==============================================================
Lyhyesti: "Rakkauden riivaamat" on nyyhkyfilmiksi latistettu
tulkinta Byattin "Possession"-teoksesta. Partavesiplayboyn
näköinen Aaron Eckhart miespääosassa on tuhoisa valinta amerik-
kalaiseksi, joka rakastuu aitobritti Paltrowiin. Paralleelit
aikakaudet ja pukudraaman eksotiikka vain lajin hartaistajille.
==============================================================
Jos luet vain yhden rakkausromaanin eläessäsi, lue A.S. Byattin
"Possession" (1990). Teos on kirjoitettu erittäin tietoisena
romanssin historiallisista kerroksista, myyteistä ja myyttien
riivaavuudesta taiteilijoille ja taiteen tutkijoille. "Possession"
on korkeakirjallinen salapoliisitarina, joka perustelee oman
esteettisyytensä; Byatt nimittäin esittää, että "whodunit" ei
olisikaan vanhimmalta kerrokseltaan dekkarin vaan isyystarinan
suuri kysymys.
Kirjan (ja elokuvan) juoni on kaikessa yksinkertaisuudessaan
selvitys kahden 1800-luvulla eläneen kirjailijan salaisesta
rakkaussuhteesta, ennen kaikkea heidän yhteisestä perinnöstään
jälkimaailmalle. Pääosassa ovat nykypäivän osalta Roland ja
Maud, kirjallisuudentutkijat, joita yhdistää kiinnostus sadan
vuoden takaisiin kirjailijoihin, Randolph Henry Ashiin ja
Christabel LaMotteen. Jännitys tarinaan syntyy kilpailussa
siitä, keille taiteilijoiden kirjallinen ja tunneperintö kuuluu.
Possessoituminen eli rakkaudesta riivautuminen ei tarkoita tässä
tarinassa intohimon valtaan joutumista vaan kirjallisen eliitin
sentimentalismia. Koska kirjallinen eliitti uskoo tietävänsä, että
aiempien sukupolvien käsitys rakkaudesta perustui itsepetokselle,
ihmiset kuten Roland ja Maud ovat valmiita ponnistelemaan
kuvitellakseen miltä menneen lempiväisistä on tuntunut.
Sukupuolten sijaan vastakkain ovat myöhäismodernien
myöhäsyntyisyyden suru ja myöhäisromantikkojen luja usko
vanhojen lemmenmyyttien myötäelettävyyteen.
Näin metafiktiivisesti monitasoista aihetta ei mitenkään siirretä
elokuvaksi, ei ainakaan sellaisen tiiliskiviromaanin mitoissa,
joka sisältää kirjallisuustiedettä, myytinesittelyä, kepeän
kunnioittavalla ironialla laadittuja akateemisia hahmoja, sekä
sivumäärin vanhahtavaa tyyliä imitoivia kirjeitä ja runoja.
Kuten edeltäkin selvinnee, muuttuessaan kirjasta elokuvaksi
(2002) "Possession" eli "Rakkauden riivaamat" on menettänyt
eniten ihmeen tunnosta, sellaisesta etäännytyksestä, jossa
lukijakin saa henkeään pidättelevän analyytikon tehtävän:
kuinka aitoa mahtaisi olla niiden myöhäismodernien
rakastavaisten tunne, jotka rakastavat tietoisina tunteidensa
kirjallisromanttisesta luonteesta. Byattin omassa, romaania ja
sen lajityyppiä sisältä käsin aukaisevassa tulkinnassa
myöhäismoderniin lukemisen iloon kuuluu yliluonnollinen
pelko sellaista tapahtumakulkua kohtaan jonka vaiheet eivät
noudata juonta vaan jotain yliluonnollista järjestystä. On siis
kirjoja joita lukiessa huomaamme tietävämme mitä tulemme
lukemaan. Moinen kirjoitus on aina ollut olemassa meitä varten ja
aukenee merkityksinä kun sitä luemme, mutta tulemme
tietoisiksi tiedostamme vasta lukiessamme kirjaa.
Tällaista ennaltamääräytymisen itsestä löytymisen iloa ei näy
millään tavoin elokuvaversiossa, koska kirjaa sovitettaessa ei
ole välitetty tuon taivaallista sen muodosta, vaan pelkästän
irtirevittävästä tarinasta, joka on viidenpennin akateeminen
romanssi, laiha kaikilla demonisoivan lemmen kriteereillä,
koska Byattilla intohimo sijoittuu ensisijaisesti kirjailijan ja
lukijan välille.
Noh, itseni oli tämä elokuva pakko nähdä, koska siinä oli Gwyneth
Paltrow ja koska se perustui lempparikirjaani, joten jollain
mielikuvien tasolla kirjallinen himo ja elokuvaholismi kyllä
kohtasivat: nähtävä parisuhteen puhdas ja persoonaton
imaginäärinen edes valkokankaalla.
--
Markku vuonna nolla
Turuus
Romansseista lisää Soikkelin romanssisivu: