============================================= Lyhyesti: "Pieni suklaapuoti" on naiselokuvaa imelimmästä päästä, joululeffaksi tuotettu koko perheen hymistely, jonka ainoa eurooppa- lainen tatsi taitaa olla ateismin ja uskonnon samanarvoisuus. Romantiikkaa konvehti-ikäisille. ============================================= Ohjaaja Lasse Hallström on hukkaantunut viime vuosina tyhjänpäiväisiin leffaprojekteihin, joihin hän tuo toinen toistaan parempia näyttelijöitä tuhlaamaan lahjojaan. "Pieni suklaapuoti" ("Chocolat", 2000) on tarina äidistä ja tyttärestä, jotka kiertävät maailmaa pelastamassa turtuneita ihmisiä chilisuklaalla ja viagra-vaikutteisilla pähkinöillä. He saapuvat pieneen katoliseen kaupunkiin ja vähitellen voittavat ihmisten luottamuksen, pelastavat perhesuhteita sekä muutaman yksineläjän. Viimeksi siideriä, nyt suklaata, ehdottaa Hallström. No, asetelmastahan saisi irti mitä vain tyyliin "Pieni kauhukauppa" kohtaa "Suklaata iholla" kohtaa "Aistien valtakunnan", muttta "Pieni suklaapuoti" on niin mitätön henkilö- kuviltaan ja köyhä tarinaltaan, että piirrettynä disney-versiona se olisi ihan yhtä vaikuttava ja ainutkertainen kuin somasti kalustettuna kaupunkina, johon Juliette Binochen esittämä suklaamestari tuo eksoottisen sävähdyksen. Yhteiskunnallinen protestikin kohdistuu vain vanhaan aristokratiaan, käyttäähän valtaa kaupungissa vaimonsa hylkäämä kreivi, joka itse asiassa tarvitseekin vain... arvaatte kyllä mitä makeaa tullakseen kesytetyksi. Jenkeille tällainen kuva englantia haastavien ranskalaisten Euroopasta menee täydestä ja on helpommin nieltävissä kuin iänikuiset 50-lukulaiset pleasantvillet. Miksi elokuva sitten markkinoidaan myös Eurooppaan on naistenlehtien ja Fazerin keskenään kätkemä bisnesarvoitus. Naiselokuvaa tehdään tässä tapauksessa helpoimmalla mahdollisella tavalla eli summaamalla aineksia: hieman makeita reseptejä, hieman mystiikkaa, hieman etelänmaiden eksotiikkaa, ja keskipisteeksi itsenäinen nainen joka tunnistaa omansa Johnny Deppin esittämässä komeassa romanikulkurissa. "Henkien talo" ahmaisee "Gilbert Grapen" ja päätyy "Jali ja suklaatehtaaseen"??? Mitä pask... ei ku: toffeeta! Leffan ainoa kiinnostuksen koukku niille, jotka työn, sairauden tai parisuhteen vuoksi joutuvat tätä toffeeta katsomaan on se, kuka kolmesta vahvasta naisnäyttelijästä sopeutuu parhaiten tämän toffolandian keskelle. Binoche on pelkkää marmeladia, jonka ei kai oletetakaan tällä kertaa esittävän mitään. Alkoholistin vaimoa esittävä Lena Olin taas ei muista mitään niistä yhteisistä hetkistä, joita hän koki Binochen kanssa "Olemisen sietämätön keveys" -filkassa (1988); kauas on tultu molempien uralla, että jäljellä on tällaisia ohjaajan tarjoilemia tätirooleja. Viikon hapanimelämitali meneekin Carrie-Anne Mossille jonka keskisuuri rooli kreiviin rakastuneena yksinhuoltajana on ainoa napakka esitys koko filmissä. -- M.G. Soikkeli Videolta 22.9.2001 Soikkelin elokuva-arkisto