vai ovatko ne sama asia? Suotta raaistettu leffa joka haastaa katsojankin muistin; film noir -henkinen lopetus ja näyttelijät lajityyppiin sopivia. ============================================================== Muisti on aisti. Se on kykyä tunnustella itseään ja erottaa henkilökohtainen yleisestä, pysyvät yksityiskohdat triviaalista arkitiedosta. On vähättelevää kuvailla ihmisen muistia edes kehittyväksi neuroniverkoksi, koska muisti on aistina mukana kaikessa siinä miten reagoimme maailmaan, kehon jokaisessa kytkennässä. Muistin menettäminen voi olla sekä mentaalista että fyysistä, opettaa "Memento", ja opettaa samalla paljon muutakin: muistamisen tavalle perustuu kaikki yhteisöllinen käytös, tapamoraali ja ihmissuhteiden hierarkia. Ihminen jolta puuttuu lyhytmuisti on kaikkien muiden armoilla, kunnes hänen kohtelunsa pakottaa hänet korvaamaan fyysisen vamman mentaalisella nokkeluudella. Koska identiteetti riippuu siitä, mitä muistamme muiden muistavan meistä, ei tilannekohtaiselle muistajalle jää muuta ratkaisua kuin kehittyä vaistonvaraiseksi muistajaksi. "Mementossa" testataan, millaiseen kerrontaan katsoja eniten luottaa: mustavalkoiseen, tarina-ajan mukaisesti eteneviin välijaksoihin vai takaumina etenevissä kohtauksissa kuultuihin, sivuhenkilöiden esittämiin lausuntoihin? Ovatko Teddy ja Natalie keitä sanovat olevansa, ja kuka olikaan Jimmy tai John G? Onko totuus pelkästään päähenkilön lyhyissä muistiväläyksissä, vai ovatko nekin jostain syystä sekoittuneet ihan toiseen tarinaan? Kun päähenkilömme entisenä vakuutustarkastajana on erikoistunut tutkimaan ihmisten rehellisyyttä, hänen vaistomainen muistamisensa saattaisi ehkä perustuakin muilta opittuihin keinoihin valehdella itselleen? Kun yleensä kerronta perustuu yksityiskohtien kertymiseen ja niiden asettumiseen tiettyjen teemojen alle, tässä elokuvassa jokainen yksityiskohta voi ollakin viimeinen jälki jostain tapahtuneesta ja merkki kenestä tahansa ihmisestä. Kun kertomus ei fokusoidu päähenkilön kautta vaan hän on pikemminkin se hajottavin osa tarinankulkuja, joutuu katsoja pitämään silmällä esineitä ja paikkoja aivan eri tavalla, kuvittelemaan mitä hänen täytyy pian muistaa... Jep, "Memento" on tarinaltaan simppeli ja kerronnaltaan niin kiehtova, että ihmetellä sopiikin * miksi tällaista kerrontaa käytetään vasta nyt? * 1. Koska katsojat ovat vasta nyt tottuneet medioiden erilaisiin tapoihin kertoa ja tietyt tarinaformulat ovat niin kaavoittuneet, että sellaista, kostokertomusta kieroine poliiseineen ja kohtalokkaine vamppeineen, voidaan käyttää takaumakerronnan tukena. 2. Vasta nyt mainstream-leffassa kokeillaan jotain monimutkaisempaa, koska tv-sarjat ovat totuttaneet katsojat erilaiseen muistitekniikkaan kuin isoissa elokuvissa: sarjoja katsotaan toisteisesti, aukkoja paikkaillen ja parhaita jaksoja kierrättäen, joten katsoja voi tottua takaperoiseenkin muistamiseen odottamansa formulan perusteella. 3. Vasta nyt vaativampaa kerrontaa käytetään amerikkalaisessa mainstream-leffassa, mutta independent-filmeissä kuten "Living in oblivion" (1995) on kyllä aiemminkin käytetty monimutkaisempaa ja tarkoituksellisen epätasapainoista kerrontarakennetta. 4. Vasta nyt muistista on kirjoitettu niin paljon kertomustaiteen identiteettikäsitysten keskeisenä tekijänä, että teorian opit alkavat tunkeutua taiteilijoidenkin tajuntaan, joko suoraan taideteoriasta tai sitten aivotutkimuksen herättämien kysymysten kautta. Kuvallisen kerronnan side yhteiseen muistamiseen on haastettu yhtä aikaa monella suunnalla. 5. Film noirin perintö on löydetty uudelleen. Ehkä niissä kertojaäänen ja kuvan epäsynkronisuus, kirjallisen ja kuvallisen kerronnan eritasoinen muistaminen orasti tavoilla, jotka hukattiin samalla kun voice over mekanisoitui muutamien leffojen helpottavaksi ratkaisuksi. "Memento" onnistuu komeasti siinä, missä "Juokse, Lola!" tai "Epäillyt" ovat olleet pelkkiä epäluotettavan kerronnan testikappaleita. "Memento" esittää kokonaisuuden johon kuitenkin jää useita moraalisesti värittyneitä näkökulmia, mitä tapahtuikaan ja kenen kannalta. "Mementoon" sopii, että päähenkilöä esittää eräs nykyhetken filmitaivaan komeimpia miesnäyttelijöitä, Guy Pearce. Koska hänen muistisääntönsä on tatuoitu kehoon, saa hän riisua vaatteitaan toistuvasti... niin, ehkä kuudes selitys "Mementolle" ilmiönä onkin tähtikultin muuttuminen, internetistä opittu kiiltokuvien hakkerointi, kehoa koskeva epäluottamus. Ja miten omituinen hahmona onkaan hänen kohtauksiinsa pomppiva Teddy, miten erilainen ja epäselvä verrattuna päähenkilön kiiltokuvamaisuuteen. Kolmiota täydentää Carrie-Anne Moss kohtalokkaana naisena, jolla sankarimme muistikatkosten vuoksi on enemmän vapautta kohtalokkuudella ja luottamuksella leikittelyyn kuin sisarillaan film noirin klassikoissa. Jälleen yksi erilainen ja uudella tavalla säpäkkä hahmo häneltä. Melkoinen elokuva esikoispitkäksi, englantilaiselta ohjaaja-käsikirjoittajalta Christopher Nolanilta. -- M.G. Soikkeli Helsingissä 24.9.2001 ** Tutustu Guy Pearceen myös elokuvissa L.A. Confidential(1997) ja Erämaa syö miestä(2000) ** ** Tutustu Carrie-Anne Moss'iin myös elokuvissa Matrix(1999) ja Red planet(2000) ja Pieni suklaapuoti(2000) ** Soikkelin elokuva-arkisto