===================================================================== Lyhyesti: "Rakkauden pilvitarha" on nimensä mitalta tahmeaa romantiikkaa, josta puuttuvat hyvään romanssiin kuuluvat komiikan, kepeyden ja syvällisyyden tuokiot. Leffa yrittää maagisen realismin nimissä yllättää katsojan visuaalisesti yliviritteisillä lemmen- skenaarioilla, mutta sensuaalisuus katoaa Zucker-tuotannon makeiluun. Vain pahimpaan kesän ja unen nälkään. ====================================================================="Rakkauden pilvitarha" voisi olla hyvä esimerkki siitä, miten romanssin dynamiikkaan kuuluu toistuvasti kasvattaa lemmendraaman mahdottomuuden, poikkeuksellisuuden, rajatilalla olemisen tunnetta. "Rakkauden pilvitarhassa" ollaan kaiken aikaa idyllissä ja katsoja ei usko hetkeäkään, etteikö julman isäukon omistajasydän olisi voitettavissa rakastavaisten puolelle. Kiltin sulhon rooli on olla jatkuvasti vaikeuksissa naisen takia ja ihanan naisen rooli pelkkä kaunis vaihtoarvo kosijan ja isädespootin välillä. Episodeja riittää, tarinaa ei synny. Ohjaaja Alfonso Arau on "Pilvitarhassaan" tehnyt huomattavasti heikkotasoisemman ja ideoiltaan köyhemmän elokuvan kuin hänelle maineen tuonut "Suklaata iholla" -romanssi. Poissa on vinkeän eroottinen tunnelma, kaukana perheen yhtenäisyyttä julistava rohkea dramatiikka, vieläpä vieraaksi ovat käyneet kaikki Araun lähtökohdat yhdistää meksikolaista ja amerikkalaista kulttuuriperimää yhtenäiseksi, monikulttuuriseksi elämänjuhlaksi. "Suklaata iholla" tyytyi pienuuteensa, iloitsi henkilöistään. "Rakkauden pilvitarha" pyrkii liian mahtipontisesti irti maasta maan nimissä. Se on pömpöösiä katsottavaa, ja käsikirjoitukseen kuuluneet Steinbeck-tyyppiset kannanotot maan ja ihmisten yhteydestä unohtuvat viimeistään digitaalisesti täydennettyyn maisemamaalailuun. Elokuvaan on kiinnitetty joukko taitavia, sukudraamaan sopivia näyttelijöitä, kuten Anthony Quinn patriarkkana. Naisroolissa on espanjalainen näyttämötaiteilija Aitana Sanchez-Gijon, hänkin aivan liian taitava ja hehkeä tällaiseen keskinkertaiseen romanssileffaan. Miespääroolissa pällistelee Keanu Reeves siloposkisempana kuin koskaan. Juu, kyllähän he ovat yhdessä hehkeä pari, vaan ei taatusti mitään valkokankaan Suuria Rakastavaisia, kun tarinakin on niin hajallaan ja dialogi monin paikoin klisestä ja onttoa. Ohjaaja ylistää näyttelijävalintaa näiden keskinäisen kemian perusteella: "When you look at them you really believe they are a couple and you want them to be together". No joo, ehkä he haluavatkin, mutta ei tässä tarinassa ja elokuvassa. Leffalla on hetkensä, jotka innostavat näkemään alkuperäis- filmin, italialaisen uusklassismin "Four steps in the clouds", josko myös maagisen realismin mukaiset kohtaukset olisivat nekin sieltä juuriaan. Keskellä kylmintä talvea tällaisella hedelmäjuhlaelokuvalla on tietty viinillinen affektinsa; yksin katsominen voi aiheuttaa vakavia rytmihäiriöitä päättävissä elimissä. Ja jos etsii sitä pienintä viihdyttävintä elementtiä, niin kukapa tarinain ystävä voisi olla rakastamatta leffaa, jossa suklaakauppias ottaa hoivatakseen kirjallisuuden professorin raskaaksi saattaman neidon? -- ##################### "Silloin... meille syntyy orkideanhiljaisia tyttäriä, M.G. Soikkeli tytönkauniita poikia; heidän pitkät elinikänsä ovat csmaso@uta.fi tulvillaan väkeviä elämyksiä ja he kuulevat hämmen- ##################### tyneissä sydämissään kuolleitten puhuvan." *Bezian* Soikkelin elokuva-arkisto
