PIANISTIN SIVUNKÄÄNTÄJÄ (2006) ============================= Kun viulut soivat elokuvan taustalla, jotain pateettisen kohtalokasta on tekeillä, jotain minkä tiedämme ikävän tavanomaisella tavalla väistämättömäksi. Mutta pianolla on vähintään viisi vuodenaikaa, ja jos elokuvan henkilö vielä painaa sormensa koskettimille, tiedämme, että hänellä on ainakin jonkinlainen kosketus kohtaloonsa. Pianolle omistautuminen onkin taiteilijakuvauksissa tasapainoilua varmuuden ja epävarmuuden välillä, identiteetin jokapäiväistä tulkintaa, jossa suurimman voiton saa joka näppäilee muita ihmisiä kuin instrumentteja. Erikoisimpia sovelluksia neuroottisten pianistikuvausten joukossa on ranskalainen "Pianistin sivunkääntäjä". Yksinkertaisuudessaan nerokas mukaelma perinteisestä taiteilijatarinasta on sijoittaa tarinan neuroottinen päähenkilö kaltaisensa avustajaksi, jolloin ylilahjakas amatööri joutuu vastakkain ylivarman ammattilaisen kanssa. Eikä tällainen tarina muuten toimisikaan ellei siitä olisi tehty psykodraamaa, jossa ylilahjakkuus merkitään pikkuvanhan teinin kostoksi ja turha itsevarmuus epäonnistuneeksi äitiydeksi. Mitä on tämän kovasti ranskalaisen psykodraaman ytimessä? Tarina on kuin mikä tahansa Lilith-myytin kertauma, mutta siirrettynä taiteen maailmaan. Kaipa tätä voisi sanoa Salieri- syndrooman feminiiniksi vastineeksi. Salieri-syndroomassa kilpailuasetelma on poikien välillä: lahjakkaan pojan ei tarvitse kilpailla isän rakkaudesta, mutta muita poikia verrataan lahjakkaaseen. Salieri-hahmo on eroottinen, mutta impotentti hahmo, hänessä halu on vahvempi kuin kyky, riippumatta siitä onko instrumenttina nainen vai soitin. Feminiinisessä vastineessa lahjakkaalla naisella on sekä tyttären että äidin rooli, ketään muita naisia ei pääse edes osoittamaan lahjakkuuttaan, vaikka he saisivatkin isän arvostuksen . kuten tässä tapauksessa nuorelle lupaukselle, Mélanielle, suodaan elokuvan alkumetreillä. Jäljelle jää tarina kostosta, aivan kuten Salieri-tarinassa. Isä-hahmon suosiosta tai äiti-hahmon maineen kanssa kilpaileva tulokas tuhoaa luovuuden ja riistää merkityksen hedelmällisyydeltä. Ei ole kiinnostavaa se, perustuuko tällainen psykodraama ydinperheen kielletylle kantanäylle, vaan se miten taide-elämä on viimeinen elämänalue, jossa moinen draama voi edelleen saada yleistettävyyttä. Siksi Erich Frommin kuvaus äidin rakkauden monimielisyydestä sopii edelleenkin kuvaamaan tällaisten elokuvien asetelmaa: .Näyttää siltä, että isän uhan voi torjua tottelevaisuudella, mutta äidin tuhoavuutta vastaan ei ole mitään puolustusta; hänen rakkauttaan ei voi ansaita, koska se on ehdotonta, eikä hänen vihaansa voi torjua, koska siihen ei sen paremmin ole syytä.. Nuori neito on lahjakkaana lupauksena eroottinen hänkin, mutta hänen eroottisuudellaan on merkitystä vain lapsekkaana luotettavuutena, joka tehoaa yhtä hyvin pikkupoikiin kuin uskollisiin isiin. Mélanie nähdäänkin yksinään ollessa jalat pyrstömäisesti yhteen painettuina, passiivisena kuin kala kuivalla maalla. Tällä elokuvan voisi nähdä viittaavan lilith-myytin versioon, Mélanien sijaan Melusineen eli keskiaikaiseen tarinaan Ranskan kruunuperillisen vaarantavasta demonisesta, alkuperättömästä naisesta, jota yksikään mies ei saa nähdä kylpemässä. Itsevarmuudessaan itsensä ylittäneen ammattitaiteilijan rakkaus alkuperästä vapautuneeseen neitoon ei kysele sukupuolta eikä seksuaalista laatua: äiti ei itsekään ymmärrä saamansa rakkauden laatua, mutta kuvittelee sen olevan aitoa ja ehdotonta, aivan kuin Mélanie olisi ruumiillistunut osa hänen omasta lahjakkuudestaan. Muitakin myyttialluusioita elokuvassa riittää, mutta niiden merkitys lienee lähinnä siinä, miten ne suostuttelevat katsojaa tulkitsemaan musiikin ilmaisuksi tarinan taustalta löytyvästä, syvemmästä ja yleisemmästä tematiikasta. "Pianistin sivunkääntäjä" ei kuitenkaan ole sen monitasoisempi kuin miltä se näyttää - ja miten yksinkertainen on sen loppuratkaisu. "Pianonopettaja" on tähän filmiin verrattuna raadollisen viisas ja .Sydän lakkaa lyömästä. tarjoaa tehokkaampia symboleita ranskalaisesta ydinperheestä. -- M.G. Soikkeli Tampereella 2.1.2007 Soikkelin elokuva-arkisto