=============================================================
Lyhyesti: "Nimetön" on jälleen yksi kapean kulttuurimaineen 
Suomeen saattelema kauhuleffa, jossa hulvaton juoni antaa 
tekosyyn brutaaleille tehosteille. Ohjaukseltaan hyvin hallittu, 
vakava hörhöily; uskottava että Espanjassakin voi olla ankeaa.
=============================================================


Keskitysleiriä, esoteerista salaseuraa, snuff-vihjauksia,
pedofiliaa - "Nimetön" ("Los sin nombre", 1999) on jo
puoliväliin mennessä markkinamainen kokoelma kolkon
tunnelman aineksia. Tämä paranormaali pannukakku on 
kuitenkin valmisteltu niin hillityllä kuvankäytöllä ja totisesti
ailahtelevilla näyttelijöillä, että miltei loppuun asti siltä odottaa
enemmän kuin mitä raaputusleikkauksilla paljastuu kovan kuoren
alta. Samoin tarinan lähtöasetelma on murhamysteeriksi tehokas:
viisi vuotta sitten rituaalimurhattu tytär soittelee äidilleen
avunpyyntöjä.

Tunnelma kestää, mutta sen soisi kehittyvän. "Nimetön" ei ota 
pitkää merkittävää askelta kauhun ja kaaoksen alueelle, vaan 
pidättelee kunnollisia ihmisiään lähellä hallittua ja arkista, 
johon kauhun ainekset tunkeutuvat vain satunnaisiksi 
säikytteiksi. Loppuratkaisu on niin lattea kuin voi pelätä.

Jos vertailukohdaksi ottaa "Tesiksen", toisen tuoreehkon 
espanjalaiskauhun, näyttäytyy "Nimetön" huomattavasti 
aikuisempana, henkilöiltään uskottavampana; tässäpä 
kauhufilkka jota voisi katsoa vaikka vanhempiensa kanssa. 
Laskelmoitu se kuitenkin on, yhtä tarkasti nihilistisen 
realismin keinoja noudattava kuin kauhutyyppi muutenkin: 
pornoa snuff-väläyksissä, rosoisia täytekuvia merkkinä 
'todellisuuden' pyrkimisestä esityksen alueelle, kuvan lävitse, 
ympättyjä silpomiskohtauksia.

Suurin lohkaistu tabu on lapsiin kohdistuva väkivalta. Vaikkei 
sitä näytetäkään kuin epäsuorasti, uhreina, sen käyttäminen 
osoittaa kauhufilmin hakevan aineksiaan summittaisesti ja 
lisäävän soppaan aina puolet paranormaalia. Ja kauhuksi 
esitetty paranormaali teema on ihan yhtä ponnetonta kuin 
scifiksi naamioitu paranormaali teema. Kaikki nämä lajit ovat 
tällä hetkellä yhtä etäällä ja hukassa lähtökohdistaan, yhteisen 
unennäön muodoista.

Toisaalta ei lie muuta genreä kuin kauhu, joka olisi niin
lajikaavan varassa, ja joka silti voi niin paljon leikitellä
'autenttisuuden' oireilla: kauhufilmi uskottelee että jokin 
kerrotussa voisi liittää meidät todellisuuteen enemmän kuin
haluamme nähdä. Näin kauhufilmi saa meidät uskomaan, että
vähäisessäkin "katsonko/kestänkö katsoa" -epäröinnissä olisikin
takana todellisuuden kielto eikä pitkälle valmisteltu tehokeinon 
kielto. 

"Nimetön" on ohjaajansa (Jaume Balaguero) esikoistyöksi
poikkeuksellisen kypsä suoritus, mutta kauhufilmille lajina
madonlukua.

--
M.G. Soikkeli
Videolta 14.1.2002

Soikkelin elokuva-arkisto