"München" (2005) ================ Ensimmäisen kerran olen samaa mieltä kuin Israelin hallitus. Steven Spielbergin elokuva "München" on tosiaankin banaali ja näkökulmaltaan typerä. Kaunis se on, tietenkin, niin kaunis kuin isolla rahalla ja ammattitaitoisella koneistolla voidaan tehdä, ja näyttelijät tekevät erinomaisia, muistettavia hahmoja. Parhaiten jäävät mieleen Avneria esittävä Eric Bana ja Geoffrey Rush porukan setämäisenä Q-hahmona; Mathieu Amalricin nilkkirooli on puolestaan parhaita paholaishahmoja mitä urbaaniin ympäristöön on sovitettu. Ilman häntä tämän elokuvan hienoinen alateksti myyttisestä matkasta Euroopan pimeälle puolelle ei toimisi lainkaan: se mikä alkoi Auschwitzista saa vain kulminaationsa Münchenissä. Näin toimii eurooppalainen masternarratiivi amerikkalaisesta näkökulmasta. Puheenvuorona terrorismiin "München" on tyhjänpäiväinen. Kun terrorismista aletaan tehdä poliittisesti korrektia jännitystä, niin historiantunti Münchenin verilöylystä vaikuttaa pelkästään hyvältä tekosyyltä rahastaa Euroopan jännittyneeltä tilanteelta. Spielbergille tunnusomaiset fantisoivat ainekset ovat niin vähäiset, että "München" voisi olla aivan hyvin Tom Clancy -elokuva, jos siinä olisi sähkösanomaäänellä tulostuvat ajat ja paikat kohtausten eli taistelunäyttämöiden alkukuvien päällä. Tarinana se on kuin "Lahjomattomat" siirrettynä 1970-luvun Eurooppaan. Sankarit ja heidän asetaitonsa ja peräänantamattomuutensa ovat ennallaan. Tarvitaan vänrikkityyppinen kansan mies johtamaan tätä sotilaallista missiota lain yläpuolella liikkuvia pahiksia vastaan, ja neljä erilaista käsityöläistä, joista parhaiten pärjää tietysti se asekykyisin. Spielberin tarttuminen aiheeseen on johdonmukaista paitsi tilaisuutena ottaa välimatkaa semitismiin ja israelistien asemaan jenkeissä, myös mahdollisuutena tehdä uusiksi "Pelastakaa sotamies Ryan". Eurooppa kelpaa Spielbergille sotanäyttämöiksi, joiden ihmisillä ei ole minkäänlaista kansallisuutta, vaikka tarinan päähenkilöt jauhavat suu vaahdossa kansankodin merkityksestä. Tätä voisi pitää tietysti Spielbergin ironisena välimatkana aiheeseensa, mutta kun päästään toimintakohtauksiin, niin näkee kyllä mikä mr Pelivuorta liikuttaa: tilaisuus kuvata aseellista toimintaa. Tony Kushnerilta on tilattu dialogia, jolla paikataan toimintakohtausten välejä. Useimmat juutalaisuuden merkityksestä käydyt puheet ovat sellaista liirumlaarumia, ettei ihme, jos Israelin viralliset kommentaattorit nukahtivat niitä katsoessaan. Muuten he olisivat voineet pitää tätä elokuvaa jopa mustana huumorina. Olisihan se jotain uutta post-911-viihteen rintamalla: terroristiryhmä Musta Huumori. Ja onhan sitä filmissä ihan tyylikkäästikin, sitä huumoria siis, vaikkei ajatusta. Yhdentoista terroristin tappaminen dollari dollarilta mitattuna on mitä karseinta itseironiaa, mitä Spielberg&Kushner ovat voineet keksiä. Toisaalta tämän elokuvan naisvihamielisyys ja mussuttelu vahvojen äitien merkityksellä ovat piirteitä, jotka lienee laskettava pelkästään Spielbergin helmasynneiksi. Elokuvalla on toki kirjallinen pohjatekstinsä, mutta se mitä Spielberg valitsee kuvattavaksi raaimmin, kertonee jotain hänen omista painotuksistaan. Elokuvan loppupuolen katharttiseksi tarkoitettu kohtaus, jossa terrorin ja parittelun laukaisufinaali rinnastetaan toisiinsa, on typeryydessään jo omaa luokkaansa. Sellaiseen pystyy vain moraalisesta missiostaan yli- innostunut ohjaaja, joka ei enää tiedä, mitä kaikkea hänen päähenkilönsä Avner edustaa juutalaisena, miehenä ja tuoreena amerikkalaisena. Vaikeinta Spilebergille on nivoa tämän 'salaisen historian' merkitys suhteessa nykypäivään eli antaa elokuvalleen sellainen lopetus, jolla hän voisi sulkea sekä henkilöidensä tarinan että kommentoida tapahtumien merkitystä tuleville vuosikymmenille. Toki nykypäivän tapahtumiin viitataan mm. keskustelussa, jota kahden rintaman terroristit käyvät ateenalaisen "turvatalon" portaikossa: palestiinalaiset hyötyvät jopa siitä tilanteesta, jossa koko maailma saa nähdä miten Israel kohtelee heitä kuin eläimiä. Harvassa elokuvassa olen nähnyt sellaista määrää kauniita nuoria miehiä kuin tässä filmissä. Siitäkö on kiittäminen Tony Kushneria? Vai mikä on tarkoitus, että Mossad on Libanonin actionkohtauksessa kuin Chippendales after dark? "Münchenin" sijaa oikeampi nimi tälle elokuvalle olisi "Terroria ennen aamua". Rakastavaisten sijaan toisensa kohtaavat valtiolliset ja poliittiset terrorijärjestöt. Elokuvan kiintoisin ja myyteillä askartelevin osuus on Louis-niminen paholaishahmo, joka järjestää Avnerin iskujoukolle hänen tarvitsemansa tiedot ja varusteet. Onneksi paholainenkin työskentelee ylimmälle Isukille, jolla on edelleen etuoikeus poimia paratiisin hedelmiä ja jonka luokse käy reitti vain silmät sidottuina... Ja niin Eurooppa on se myytit säilövä vanha manner jonne jenkit/juutalaiset voivat tulla testaamaan moraalia, ja jossa yksittäinen kaupunki, München, on pelkistettävissä yhdeksi sodomaksi tai jerikoksi, juutalaisen historian välietapiksi, jolla ei ole itsellään kerrassaan mitään merkitystä vaeltaja- ja poliisikansojen kannalta. ** Huomaa myös saksalainen aikalaiskuvaus terrorismista, vuonna 2008 valmistunut "Baader-Meinhof -kompleksi" ** -- M.G. Soikkeli Turussa 18.2.2006 Soikkelin elokuva-arkisto