========================================================= Lyhyesti: "Pelastakaa sotamies Ryan" on tavoitteiltaan imelä, muuten lajissaan realistinen sotaleffa. Tasapainoa henkilökuvien ja kollektiivin välillä ei löydy, ja siksi sympatian sijaan katsoja sykähtelee lähinnä efektien verisyyttä. Ylikäytetty Tom Hanks näyttelee varoen. ========================================================= Niihin aikoihin, kun "Pelastakaa sotamies Ryan" oli teatterikierroksella, sain ohjeeksi katsoa siitä ainoastaan ensimmäisen vartin, ja jos jostain syystä haluaisin leffalipulle täyden kateen, olisi parasta lähteä kuitenkin viitisen minuuttia ennen elokuvan loppua. En noudattanut ohjetta koska leffa ylipäänsäkänä ei kiinnostanut, enkä olisi tullut lainanneeksi sitä videollakaan, ellei olisi tullut tarve kokoperheen (2 aikuista + 2 spagettilautasta) leffaillalle. Meinasi perhe pökrätä sohvalle. Ryan-spektaakkeli ("Saving Private Ryan", 1998) on tv-realistista sotakuvausta eli verijäljet näytetään uskottavammin kuin missään kauhuleffassa, ja ainakin elokuvan pitkä alkukohtaus, maihinnousu Normandiaan, on tosiaan maineensa veroinen. Sen jälkeen suurin osa elokuvaa on vaeltelua Ranskan maaseudulla, mutta sekään osuus ei ole niin lattea kuin mitä ennakolta oli varoiteltu; sotamies Ryanin etsiskely on jaoteltu kohtauksiksi, joissa puhkiammutun porukan suhtautuminen tolkuttomaan tehtäväänsä kiteytyy kysymykseksi siitä, millainen ihminen Ryan voi olla, jotta hän ansaitsisi pelastamisensa rintama-linjojen välistä. Steven Spielberg näyttää sodan niin kaoottisena ja verisenä, että _sikäli_ voi ymmärtää hänen tarvettaan lisätä tähtilippusiirappia leffan alkuun ja loppuun: Ryan-tarina olisi helppoa nähdä kritiikiksi USA:n sotaanliittymistä kohtaan. Varmaankin ylikäytetyn Tom Hanksin kiinnittäminen päärooliin on niin ikään varmistanut sen, että leffaa katsotaan kotimaassaan amerikkalaisena sankaritarinana; Euroopassa sen sijaan voidaan ihmetellä joko se Forrest Gump ehti maailmansotaankin osallistua. Ryan-tarina on myös sikäli perinteinen sotaleffa, että toimintajaksot ovat vain ja pelkästään taistelujaksoja. Elokuvan Ranska on aika lailla puhtaaksi ja neutraaliksi pyyhkäisty maa, sotatanner joka voisi sijoittua mitei minne tahansa maailmassa. Ja sellaisena yleismaailmallisena kuvauksena leffa sisältää ainakin yhden ikimuistoisen kohtauksen, sen jossa turhautuneet sotilaat penkovat kuolleiden tunnusriippoja elävien marssiessa ohitse kuin klassisen kuvataiteen helvettisaattue. Kuvaelmistaan Spielberg muistetaan, mutta se draamapuoli ei ole ollut sen kestävämpää kuin mihin näyttelijäkaarti on omatoimisesti pystynyt. Samoin käy Ryan-tarinassa. Kun miehet ratkovat välejään ja selvittävät toistensa motiiveja osallistua sotaan (tai jättää tehtävä sikseen), Spielberg ei tunnu tietävän keihin keskittyä ja kuinka pitkään. Tom Hanksin esittämä upseeri ryhmän keskipisteessä on tehty mahdollisimman neutraaliksi hahmoksi sotaan nähden, joten yksilön ja ryhmän suhteesta ei irtoa hänenkään ansiostaan mitään - ennen kuin Ryan sitten löydetään, omassa erikoisessa tilanteessaan, ja tunnelma muuttuu taas tiheäksi, vain pakahtuakseen pitkäksi pyssyleikiksi. Ryan-tarinan miesryhmää voi yrittää seurata myös sillä silmällä, minkä verran kollektiiviin tarvitaan tutulta näyttäviä hahmoja ja löytyykö realismipyrkimyksen ansiosta myös terävämpiä persoonia... mutta köyhäksi taitaa sekin saldo jäädä, sillä lajityyppiin kuuluva "taitava tappaja" on vain vakaampi ja "pelkuri" vain vieläkin paniikkisempi kuin aiemmissa sotaelokuvissa. Silti jokin "Veteen piirretty viiva" on aivan toisella tasolla sodan kuvaajana kuin tämä verinen piknikki. Köyhäksi käy 90-luku, jos näin vähistä aineksista Ryan- filmi saisi arvon sotaleffan klassikkona. Leffan käsikirjoittaja Robert Rodat näkyy olleen rustaamassa myös ääri-isänmaallista "The Patriot" -elokuvaa, joten vähissä ovat jopa nationalististen hurmejuttujen taitajat... -- M.G. Soikkeli Videolta 16.9.2000 Soikkelin elokuva-arkisto