================================================ Lyhyesti: "The Patriot" on verinen epookkileffa, jossa Mel Gibson puolustaa kotia USA:n vapaus- sodassa. 1770-luvun ajankuva on huoliteltua, jos kuinkakin univormuihin keskittyvää. Yhtä roisi ja kepeä spektaakkeliksi kuin "Braveheart", muttei yhtä lennokas. Tomahawkkigorea ja patetiaa. ================================================ Sen verran on tapahtunut sotaleffojen saralla, että verellä ja väkivallalla voidaan läträtä realismin nimissä, etenkin jos sadismille löytyy malli jostain muusta historiallisesta elokuvasta. Hurjimmillaan vapaussotakuvaus "The Patriot" (2000) on velkaa "Viimeiselle mohikaanille" (1992), siinä missä esimerkiksi "Paholaisen satulassa" (2000) tyytyi sisällissodan kuvauksena lainaamaan taistelutilanteensa westernien standardista. Historiallisen elokuvan oopperamainen tunnelma kuitenkin kärsii moisen realismin räiskeistä, eikä tarvitse olla erityisen kouliintunut Hollywood- vetoiseen ideologiaan kauhistuakseen, miten surutta tässä yhdistetään hyvän isän ja hyvän tappajan roolit. Tuloksena on jalo villi, sellainen joka juonittelee sujuvasti sivistyneitä brittejä vastaan, ihan kuten Mel Gibson teki toisissa maisemissa ohjaamassaan "Braveheart"- filkassa (1995). "The Patriot" on tähdelle ja tähden tuttuudelle rakennettu filkka. Oikeutetun raivopäisyyden ideaa tukee juuri Gibsonin kiinnittäminen päärooliin, onhan hänet nähty puolustamassa apinan raivolla perhettään myös "Ransom"-elokuvassa (1996). Äidit ja muut naiset siivotaan näissä perheyhtenäisyyden tarinoissa taka-alalle, kirkko ja uskontokin ovat konservatiiviseksi komisteluksi ällistyttävän mitättömässä osassa. "Patriotin" maailma on siis jälkiviisastelustaan huolimatta yhtä ajaton kuin Ankkalinna; täti korvaa äidin, usko yksilöön korvaa uskonnon, ja pojat ovat veljelliselle isälle uskollisia kapinoidessaankin. Romanssin sivujuoni on sekin niin puhtoinen, että kelpaisi painettavaksi tähtilipun raitoihin. Ei ihme, että Gloria- lehtikin näkyy antaneen neljä tähteä tälle filmille... "The Patriot" on 239-minuutin kestostaan huolimatta tiivistetty joka ikisestä kohtauksesta niin että toimintaa korvaa aina tunnelman ja pärstä porukan. Chandlerin dekkarimetodia mukaillen aina kun juonesta loppuvat ideat lähetetään paikalle aseistautuneen miehen sijaan aseistautunut miesjoukko niin johan tunnelma pysyy liipasimella. Kun draamaa ei tohdita luoda persoonan sisäisellä väännöllä - varsin vauhdikkaasti sotahulluuttaan aristeleva perheenisä on sotaan kuitenkin valmis - niin sitten sieltä uhattujen arvojen joukosta on löydyttävä vähintään New York, ja niin löytyykin. Sotaleffaksikaan "The Patriot" ei ole kummoinen, vai kuinka useasti näitte niiden hemmojen _lataavan_ tuliputkiaan? Laajoja vastakkainasetelmia tai kollektiivien tunnelmia ei ehditä rakentelemaan, vaan toiminta on kesäistä sissiseikkailua, kahden taktikon epäselvää kamppailua etulyönnistä. Elokuvan suuruudenhullu loppukohtaus on kuin giganttinen urheiluturnaus, jossa Gibson hyökkää pallon sijaan lippu kädessä. Pieleen tunnelmoiva musiikki, iankaikkiset hidastukset ja peruukkidragiin pyntätyt brittiupseerit täydellistävät tahattoman koomisen kokonaisuuden. Sen kuka uskoo viehättyvänsä edes aidosta ajankuvasta kandee muistaa Spike Leen kommentti tästä filkasta: missä ovat kuvat puuvillapelloilla raatavista mustista orjista? Jokaisessa historiallisessa leffassa on sentään perverssi särmänsä. Moderneista, tulkintoina läpikuultavista kohdista voi kuvitella vaihtoehtoisen historian. Tämän leffan kohdalla kuvitteluapua antaa esimerkiksi Orson Scott Cardin laatima Alvin-saaga, USA:n vaihtoehtohistoria jossa ihmisillä on maagisia kykyjä, konsteja. Näin katsottuna Gibsonin esittämä tappajaisä onkin vain yksi, unohdettu hahmo Cardin konstintaitajien joukkoon -- siis se joka on aikakoneella lähetetty pelastamaan historia ja joka rivien välissä paljastaa tietoutensa Vietnamista ja maailmansotien totaalisesta, siviileistä piittaamattomasta hävityksestä. -- M.G. Soikkeli Videolta 9.7.2001 Soikkelin elokuva-arkisto