============================================================ Lyhyesti: "Paholaisen satulassa" on moderni, western-puitteensa ylittävä vaellustarina USA:n sisällissodasta. Aikalaiskuvaksi reilu, mutta draamana vaisu, toiminnaltaan huiteleva elokuva; sentään ei yhtäkään heikkoa näyttelijätyötä. Takatukkafilkka. ============================================================ Kun elokuvan aiheena on USA:n sisällissota, leffahistoria ja eurooppalaiskatsojan näkökulma pakottavat etsimään, miten häviäjän eli etelävaltioiden osuus esitetään. "Paholaisen satulassa" ("Ride with the Devil", 2000) pakottaa tähän sitäkin tiiviimmin, koska sen päähenkilöt ovat omaa sissisotaansa käyviä eteläisiä, joilla on joukoissaan monenlaista renttua ja jopa entinen mustaihoinen palvelija. En ole nähnyt sitä uutta westernkannibaalifilmiä, "Erämaa syö miestä", enkä edes Jarmuschin "Dead man" -filkkaa (1996), mutta riippumatta suorista vaikutteista, kiinnostusta monipuolisempaan 1800- luvun kuvaukseen näyttäisi olevan ameriikankin filmiraitilla. Westerniksi "Paholaisen satulassa" -leffaan on ladattu realismia sisäisellä kertojaäänellä (kirjeiden luvulla) ja paikoin monikulttuurisuudella, mutta kovinkaan rosoiseen ajankuvaan ei rohjeta. Vehreät maisemat, toiminnan säestäminen letkeällä musiikilla ja kaverihengen korostaminen ovat kuin jostain "Young Guns III" -filkasta. Ensimmäisen puoli tuntia laaditaan puitteita lainsuojattomien vaellustarinalle, sitten kehitellään henkilökuvaakin, tunnelmoidaan. Kesän leirielämä on yhtä harmitonta nuotioon tuijottelua kuin cowboy-romantiikassa on totuttu. Välillä todellisuudentuntua haetaan rohkeastikin; kirjava puvustus saa sissiköörin näyttämään metsärosvoiksi ryhtyneiltä dekadenteilta... Syksyn ja talven tullessa siirrytään kuviin, joita voi verrata Michael Ciminon "Heaven's Gate" -eepoksen (1980) ja Terence Malickin "Onnellisten aika" -elokuvan ("Days of Heaven", 1978) ajankuvaa. Ulkokuvat eivät ole tässä leffassa yhtä laveita ja pittoreskeja ole eivätkä ihmiset ylipäänsä paljastu kaikessa vähyydessään maisemaa vasten. Leen tapa romantisoida on pitää ihmiset etualalla, joten toimintakohtaukset ovat vähän ympättyjä, ilman, että niihin yritetäänkään saada koreografiaa kuka menee missäkin. Mutta olisihan noita esikuvia toisenkinsorttiselle lännenkuvaukselle, jos kuinkakin harvassa, koska pelkällä maanraivuun ja uudisraivuun aiheilla ei tohdita isoon tuotantoon. USA:n historian suuruutta etsitään ennemmin sodista, kaupungeista ja vahvan yksilön tarinasta. "Paholaisen satulassa" on siis kiinnostava lähtökohdiltaan, tuotantona, ja puolivälin tienoille se pitää katsojan varpaillaan: miten sen päähenkilö muotoutuu etelän ja pohjoisen, demokratiaa koskevien käsitysten välissä, ja kaverinaan mustaihoinen etelävaltiolainen?!? Edeltä ihmettelin voiko tätä elokuvaa katsoa sen jälkeen, kun nuori Tobey Maguire on käynyt näyttelijänä ylitutuksi, ja etenkin kun juuri Ang Leen "Jäämyrsky" (1997) nosti hänet maineeseen. Mitä käyttöä ohjaaja löytää hänen herkkäkasvoisuudelleen tällä kertaa, jos kasvot ovat täsmälleen tiettyyn käyttöön löydetyt? No, sinne ne kasvot katoavat parran ja pitkän tukan taakse, ja hänen ilmeidensä arkisuuteen alkaa luottaa. Jotain erityistä täytyy olla westernissä, josta vähintään puoli tuntia käytetään hiekkakuopassa nököttäen ja joka seuraavassa käänteessä pullisteleekin joukkokohtauksella - mutta kokonaisuutena tämä oli heikoin Ang Leen elokuvista, mitä Suomeen asti on saapunut. "Hiipivä tiikeri..."-filkan herättämä uteliaisuus Leestä seikkailun sepittäjänä osoittautui turhaksi. Etenkin materiaaliaan ohjaaja tuhlailee ja käyttää nyt miten sattuu. Filkassa mainittu "Nyt kun olet lypsänyt, voit yhtä hyvin nauttia kermasta" -periaate ei päde leffan tuotantoon; mitään kermaa ei oikein ole. Pohjimmaisena puurossa on harvinaisen nukenkasvoinen maitotyttö, pakollisen romanssiroolin täyttävä poplaulaja Jewel. Jos lajityypin sisällä vielä vertailuja tekee, niin kaikesta konservatiivisuudestaan huolimatta pidin kuitenkin enemmän Clint Eastwoodin "Armottomasta" (1992), sen hitaudesta ja asetelmallisuudesta joka on lavea ja liikkumaton kuin taulu, ja silti pitää syvyyttä koko lajityyppiin nähden. -- M.G. Soikkeli Videolta 4.6.2001 Soikkelin elokuva-arkisto