====================================================
Lyhyesti: "Muurahaizet" on woodyallenia faabelina. 
Upean tarkkapiirtoinen animaatiofantasia on kuitenkin 
tarinaltaan rutiinia, sävyiltään jäykkä ja lepsun 
aurinkoinen. Ihmeen tuntojen virittäjänä tietokone-
animaatio etsii yhä tietään. Naseva dialogi plussaa.
====================================================


"Muurahaizet" ("Antz", 1997) on ideoiltaan ja tyyliltään 
ihan perinteistä animaatio-elokuvaa, mutta 
tietokonepohjaisen piirustuksensa ja spektaakkelisten 
kohtaustensa ansiosta sitä voi pitää myös eräänlaisena 
kokoperheen scifinä. Onhan aihealueella, muurahaiset 
älyllisinä alieneina, tietty scifistinen perinne.

Tarkastellessaan vaihtoehtoisia älyllisen elämän 
muotoja, science fiction on mieluusti hakenut mallia 
hyönteisten elämästä. Vieraan elämänmuodon pelottavuus 
on hyödyntänyt ihmisten "luontaista", käytännössä 
opittua ötökkäinhoa. Elokuvissa ötökät ovat kelvanneet 
massiivisiksi, jäykästi liikkuviksi hirviöiksi. Muurahais-
scifiin ytimöityvä massaälyn kauhu näkyy (nimeä myöten) 
esimerkiksi pulp-klassikossa "Them!" (1954), mutta on 
aihetta käsitelty myös hämmästyttävän tieteellisesti, 
elokuvassa "Vaihe IV" (1974). 

Hengitysjärjestelmänsä puolesta hyönteiset eivät 
kylläkään voi kasvaa kania suuremmiksi, kuten John 
Brosnan on huomauttanut, mutta moiset faktat eivät 
kahlitse tieteisfiktiota, joka kuppaa tällaisten aiheiden 
kohdalla enempi sosiaali- kuin luonnontieteitä. Viimeksi 
avaruusötököitä nähtiin elokuvassa "Starship troopers" 
(1997), jonka kakaraversio "Muurahaizet" tavallaan on. 
Etenkin animaation alkupuolelle sijoittuva 
taistelukohtaus termiittien kanssa on kuin animoitu toisinto 
"Starship trooperseista"; ikäraja K-8 on sikäli uskalias.

Mikä murkuissa sitten on niin kiehtovan kauheaa? Ehkäpä 
se yhteisön orgaanisuus, jossa yksilöllä ei ole 
merkitystä, ja joka kuitenkin on toimiva. Ehkä se kertoo 
jotain omista peloistamme "kadota" osaksi perhettä, 
sukua, kaupunkia, valtiota. Myrmekologian, ja laajemmin 
ottaen luonnontieteen klassikossa, Hölldobler & Wilsonin 
"Muurahaiset"-kirjassa (1994/1996) murkkujen 
sosiaalisen järjestelmän kiehtovuutta kuvaa seuraava 
katkelma:

 "Muurahaisten elämänkulun ja kastijärjestelmän  
 kummallisuudet syntyvät siitä, että yhteiskunta 
 on perhe. Useimmilla lajeilla se on 
 järjestäytynyt niin tiukasti, että ilmaus 
 'superorganismi' on oikeutettu. Jos yhteiskuntaa 
 katselee metrin tai parin päästä ja antaa 
 kuvan hämärtyä hieman, yksittäiset muurahaiset 
 näyttävät yhtyvän ylisuureksi, läpinäkyväksi eliöksi."

 Hölldobler & Wilson, Muurahaiset (s. 51-52)


Ja mikäs sen sopivampaa viihdeteollisuudelle, etenkin 
koko perheelle suunnattuna: yhteiskunnan toiminnassa 
voidaan käsitellä symbolisesti perherooleja, kun on 
uhkaavia isähahmoja ja lempeitä äitihahmoja, 
toverillisia velihahmoja ja sisarellisia 
romanssipartnereita. On pelkästään johdonmukaista, että 
sankari on lunastamassa puolisoaan yhteisön 
symboliselta äidiltä, muurahaispesän kuningattarelta. 
Kun sankari tavoittelee puolisoksi prinsessaa, on tämä 
yhtä aikaa turvallisen etäinen (aristokratiaa verrattuna 
sikopaimenen tai duunarin tasolta lähteneeseen 
sankariin) ja turvallisen läheinen kuin sisar.

Ei tarvita mitään brunobettleheimia selittämään, mikä 
tässä perhekuvioiden symboliikassa uppoaa niin 
dollaritarkasti ison yleisön alitajuntaan. Tarinan 
perhekehys kontekstoi hahmot ja juonen käänteet niin 
lähelle omaa elämäämme, että jokaisella 
yksityiskohdalla on merkitystä. Muurahaisyhteisunta on 
siis kokoperheen tarinalle mitä ihanteellisin ympäristö  
mutta erityisen hyvää ymmärrystä aiheelleen osoittavat 
"Muurahaizet"-leffan käsikirjoittajat, jotka ovat 
hoksanneet tehdä duunarimurkusta woodyallen-hahmon: 
Z:ksi kutsuttu murkku puhuu neuroottisen antisankarimme 
äänellä ja kärsii "merkityksettömyydestään" osana pesän 
supeorganismia. Siinäpä sosiaalisen elämän 
tragikoominen keskipiste: millainen on työväenluokan 
sankari yhteisössä, jossa yhteisöllinen elämä on 
_ainoaa_, geenejä myöten muotoiltua elämää?

Yllättävintä "Muurahaizet"-filkassa on kuitenkin se, että 
se viittailee niin suoraan kulttuurihistoriaan. Murkkujen 
antimilitaristinen liike laulaa "We shall overcome" ja 
salaperäisesti katoavan päähenkilön nimi, Z, on kaikessa 
symboliikassaan kerrassaan raju valinta: Z viittaa 
elokuvahistorian poliittisimpaan työväensankariin, 
Costa-Gavraksen elokuvan "Z  hän elää" (1969) 
päähenkilöön. 

Onko hyperamerikkalainen, "Peacemakerilla" (1997) 
uransa aloittanut DreamWorks-yhtiö tehnyt siis 
sosialismin opetuselokuvan, johon eräskin 
virvoitusjuoma- ja jalkinefirma ovat myyneet tuotteensa 
näkyvälle paikalle? Ehkä ei aivan. "Muurahaizet" vihjaa, 
että yhteiskunnan totalitaarinen luonne perustuu paitsi 
militaristien etujoukolle myös yhteiskunnan 
ilottomuudelle. Murkkujen keko sijaitsee kyllä New 
Yorkin keskuspuistossa, kapitalistisen maailman 
astmaattisessa ytimessä, mutta yhteisö muistuttaa 
jotain poliitttisen trillerin puolifantasiallista paranoia-
amerikkaa; Gene Hackman kenraalin äänenä ja Sylvester 
Stallone sankarin kaverin äänenä tukevat 
vastakkainasetelmaa, josta on tie vain vapauteen. 
Amerikkalainen viihdeteollisuus on aina uskaltanut 
kuvailla omaakin yhteiskuntaansa tylsän ja tappavan 
byrokratisoituneena, kunhan tarina sisältää tanssilla ja 
poikamaisella rytinällä vauhditetun pelastussanoman 
sukupolvirajat murtavasta ilonpidosta.

Toisaalta, murkkujen keosta voisi saada sosialistisen 
dystopian. Hölldobler ja Wilson väittävät kirjassaan: 

"Vaikuttaa siltä, että joissakin olosuhteissa sosialismi 
todella toimii. Karl Marx valitsi vain väärän lajin."

Historiattomassa ja _pelkälle_ yhteiskunnalliselle 
elämälle omistautuneessa, ja siten fantasiallisessa 
yhteiskunnassa, tällainen väite on pätevä. Se on 
luonnontieteellistä fabulointia, ja politisointia, jossa 
luonnonprosessit näytetään niin inhimillistävin 
vertauksin, että ihmisten yhteiskunnassa voidaan 
puolestaan esittää sosiaalidarwinistisia ominaisuuksia 
turvautumatta sosiaalidarwinistiin, poliittisesti 
latautuneisiin termeihin. Samanlaisella poliittisella 
sivupolulla on DreamWorks elokuvallaan, ja perässä 
tulevat jo seuraavat ötökkäleffat.

Kun näet seuraavan kerran ötökän valkokankaalla, poista 
kulttuuri sumutteestasi. Raid over Moscow tulee yhä 
uudelleen.


--
M.G. Soikkeli
Helsingissä 16.1.1999

Soikkelin elokuva-arkisto