============================================================= Lyhyesti: "My son the fanatic" on kulttuurishokkien kuvaajana askel lähemmäksi nykypäivää. Se on novellin pituinen romanssi ja komedia sukupolvien kuilusta, mutta iso huomiohuuto monikulttuurisuuden vahvistamasta hajaannuksesta tasa- arvottomassa Euroopassa. Kureishin tarinaa parhaimmillaan. ============================================================= Ohjaaja Udayan Prasad on kohtuullisen pitkästä urasta ("Brothers in Trouble", "Femme Fatale", "Running Late ", "They Never Slept") huolimatta tuntematon, mutta ilmeisen varmaotteinen elokuvan kokoaja. Sitäkin tunnetumpi on kirjailija-ohjaaja Haneif Kureishi, jonka novelliin ja käsikirjoitukseen "My son the fanatic" perustuu. Miespääosassa näyttelee Om Puri, intialais-brittiläinen näyttelijäveteraani. Tällä kertää hän esittää Pakistanista Pohjois-Englantiin kotiutunutta taksikuskia, joka on sijoittanut tulevaisuudentoiveet lahjakkaaseen poikaansa, päinvastoin kuin ystävä, joka on noussut ravintoloitsijaksi samalta duunaripohjalta. Tarina käynnistyy tilanteesta, jossa poika kääntyy noudattamaan vanhan maailman uskoa isää tunnollisemmin. Isä juo viskiä, kuuntelee jazzia ja kuskaa huoria asiakkailleen, kunnes hän ei enää pysty erikseen kodille ja työlle omistettuun elämään. Parasta tässä elokuvassa on se, miten tuoreeltaan valmistumisestaan (1997) se saapuu meillekin. Perinteinen asetelma vanhan maailman konservatiivi vs. uuden maailmam radikaali on jo Kureishin kirjoissakin kokenut raikkaan uudistuksen, mutta harvoin on ensimmäisen muuttajasukupolven paikattomuus näyttäytynyt _näin_ huvittavana ja surullisena, näin uskottavana kannanottona eurooppalaisen kulttuurin sekamelskaan. Kureishin ja ohjaaja Prasadin kannanottona se esittää Englannin, jossa sosiaaliset ja etniset lokerot asettuvat toistensa lomaan yllättävillä tavoilla: ihminen voi toimia kulttuurien törmäysalueella sujuvammin kuin "alkuperäisessä" etnisessä taustassaan, mutta hän ei tunnekaan enää niitä joiden piti olla hänen lähimmäisiään. "My son the fanatic" on myös varoitus. Kulttuurien sovintoa ja sovitusta ei olekaan luvassa siinä mielikuvassa, että vierastyöläisten toinen tai viimeistään kolmas sukupolvi jotenkin automaattisesti sopeutuisi uuteen kotimaahan. Kulttuurien yhteen sovittuminen vaatii arvojen ja uskonnon muutosta niin länneltä kuin idältä. Leffan ystävällinen taksikuski löytää solidaarisuutta niiltä, jotka ovat brittiyhteiskunnassa yhtä hyljeksittyjä kuin vierastyöläinen, köyhän työläiskaupungin huorilta. Rakkauden kohteena virnistelee kaikkia leffahuoran kliseitä välttäen Rachel Griffiths, joka voi näyttäytyä tuttuna elokuvien "Jude" (1996) tai "Tahdon naimisiin" (1994) isoista sivurooleista. Puri ja Griffiths ovat yhdessä niin arkisen epäsuhtainen pari, että katsoja saadaan hymyilemään pienilläkin lemmentuokioilla. Tarinaltaan "My son the fanatic" on pieni, mutta aiheiltaan erinomaisen valtava. Toisaalta sen kiinnostavuus on niin tendenssistä, että sen elokuvallinen aines onkin toissijaista, anteeksiannettavan tavanomaista. Pidin tästä leffasta jopa enemmän kuin hikisen nuorekkaasta "London kills me"-filkasta. Sitä en kyllä ymmärrä lainkaan miksi elokuvan nimeä ei ole vaivauduttu suomentamaan, paitsi sikäli kuin se tuo maahantuojan kulttuurikatsannossa jotain lisäarvoa elokuvan etnisyydelle; suuntaus suomentamattomuuteen on elokuvalle merkki, jolla nuori urbaani katsojakunta voi terävämmin erottautua "Kuningasjätkiä" kuluttavasta kansanosasta. Eurolle ja Emulle myydyssä Suomessa tämä identifikaation tehokeino tosin on pian käytetty -- M.G. Soikkeli 20.4.1998 Soikkelin elokuva-arkisto