Päiväni murmelina ================= Kesäkuumille tarjotaan lähinnä actionia, joten pienet symppis- leffat vetäytyvät ohjelmistosta. Tosin vielä näillä tokukuun kylmillä joulusatu kuten "Päiväni murmelina" menettelee, ja oli - kaikkien odotusteni vastaisesti - ajatuksia herättävä. Filkan asetelma on hieman sama kuin aiemmassa Bill Murray - joulusadussa "Haamujen kosto", mutta viehätys melko lailla toisaalla (IMHO), ei huumorissa vaan idean kehittelyssä. Hollywood-leffaksi tarina selviää yllättävän hyvin "loputtoman päivän" esille ja katsojalle tykö tuonnissa, toistuvien kohtausten varioinnissa. Epäilemättä loputtoman päivän idea ei kehittyisi ja veisi mihinkään ilman rakkasmotiivia. Andy McDowell on filkan koriste, Murray kaiken keskipiste. Moni muu näyttelijä tuntuisi imelältä tällaisessa Frank Capran tapai- sessa pikkukaupunki-herkistelyssä, jossa pahis (Murray) oppii ihmisen tavoille. Murray ei ole täysin uskottava vielä "kilttinä nerona", ja just tässä on se mikä filkassa itseäni kiinnosti: miten amerikkalainen satu kuvittelee ihmisen kehit- tyvän paremmaksi ihmiseksi, mitä rakastettavuus on hollywood- koodistossa. Se on imelää ja synteettistä, mutta kiinnostavaa, ja Murray pysyttelee koko ajan sen yläpuolella, rakastettavuus- koodiston nikkarina. 1990-luvun ihmiselle olisi turha uskotella ihmisen _kasvavan_ paremmaksi koettelmuksen kautta? Inhoan sellaista maneerein ja harkitusti tehtyä "hauska kamerasta piittaamatta" -roolia, jolla esim. Eddie Murphy myy itseän ja filkkojaan. Murray voi olla joskus vaisu, mutta aina kiinnostava; miten se pelaa suhteessa muihin näyttelijöihin. Kaipa pelkästään se, että on leffa, jossa ei ole metriäkään seksiä tai väkivaltaa (vaikka niitä nasevasti käytetään huumorin aineksina) tuntuu miellyttävältä suvannolta kaiken kesä-actionin odottelussa. -- mg "jabbadabbaduunari" soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto