================================================================== Lyhyesti: "Rautanaamio" edustaa Hollywood-leffojen mekaanisinta tuotantoa, jossa muutamalla nimekkäällä tähdellä ja mahdollismman tuttujen hahmojen kierrätyksellä yritetään nopeasti kaapata isot dollarit. Leffa on tylsä ja ylipitkä, tekopirteä ja tyylitajuton Muskettisoturit-filmi, joka _ei_ kelpaa edes kalkkunaksi. Vältä! ================================================================== Kuvittelin, että en elämäni aikana joutuisi näkemään Leonardo de Caprion pullamössöherkistelyä, ja sellaistakin uumoilin, että Finnkinon leffat jättäisin - monestakin syystä - vastedes kokonaan katsomatta. Mutta menin tuplasti halpaan. Ainoa lohtu on se, että tässä touko-kesäkuun vaihteessa samaan halpaan meni (viime kesästä mitään oppimatta) moni muukin, jotka tänään (25.6.) ja eilen etsiskelevät minkä teatterin jonoon liittyä kuluttaakseen kiireesti viimeiset "halpa"lippunsa. Mitä sai touko-kesäkuussa 100 markan Finnkino-lippupinolla? Eipä juuri mitään katsomisen arvoista. "Deep Impact", "Will Hunting", "Salasana:Mercury" ja "Rautanaamio"; toinen toistaan kehnompia filkkoja, pohjanoteerauksena tuo järkyttävän tollo ja turha "Rautanaamio". Kun kuunteli eilen teatterin aulassa ihmisten mielipiteitä siitä kiireestä ja rytäkästä, johon leffaviihteen kuluttajat olivat pakotettuja päästäkseen eroon viimeisistä Finnkinon halpalipuista, tuntui Finnkino kaivaneen omaa hautaansa: kun kaikki vähänkin katsottavammat filkat olivat loppuunmyytyjä, ihmiset joutuivat katsomaan kehnoimpia maahan- tuotuja filkkoja, ja oppimaan, miten tylsää enemmistö Finnkinon ohjelmistosta on. Lippuja ei tullut käytettyä ajoissa loppuun, koska tuli odotelleeksi, että vielä - edes Helsingin kokoisessa tarjonnassa! - tulisi jotain katsottavaakin. Lopulta "Shall we dance?" oli ainoa järkevä sijoitus, ja takuuvarmasti loppuunmyyty. Ainoa hyvä puoli "Rautanaamiossa" oli kuunnella ihmisten kommentteja ja huomata, miten piruuntuneita katsojat voivat olla nähtyään harvinaisen ajatuksettoman elokuvan: he halusivat nauraa sen tolloudelle, mutta leffan pituus oli jo väsyttänyt; "paskaa" oli tiivistetyin kommentti. No, toisaalta kehnojen leffojen katsominen tekee immunniksi koko leffaviihteelle. Kiitos, Finnkino. Olisi tietysti opettavaista miettiä, _mikä kaikki_ "Rautanaamiossa" on mennyt pieleen, kun se on tehty kiireellä. Tarkka asustus ja sisätilojen mahtipontinen rekvisiitta ovat - aikuisten tähtinäyttelijöiden lisäksi - ainoat asiat, jotka pakottavat ottamaan leffan aluksi jopa tosissaan miekkaseikkailun lajityypin edustajana. Mitä enemmän de Caprio mahdutetaan filmiin, sitä enemmän leffa hukkaa niin seikkailun, historiallisen tarinan kuin myös kuningasdraaman tunnelman. Muskettisotureiden legendasta ei ole jäljellä muuta kuin puvustus ja pölyntunkkainen idea, sillä kunniakysymyksiä elokuva käsittelee kömpelösti, ja itse asiassa koko muskettisotureiden kaarti näyttää tanssiaisiin sievistetyltä roudariporukalta. Kammottavaa. Pariisi 1662 on pöllömpi paikka kuin edes Mel Brooksin komediassa, mutta vahvaan parodiaan tämä leffa ei uskaltaudu edes vanhenevien muskettisotureiden osalta. Muutaman vuoden takainen, nuorilla jenkkitähdillä miehitetty Muskettisoturit-filmatisointi oli kerrassaan raikas verrattuna tähän (enempi puheeseen kuin toimintaan turvautuvaan) vanhus-versioon. Tarinan kannalta leffassa on onnettominta se, että missään vaiheessa ei päästä selvyyteen minkä laatuisia sankareita nämä muskettisoturit edelleen ovat. Miekkailukohtaukset ovat harvassa ja yhtä huitomista, eikä tunnelmaa yhdistä ylipäänsäkään muu kuin mahtaileva musiikki. John Malkovichia on toki aina mukava seurata, mutta sekin johtaa kiusaantumiseen hyvän näyttelijän puolesta: miksei hän vilkaise aiempien kohtausten kuvaustulokseen ja lähde läiskimään onnettamasta yrityksestä? Tai miksi hän ylipäänsä on suostunut leffaan, joka ratsastaa (poikittain satulassa...) de Caprion teinitähteyden suosiolla? -- M.G. Soikkeli Helsingissä 25.6.1998 Soikkelin elokuva-arkisto