Muiden elämät (2006) ==================== Saksalainen "Muiden elämät" (Das Leben den Anderen) on paljon huomiota kerännyt totuusfilmi salaisen valtiopoliisin, Stasin toiminnasta. Näppärän käsikirjoituksen ja hyvien näyttelijöiden ansiosta se onnistuukin välittämään Stasista pelottavan autenttisen kuvan ja juuri sellaista keskustelua varten, joka on tärkeää omana aikanamme: miten valtio valvoo kansalaisiaan ja miten helposti valvontakoneistosta tulee osa yhteiskuntajärjestelmää. Mutta juuri enempää se ei ole kuin hyvä puheenvuoro. Elokuvana se on ilmiselvästi yliarvostettu, oikeastaan siis esimerkki siitä, miten tietyt historianjaksot ovat jo aiheena sellaisia, että niiden käsittelyä pidetään taiteellisestikin ansiokkaana, etenkin milloin elokuva ITSE hehkuttaa taiteen merkitystä totalitaarisen järjestelmän murentamisessa. Tällainen sanoma on helppo uskoa, ainakin sen valossa mitä on lukenut itäeurooppalaisten kirjailijoiden vastarinnasta sosialismin aikakautena. Mutta "Muiden elämät" ei pääse sen syvemmälle tähän aiheeseen kuin että viittaa kurinalaisimmankin nilkin tärisevän kuulokkeet korvillaan, kun joku soittaa sydänverellään Beethovenia - tai että joidenkin ELÄMÄT voivat olla niin taidetta, että vakooja alkaa horjua tehtävässään. Tämä elokuva olisi voinut olla 2000-luvun "1984", varoitustarina joka tulee lähelle Suomenkin historiaa, mutta siitä puuttuu epätoivo ja paranoia, joiden vuoksi ihmisillä ei ollut Itä-Saksassa eikä ylipäänsä totalitaarisissa valtioissa kuin kaksi vaihtoehtoa: ryhtyä ilmiantajaksi nyt tai myöhemmin, itseironialla tai ilman. Selvästikään näin yksinkertainen juoni siitä, miten kuuluisa näytelmäkirjailija löytää rohkeutensa, ei riittänyt koko aikakauden läpivalaisuun. Keskipisteessä on vakooja ja vakoiltava, kapteeni ja kirjailija, roolit joita he esittävät valtiollista rekisteriä varten; edellinen jälkimmäistä avustaen. Kaikki muut henkilöhahmot ovat alisteisia näille. Edes Stasin ylemmät upseerit eivät muodosta todellista, draamaa luovaa uhkaa päähenkilöille. Jo puolivälissä elokuvaa voi arvata tarinan lopputuloksen, joskin se polveilee 140 minuuttiin pikaisilla jälkinäytöksillä. No, jäähän katsojalle parempi mieli, vaikka pahikset eivät rangaistusta saa ja tarinan naispäähenkilöä osoitellaan jo luonnoltaan välikappaleeksi, politiikka kun on tosi miesten peliä. Draaman ja taiteen merkitystä ei myöskään analysoida yhdessäkään kohtauksessa, vaikka juuri sitä kautta tämä elokuva olisi voinut reflektoida omaa estetiikkaansa, omaa todistusvoimaansa. Sellainen olisi tarpeen, muuten on vaarana, että .Muiden elämät. jää ainoastaan kuvaksi Itä-Saksasta vuonna 1984, kun se niin helposti olisi voinut olla kommentti kaikista totalitaarisista järjestelmistä, niiden kolmiodraamoista. -- M.G. Soikkeli Helsingissä 14.4.2007 Soikkelin elokuva-arkisto