========================================================== Lyhyesti: "Punainen viulu" on pukuelokuvaksi punottu tarinasarja, jossa parasta on tiivistyvä kehyskertomus. Symboliikka on yhtä väkinäistä kuin henkilöhahmot, eikä viulun kirous riitä kunnolla kauhun ja erotiikan pohjaksi. Musiikin lumo niukkaa eikä historiasta näy kuin vaatteet. ========================================================== Kansainväliset yhteistuotannot eivät lupaa hyvää mutta ainakin varman päälle tehtyä elokuvaa. Historiallinen pukudraama on tällaiselle projektille varma lajivalinta, Elokuvassa on jotain aikakoneen tapaista, joten historia jo aiheena pitää mielikuvituksen käynnissä varmemmin kuin nykypäivän käsittely. Etenkin pukudraamassa yksityiskohtien määrä on näyttävyydelle yhtä tärkeää kuin tarinan laatu; katsoja keksii loput detaljien välisestä hämärästä. "Punainen viulu" (1998) on etäistä sukua sellaisille musiikkia ja intohimoa kietoville historiaelokuville kuin "Amadeus" ja "Kaikki elämäni aamut". Musiikki on kuitenkin toissijaisempaa, samoin henkilötkin, olivatpa nämä miten tosia tai keksittyjä historiallisia hahmoja. Hassua kyllä, tämä historiallinen elokuva toimii parhaiten poiketessaan nykypäivään, kehyskertomukseen, jossa punaista viulua kaupataan taidehuutokaupassa korkeaan hintaan. Kuka ja miksi ansaitsee viulun omakseen, siitä käydään katsojan silmille oikeutta viidessä tarinassa: viulun synty, lapsuus lapsineron käsissä, kehitys taiteilijaneron hallussa, matka läpi Kiinan kulttuurivallankumouksen, ja ilmaantuminen Kanadassa taidemarkkinoille. Samuel L. Jackson tekee pienen mutta tyylikkään roolityön ammattilaisena, joka ymmärtää viulun merkityksestä enemmän kuin (ihmisen/instrumentin) pinnalle näkyy. Punaisuuden symbolit ovat tainneet olla ohjaaja- käsikirjoittajalla, François Girardilla hakusessa, kun viulua kuljetetaan Kiinaan asti, saadaanpahan siten yksi punaisuuden aste lisää instrumentin merkityksiin. Aikamoista hömppää tämä on verrattuna Girardin "Glenn Gould" -elokuvaan, jossa musiikki oli yhtä huomattavassa pääosassa kuin säveltäjänsä. Lepopäivän ratoksi siinä on jokaiselle jotain (perhettä, kohtaloa, erotiikkaa, korkeakulttuuria, historiaa, tähtinäyttelijöitä, rahamaailman loistoa, politiikkaa), mutta jos tuumaat, mitä esimerkiksi Greenawayn kaltainen ohjaaja olisi tehnyt ihminen = instrumentti -aiheesta niin vaihdat videohyllyä tai mediaa. -- M.G. Soikkeli Videolta 21.10.2001 Soikkelin elokuva-arkisto