============================================================ Lyhyesti: "Pocahontas" on tavanomainen prinssi & prinsessa - Disney-tarina, mutta kuvitukseltaan ilmeikkäämpi, valoväri- sävyiltään herkempi ja hahmoiltaan aikuisempi, jopa eroottisempi, kuin yksikään aiempi Disney-leffa. Vain vaisut musiikkinumerot, tarinan töksähdys alussa ja lopussa, sekä sivuhahmojen sieluttomuus ja peruskliseet vievät terää. ============================================================ Minkähän takia Disney ei tehnyt uusiksi Hiawathan tarinaa tai tarttunut muuhun sellaiseen myyttiin, joka olisi kotiyleisölle läheisempi, esimeriksi kiitospäivän taustatarinaan, johon "Pocahontaskin" tuntuu eräässä kohtauksessa vetoavan? Disney on siirtynyt pehmoelukoista pehmoihmisiin. Eläinhahmojakin yhä tarvitaan siihen symbolityöhön, jolla Disney on aina pelannut ja kutkuttanut kaikenikäistä yleisöä. Eläimet edustavat henkilöiden viettielämää ja puuhailevat vauhdikkaasti kaikkea mitä kulttuurin pidättelemät ihmiset varovat tekemästä. Ne ahmivat, kisailevat, peuhaavat, leikkivät ihmisten ala- ja yläpuolella. Tällaisella totemismilla on Disneylle tärkeä sija realistista tarinaa kertovassa animaatiossa. Joka kerta kun tilanne uhkaa latautua liian jännitteiseksi isän ja tyttären, isännän ja palvelijan, tai miehen ja naisen välillä, eläimet heittävät jonkun kohellusnumeron. Mukavaa kyllä, Disney pärjää yhä tyylikkäästi tässä tilannekomiikassa ja pystyy lähes joka kerta irrottamaan naurut silkalla eläinten mimiikalla. Toinen alue, jolla Disney tuntuu koko ajan kehittyvän, on hahmojen ilmeikkyys. Joka joulun tienoo voi bongata mitä uutta Disneyn piirtäjät ovat nyt onnistuneet vangitsemaan ihmisen kasvoista ja eleistä. Kyse ei ole siitä, että jäljiteltäisiin vain yksi yhteen elävästä kuvasta piirretylle filmille ilme eleineen, vaan ne täytyy myös yksinkertaistaa nopeaksi ja näyttäväksi. Pocahontasilla ja hänen antikolonialistisella sankarillaan ei ole montaa viivaa kasvoissa, ja silti silmien ja suun liikahdukset välittävät tunteita tavalla, joka herättää mielenkiintoista tunnistamisen iloa katsojassa. Vaikka prinssi& prinsessa on sijoitettu historialliseen tositilanteeseen, on esitystapa perinteisen WASP-konservatiivinen. Sankaritar Pocahontas on Disneyn pin up -taiteen huipennus, jonka aistikkuutta tasoitellaan sillä, että sankari John Smith kokonaisuutena on latteasti piirretty, persoonaton karikatyyri; rakastavaisten kohtaamisista tulee turvallisen kömpelöitä ja muovisia kuin kaksi kondomia pussaisi. En kyllä ihmettelisi jos Mel Gibson olisi lainannut hahmolle äänen lisäksi näyttelemistään. Yksi rasittavimpia Disneyn psykomytologiikan piirteitä on se, että hahmoilla ei suvaita äitiä, etenkään naishahmoilla. "Aladdin" oli nimellinen edistysaskel, kun päähenkilöllä oli ensi kertaa napa merkkinä suvullisesta lisääntymisestä. Mutta muuten Disney- tarinat ovat ja pysyvät oidipaalisina ihmesatuina, joissa poika kasvaa mieheksi mutta tyttö pysyy ikuisesti tyttönä; niin pelottavaa on naisen sukupuolisuus amerikkalaisen alitajunnan puberteettisessa ytimessä. Hesarin Helena Ylänen haukkui (1.12.) "Pocahontasin", totesi sen jäykkyydeltään mm. suolapatsaaksi; kiintoisa assosiaatio naisen roolista... Totta kyllä, tietokoneavusteisesta animaatiosta huolimatta "Pocahontas" tuntuu yllättävän kaksiulotteiselta, mutta syy ei ole yrityksen vähyydessä, vaan siinä että yritetään niin paljon, niin isoja maisemia, joissa ihmishahmojen pitäisi liikkua mahdollisimman eloisasti. Hahmojen jäykkyys johtunee pelkästään siitä, että Disney varoo valokuvarealismia etäännyttääkseen tarinansa yhä jonnekin faabelin tasolle; ihmisistä tulee kuvaeläimiä. Yläsen murskakritiikki ei ole yllätys sekään, Ylänenhän haukkuu leffan sitä varmemmin mitä stereotyyppisemmin elokuvan naishahmo on kaunis ja solakka. Ja kuten sanottua, Pocahontas on kuin Waltin märkä uni, jonka vilkastelu veden ja taivaan välillä antaa paljon töitä piilo(lapsi)pornoa kyttääville videovahtikoirille. No, leffan Pocahontas ei sentään ole 12-vuotias tutustuessaan John Smithiin kuten "tosi"elämässä kuuluu olleen. Sen sijaan Yläsen huomautus siitä, miten Disney on saanut maksukykyiset perheet suggoroitua uskomaan Disney-viihdettä maailman parhaaksi, pitää varmasti paikkansa. Jos Disney panostaisi enemmän elokuvaan kokoillan taideteoksena ja hieman vähemmän oheiskrääsän markkinointiin, niin taitojensa ja taiteilijoidensa työllä se pystyisi vaivatta tekemään "Fantasian" kaltaisia ihmeitä uudelleen. Vaan kun ei tarvitse, kulöörien loisto myy yhä riittävästi ja yksinkertaiset jäykät hahmot ovat riittävän hyviä videolta katsottuna. Mitenkähän lapset leikkivät tätä elokuvaa? Vuosi sitten ne näkyivät hyvinkin helposti löytävän itsensä leijonakuninkaasta kavereineen, mutta olisiko Pocahontas sitten uuden mantereen Peppi Pitkätossu roolimalliksi? Ynnä kaikki, muutamassa "Pocahontasin" tunnelmakohtauksessa sitä tuntee muuttuvansa aina vaan pienemmäksi villapaitansa sisässä ja tarraavansa tiukemmin pastillipussiin. Jos vain leffassa olisi ollut tunnelman tihentäjänä yksikin kunnollinen musiikkinumero - käytetty rahat ja ideat vaikka sellaiseen lauluun kuin edellisen Disney-animaation tärisyttävän kaunis "Can you feel the love tonight" - niin tämä leffahan suorastaan runollistaisi kaiken pakollisen Pocahontas-rihkamankin. Huokaus. Jokainen voi postmodernina aikana valita itselleen sopivan etnisen artefaktin, poiketa inkkarikaljalle pakistanilaiseen kebab-huoneeseen, ja nähdä siinä tutun kulttuurin kääntöpuolen haluamallaan tavalla. Disneyn etnisestä sälästä on vaikea tehdä mitään mielenkiintoisia rinnastuksia omaan ja tuttuun maailmaan, koska Disney on jo valmiiksi pureskellut kuvaston kiiltokuvahelpon tutuksi; tietysti, lapsillehan nämä leffat tehdään. Mutta tunnelmat voivat olla merkitseviä sen hetken kun ne eletään leffan auran piirissä, ja sellaiset muutamat maagiset hetket tästäkin leffasta jää mieleen elämään. -- ################## "Minä toivon, että luettuasi tämän sinä etsit ######### # M.G. Soikkeli # viisautta, arvokkuutta ja myötätuntoa itsessäsi # o o # # csmaso@uta.fi # ja niin tehdessäsi saat nämä siunaukset esiin # -v- # ################## myös muissa." -Al Davison- ######### Soikkelin elokuva-arkisto