============================================================== Lyhyesti: "RKO 281" on pateettinen tv-melodramatisointi "Citizen Kanen" taustatekijöistä, lehdistön ja elokuvan, vanhan media-valtiaan ja taiteellisen neron kamppailusta maailmansodan aattona. Kehnot näyttelijävalinnat ja mahonginvärinen henkilöhömppä eivät kerro maailman kuuluisimman filmin elokuvallisuudesta kerrassaan mitään. ============================================================== "Se mitä tapahtuu valkokankaalla ei ole mitään verrattuna siihen mitä tapahtuu kulissien takana", väittää elokuvan mainosteksti videon kannessa. Tv-levitykseen tehty "RKO 281" (1999) on kuitenkin sitä tylsempi draamadokumentti mitä kauemmaksi mennään kulissien taakse, esittelemään William Hearstin lehtisyndikaatin ja Hollywood-studioiden valtakamppailua. Taistelu henkilöidään Hearstin ja Orson Wellesin yksinvaltiaisiin hahmoihin, psykologisena pohjanaan romanttinen kuva vanhan ja nuoren valtiaan samankaltaisuudesta. Filmi on kyllä brittiläis-amerikkalaista tuotantoa, mutta mitään laajempaa perspektiiviä se ei ole tuonut. Tökerön leppoisa historiantunti. Wellesin ohjaustapaa, puhumattakaan hänen esteettisistä perusteistaan kuvaukselle ja leikkaukselle, käsitellään ohimennen viitteenä nuoren neron ehdottomuudesta ja näkemyksellisyydestä. Käsikirjoituksen vaiheisiin paneudutaan pidemmälle, jotta sankariohjaajan rinnalle voidaan korottaa toinen hahmo, Wellesin uskottu Herman Mankievitz, joka vastaa ikään kuin Hearstin nuorta rakastajarta. Käsikirjoituksen laadinta on filmin ainoa kiinnostava osuus, ja sekin pelkästään dekadenttia Mank'ia esittävän John Malkovichin ansiosta. Muut näyttelijävalinnat ovatkin toinen toisiaan älyttömämpiä: pitkän linjan sivuosanäyttelijä Liev Schreiber on kiiltokuvamainen, vähäväkinen Welles, jonka nerouden leiskauksista ei näy liekkiä ei värinää. Vanha Roy Scheider sopii ehkä ulkoisesti hillityksi studiopomoksi, mutta Hearstia esittävä James Cromwell on aivan onneton pari (taas bimboa konservatiivihallitsijan heilaa näyttelevän) Melanie Griffithin kanssa. Ehkä kuvattu ajankohta on USA:n itseymmäryksen kannalta edelleenkin erityisen arka paikka, joten Hollywoodin ja elokuvamedian asemaa poliittisessa historiassa ei tohdita vieläkään käsitellä muutoin kuin henkilöiden kautta. Hearstin keinot käyttää valtaa Hollywoodiin dramatisoidaan muutaman hassahtaneen tädin mafiaiskuiksi: jos ette noudata Hearstin tahtoa, me kiljutaan kadulla ja näytetään kaikille näitä pornokuvia teidän filmitähdistänne, ja sitä paitsi me poltetaan röökiä tolkuttomasti, jotta kävisi selväksi kuinka modernin paheellisia me tädit ollaan. Näin tyhjänpäiväinen on tämän elokuvan visio mediasodasta, ja yhtä olematonta on "Citizen Kanen" käsittely ajankohdan muuhun elokuvatuotantoon. Miljoonaluokan elokuvaa tehdään yhtä helposti kuin kotivideota, kunhan tekijänerolla on takanaan henkilökohtainen trauma isähahmoja (= Hearstin kaltaisia) kohtaan. Jopa leffan käännöksessä on pari onnetonta kömmähdystä, vaikutus on huomattava, kun dokumentaarisessa filmissä väännetään henkilöiden nimiä ja leffanteon termejä miten sattuu; siitä kiitos suomentaja Marko Hautalalle. Elokuvan nimelle "RKO 281" ei tainnut vilahtaa käännöksessä mitään selitystä (?) eikä filmin dialogissakaan kuin kerran: kyse on "Citizen Kanen" tuotantonumerosta. Tätä selittää sitten filmin suomenkieliseen nimeen lisätty alaotsikko: "Tapaus "Citizen Kane"". -- M.G. Soikkeli Videolta 7.10.2001 Soikkelin elokuva-arkisto