============================================================== Lyhyesti: "Pikku teurastaja" on absurdin hauska kasvutarina Irlannista, pääosassa aikuiset nokittava lapsinäyttelijä. Absurdius ei ole "kipeää" kuten jenkkien pikkukaupunki- satiireissa, vaan unelmien ja pelkojen musikaalimaista sekoittumista. Bonuksena hillitön kertojaääni ja pyhä kitchye. ============================================================== Siat tulevat! "Pikku teurastaja" ("The Butcher Boy", 1997) on sellainen lapsuudenkuvaus, jonka surrealismi ponnistaa jostain "Peltirummun", "Lapsuuden lopun" ja "Kellopeliappelsiinin" keskeltä. Elokuva pilkkaa avoimesti kaikkia dickensmäisren nyyhkytarinaan kuuluvia kliseitä juoposta isästä ja hullusta äidistä, pedofiileista papeista ja epäluotettavasta kasvuympäristöstä. Päähenkilö on se, joka poikien kasvukertomuksissa edustaa yleensä sitä vastavoimaa, naapurissa asuvaa härkämäistä kiusaajaa, joka varastaa sarjakuvasi ja koululaukkusi. Hän ei ole kuitenkaan mikä tahansa kiveä kovempi hurjapää, vaan epävarman ja Kylmän sodan räjähdystä odottavan maailman selviytyjähahmo. Jos maailmankuva perustuu pelkästään sarjakuville, tv- sarjoille ja katoliselle propagandalle, saadaan Francie Bradyn kaltainen ihminen, johon nähden kaikki muut ovat sielunsa vähittäismyyjiä. Francie, joka täydellisesti uskoo sisäistämiinsä populaariuskonnon ajatuksiin, on tässä mielessä aikansa (1960-luvun alku) kristus-hahmo: hän ottaa uhrin eli - tämän elokuvan symbolikuvastossa - sian roolin, koska häntä kerran pidetään sikamaisena. Eamonn Owens -niminen nuori näyttelijä tekee Franciesta harvinaisen sympaattisen sekopään; lapsinäyttelijä hän on surullisena, mutta aikuisten keskellä toisaalta ylittää näiden esityksen. Muu näyttelijäkaarti on sillä tavoin uskottavan oloista kuin irlantilaiseen pikkukaupunki- kuvaukseen sopii. "Crying game" -leffan pääosaa esittänyt Stephen Rea tekee tällä kertaa hiljaisen roolin kaiken jo luovuttaneena isäpappana. "Pikku teurastaja" kierrättää vauhdilla 1950/60- lukujen "toiseuden" aiheita: kommunismia ja avaruusolentoja, ja teiniyttä, joka sekin oli 1950-luvun kohtalokas lahja seuraavalle vuosikymmenelle. Neil Jordanin elokuvista tämä on monella tapaa voimakkain ja psykologisoivaan ihmiskuvaukseen kohdistuvana ironisena kannanottona jopa kiehtovampi kuin "Crying game". Siat tulevat! sillä jokaisessa meistä asuu yhtä hyvin julma susi kuin moraaliton porsas; molemmat ihmismielen osastot saavat näköisensä uhrit Jordanin elokuvissa. "Pikku teurastaja" ei ole nimestään ja julisteestaan (tai videokannestaan) huolimatta mikään kauhuleffa, tosin videokasettiin merkitty ikäraja K-14 on elokuvan loppuhuipennukseen nähden alakantissa. Väkivalta on suorasukaisempaa kuin Jordanin "Sudet tulevat"-leffassa, mutta fantasiaakin ohjaaja käyttää nyt rohkeammin realismin seassa. Elokuva perustuu Patric McCaben (?) romaaniin, joten vahvana irkkuleffana suosittelen ennemmin tätä kuin jotain postikorttikuvitusta "Seitsemännen portaan enkelistä". -- M.G. Soikkeli Videolta katsottuna 17.3.2000 (St. Patrickin päivänä) Soikkelin elokuva-arkisto