========================================================= Lyhyesti: "Operaatio Mars" on avaruusturismin alalajiin kuuluvaa scifiä, jossa maisemat ovat aina maalaukselliset ja kätkevät yhden ylvään mysteerin. Hauska ääniraita, pommin- varma tuotanto, virkeät näyttelijät; kelpo kepeäksi saduksi. ========================================================= "It's a signature." Mars on vielä meidän. Ehkä pari vuosikymmentä, vuosisatakin vielä elellään siinä huumassa, että ihmiskunnan askel Mars- planeetalle on vain ajan kysymys. Sitten todetaan ja myönnetään, että terraformatisaatio, maaistaminen, on käsittämättömän hidas prosessi - ja ne jotka Marsia joskus asuttavat ovat niin kaukana tulevaisuudessa, että on ykshailee puhummeko heistä amerikkalaisina, ihmisinä tai marsilaisina. Mars-buumin jatkuessa tuotetaan sitten vielä tällaisia avaruusturismin alalajiin kuuluvia elokuvia kuten "Operaatio Mars" ("Mission to Mars", 2000). Tunnetut näyttelijät, ne jotka ovat liian laimeita cowboyksi, pistäytyvät kauniisti lavastettuihin maisemiin leikkimään astronauttia. Ja vaikkei tuloksena ole sen paremmin suuria elokuvia kuin erityisen innovatiivisia scifi-tarinoita, niin aina sentään jotain uusia ideoita, jotka osoittavat aiemman rakettifiktion puutteita. "Some couples dance, some go to Mars." Eräs mielenkiintoisia ideoita "Operaatio Marsissa" on avioparin lähettäminen astronauteiksi; seuraavan askeleen aiheen parissa ottaakin sosiologinen scifi. No, 'vakavaan' rakettileffaan pariskuntaretkeily ei tietenkään asetu, joten ohjaaja Brian de Palma käyttää heitä ujostelemattoman imelästi. Muutenkin leffa on vähän tavaton tapaus de Palman uralla, mutta sellaista nämä äkkinäiset sota- , historia- tai scifi-buumit populaarikulttuurissa teettävät. Eikä leffa, joka tapauksessa, ollut _niin_ huono kuin sitä on arvosteluissa poljettu. Onko Mars totuus Amerikasta niin kuin Amerikka on totuus Euroopasta? Mars-fiktion monumentteja voi verrata siihen fantasiaan, jollaisena Jean Baudrillard kartoitti 1980-luvulla USA:n maaperää. Teoksessaan "Amerikka" Baudrillard pohtii millainen uhka amerikkalaiselle egolle on Grand Canyonin kaltainen luonnonmuodostelma. "Mitä onkaan ihminen, jos häntä varhaisemmilla merkeillä on tällainen voima?" Sama haaste on edessä vierailla planeetoilla. Erämaan suuruus raivaajaunelman monumenttina toteutuu kaikissa rakettitarinoissa, mutta Marsia on alettu jo hyvissä ajoin kartoittaa mielikuvien kartalle. Tätä etua jenkeillä ei ollut oman maansa luonnon merkitsemisessä: manner kun oli valmiiksi asutettu ennen kolonialistista yhtenäiskulttuuria. Marsin suhteen jenkit rakentavat monumentteja etukäteen: vieras planeetta tunnusmerkitään scifistä tutuilla fraaseilla, kuvitelmilla humanoidikulttuurista. Siten voimme muodostaa Marsista yhteisiä kuvitelmia paljon helpommin kuin muutamasta ruosteenkarvaisesta, luotainkuvien välittämästä sorakuopasta. Muuta bonusta tässä Mars-leffassa on ison tuotannon ja varman päälle tekemisen suoma varmuus, mukavia yksityiskohtia kuten nasaalisti jutteleva tietokone, ja paikoin yritteliäs ääniraita, jossa kierrätetään scifi-leffojen soundeja menneiltä vuosikymmeniltä, eräässä jännityskohdassa jopa 70- lukulainen urkusoundi. Bonukseksi voidaan mielestäni laskea myös Gary Sinise, eräs katu-uskottavimmista Hollywoodin miesnäyttelijöistä. Sitten ne pakolliset uutiset. Taas kerran rakettitarina syntyy siitä, että kaikki mahdollinen hi-tech menee pieleen matkalla, ensin yhdellä retkueella ja sen jälkeen toisella, ja sitten on ihan pakko selvitä kekseliäällä low-techin käytöllä. Palkinnoksi nokkeluudesta tieteissadun loppuun varataan parhaat erikoisefektit, ovathan sadun ihmiset osoittaneet olevansa yhtä älykkäitä kuin kohtaamansa kulttuuri on viisas. Tuntuu kuin amerikkalaiset scifi-leffan tekijät olisivat ottaneet "Space Odyssey 2001" -filmin realismina ja sen jälkeen tyytyneet muuntelemaan sen ideoita. Masentavin piirre näissä varman päälle tuotetuissa NASA- mainoksissa on se, että pienellä aivovoimistelulla rakettitarinoista voisi tulla enemmän kuin tieteissatuja. Kohteliaasti ajateltuna nämä leffat eivät itsekään tiedä mihin tähtäävät ja siksi ne välistä luovat jotain uuttakin. Mitä huolellisemmin keskitytään joihinkin kysymyksiin ihmisistä toisella planeetalla, sitä monitulkintaisempia symboleja voidaan rakentaa jo pelkillä kuvilla. Niin kuin tässä "Operaatio Marsissa": esimerkiksi avaruuspariskunnasta otetaan irti kaikki telakoinnin symboliikka. Vaikka katsoja tietää, miten intiimeille suhteille on pakko käydä kosmisessa mittakaavassa, niin filkassa on hetkensä sekä painottomuuteen kuuluvassa tanssituokiossa että gravitaation esittämissä vaatimuksissa ryhmäkurille. Vain yhtä mieltä voi olla näiden Marsiin ympättyjen mysteerien fiksuudesta... lohdutukseksi voi ajatella, että nämähän ovat merimiesjuttujen jatketta nämä tällaiset tarinat. Somasti tämä leffa viittaakin jatkumoon: 'Operaatio Aarresaari' on aina laisensa pelastusmissio. Tai pitäisikö ennemmin puhua uhritoimituksesta? Yhä uudelleen nämä leffat lähettävät nipun uljaimpia sankareitaan kuolemaan karuissa oloissa ja hukkaamaan miljoonien dollareiden edestä planeettansa parasta teknologiaa, vain jotta osoittaisimme olevamme luomiemme mielikuvien mittaisia. Kuten Baudrillard sanoo: "Tietyn ihmisrodun on keksittävä uhritoimitukset, jotka vastaisivat mittasuhteiltaan ympäröivää mullistuksellista luonnonjärjestystä." Iloiten ovat amerikkalaiset ottaneet itselleen vastuun uhritoimituksen keksimisestä, luoneen simulaatiokulttuurilleen haasteen johon vastata, alien-puzzlet joilla osoittaa älykkyyttään vuosituhansia kestävän kultivoimisen sijaan. "It's not a signature. It's a test." -- M.G. Soikkeli Videolta 6.6.2001 Soikkelin elokuva-arkisto