============================================================= Lyhyesti: "Nimetön" on jälleen yksi kapean kulttuurimaineen Suomeen saattelema kauhuleffa, jossa hulvaton juoni antaa tekosyyn brutaaleille tehosteille. Ohjaukseltaan hyvin hallittu, vakava hörhöily; uskottava että Espanjassakin voi olla ankeaa. ============================================================= Keskitysleiriä, esoteerista salaseuraa, snuff-vihjauksia, pedofiliaa - "Nimetön" ("Los sin nombre", 1999) on jo puoliväliin mennessä markkinamainen kokoelma kolkon tunnelman aineksia. Tämä paranormaali pannukakku on kuitenkin valmisteltu niin hillityllä kuvankäytöllä ja totisesti ailahtelevilla näyttelijöillä, että miltei loppuun asti siltä odottaa enemmän kuin mitä raaputusleikkauksilla paljastuu kovan kuoren alta. Samoin tarinan lähtöasetelma on murhamysteeriksi tehokas: viisi vuotta sitten rituaalimurhattu tytär soittelee äidilleen avunpyyntöjä. Tunnelma kestää, mutta sen soisi kehittyvän. "Nimetön" ei ota pitkää merkittävää askelta kauhun ja kaaoksen alueelle, vaan pidättelee kunnollisia ihmisiään lähellä hallittua ja arkista, johon kauhun ainekset tunkeutuvat vain satunnaisiksi säikytteiksi. Loppuratkaisu on niin lattea kuin voi pelätä. Jos vertailukohdaksi ottaa "Tesiksen", toisen tuoreehkon espanjalaiskauhun, näyttäytyy "Nimetön" huomattavasti aikuisempana, henkilöiltään uskottavampana; tässäpä kauhufilkka jota voisi katsoa vaikka vanhempiensa kanssa. Laskelmoitu se kuitenkin on, yhtä tarkasti nihilistisen realismin keinoja noudattava kuin kauhutyyppi muutenkin: pornoa snuff-väläyksissä, rosoisia täytekuvia merkkinä 'todellisuuden' pyrkimisestä esityksen alueelle, kuvan lävitse, ympättyjä silpomiskohtauksia. Suurin lohkaistu tabu on lapsiin kohdistuva väkivalta. Vaikkei sitä näytetäkään kuin epäsuorasti, uhreina, sen käyttäminen osoittaa kauhufilmin hakevan aineksiaan summittaisesti ja lisäävän soppaan aina puolet paranormaalia. Ja kauhuksi esitetty paranormaali teema on ihan yhtä ponnetonta kuin scifiksi naamioitu paranormaali teema. Kaikki nämä lajit ovat tällä hetkellä yhtä etäällä ja hukassa lähtökohdistaan, yhteisen unennäön muodoista. Toisaalta ei lie muuta genreä kuin kauhu, joka olisi niin lajikaavan varassa, ja joka silti voi niin paljon leikitellä 'autenttisuuden' oireilla: kauhufilmi uskottelee että jokin kerrotussa voisi liittää meidät todellisuuteen enemmän kuin haluamme nähdä. Näin kauhufilmi saa meidät uskomaan, että vähäisessäkin "katsonko/kestänkö katsoa" -epäröinnissä olisikin takana todellisuuden kielto eikä pitkälle valmisteltu tehokeinon kielto. "Nimetön" on ohjaajansa (Jaume Balaguero) esikoistyöksi poikkeuksellisen kypsä suoritus, mutta kauhufilmille lajina madonlukua. -- M.G. Soikkeli Videolta 14.1.2002 Soikkelin elokuva-arkisto