========================================================= Lyhyesti: "Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa" on Terry Gilliamin kamalin floppi, johon verrattuna jopa "Time Bandits" tuntuu asialliselta elokuvalta. Gonzoklassikko on sovitettu vauhkoksi, missä sen pitäisi olla nokkela, kirjalliseksi missä pitäisi kertoa kuvilla, frikkien paraatiksi ilman Hunter S. Thompsonin yhteiskunnallista iskua. Tutustu vain musaraidalta. ========================================================= Alko- ja kuvaholismi, tyhjyyteen tuijottaminen ajanriennon unohtaneena, ovat likeisiä mielentiloja, mutta ei ole mitään niin tylsää kuin katsoa kahden tunnin viihteellistä viina- ja huumeputkea, etenkin kun sitä esittää tähtinäyttelijä tähtiohjaajan nuorisokelvollisessa filmissä. "Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa" ("Fear and Loathing in Las Vegas", 1998) on katsojia mielistelevältä kuvailmaisultaan yhtä imelä kuin muutkin Las Vegas -elokuvat. Ehkä tämä Gilliamin(kin) versio pitäisi katsoa isossa juopuneessa seurueessa, jonka keskittymiskyky rajoittuu kymmenen sekunnin kirkkaisiin jaksoihin. Moinen katsojaseura voisi ehkä suggeroida kokemaan, että tässä vuoden 1971 USA:ta kuvittelevassa mahalaskussa on ollut jotain hauskaa edes tekijöilleen. Ajateltavaa elokuva ei tarjoa, vaan eipä myöskään kalkkunapotentiaalia. "Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa" -elokuvan eetterinmakea fantasmagoria on vielä naiivimpi ja loivempi kuin David Cronenbergin "Alastomasta lounaasta" (1991) tunaroima romaanisovitus. Molempien elokuvien romaanipohjat ovat niin itsestäänselviä valintoja perverssin huikeista visioista tunnetuille ohjaajilleen, niin valmiita reseptejä heidän ohjaajakuvaansa varten, ettei heillä ole ollut rohkeutta lisätä mitään alkutekstiin, vaan he ovat nöyrtyneet poliittisesti korrekteiksi tulkitsijoiksi. Gilliamilta kelpaa sentään odottaa pieniä allegorisoivia vitsejä ja palavaa miekkaa pitelevä enkeli jääkin mieleen tehokkaasti, kun etualalla ei filmissä tapahdu mitään olennaista. Muutakin hyvää sälää löytyy, pieni menetettyä 60-lukua pohdiskeleva hetki hotellihuoneessa, sekä Benicio Del Toro thompsoniaadin härkämäisenä apulaisena. Jälkimmäisen hahmosta vaan ei saada värittävää vastakohtaa Johnny "surusilmä" Deppin esittämälle, hampaiden välistä ärisevälle päähenkilölle, "tiedotusopin tohtori" Thompsonille. Siis yhtä kiinnostavaa kuin että laitettaisiin Ere Kokkosen ohjaama Esa Saarinen esittämään Matti Jämsää. Meinaan, onhan Terrylläkin jo ikää, 61 mittarissa "Unelmien sielunmessun" (2000; filmi jota en ole nähnyt enkä haluakaan) jälkeen tämä Gilliam-huumeleikki näyttäisi varmaan yhteiskunnan verran ajastaan jääneenä. Gilliamin tuotannossa se on thompsoniaadinen hukkareissu ilman gonzon anarkiaa, eikä siis mikään hyvä ennemerkki Gaimanin "Good Omens" -filmatisoinnille, jonka pitäisi saada ensi- iltansa jo huhtikuussa?! -- M.G. Soikkeli Videolta 24.3.2002 Soikkelin elokuva-arkisto