Riisuttu mies (2006) ==================== Aku Louhimiehen ohjaajaura näyttää menestysfilmien silaamalta, jos sitä katselee leffajournalismin näkökulmasta. Menestyksen salaisuus on sellaisten aikalaisfilmien ohjaamisessa, jotka riittävästi muistuttavat tv-tuttua kaksi- ja kolmekymppisten omakuvaa elämästä. Louhimiehen filmeissä henkilöt käyttäytyvät holtittomasti kuin aikuisen vastuuta ei tarvitsisi kohdata, mutta liikkuvat perhe- ja ammattiympyröissä, jotka ovat periaatteessa nelikymppisten, jo-tehtäväänsä-uraantuneiden elämänpiiriä. Tällaiset elokuvat ovat tunneköyhiä, mutta sentimentaalisia. Niistä on helppo pitää. Louhimiehen elokuvissa naiset edustavat yksipuolisesti kodinrakentamista verrattuna miesten vapauteen kokeilla heitä erilaisten elämäntapojen edustajina. Tällaiset elokuvat on helppo tunnistaa. Näin toimii myös Louhimiehen .Riisuttu mies. -elokuva. Koska se on kompastui jo lähtövaiheessa käsikirjoitusriitoihin, siitä tuli puolitekoinen pötkäle ja Louhimiehen kliseet törröttävät näkyviin edellisiä elokuvia selvemmin. Aihepiirin piti olla ohjaajalle eksoottinen loikka, mutta ilmeisesti riita alkuperäisen käsikirjoittajan kanssa johti siihen, että ohjaaja ei saanut mitään uutta tarinaa aikaiseksi vieraalla maaperällä . ja turvautui sitten niihin tilanteisiin ja sellaisiin hahmoihin, joihin oli tottunut edellisissä elokuvissaan. .Riisuttu mies. on koomisiakin sävyjä sisältävä tarina leipäpapista, joka on kenen tahansa johdateltavissa, milloin vaimon kunnianhimon, milloin juoppokaverinsa vilpittömän elämänilon, milloin piispaa kohtaan tuntemansa herrauskon. Tuhat kertaa kiinnostavampia asetelmia Louhimies olisi saanut aikaiseksi, jos hän olisi rohjennut tarttua naissivuhahmoon, Laura Malmivaaran esittämän naispapin tarinaan. Se että Louhimies voi kuvata naista miesvoittoisessa poliisiduunissa (elokuvassa .Paha maa.), mutta ei rohkene tehdä sitä pappisduunin kohdalla, paljastanee kaikessa karuudessaan mikä .Riisuttu mies. . aiheessa on ollut Louhimiehelle haastavaa: se että rokkarin elkeet omaava äijä laittaa muijamaiset vetimet ja joutuu leipätyökseen höpisemään pehmoisia. .Riisuttua mies. kyllä puetaan ja riisutaan ahkerasti tämän elokuvan aikana, jotta yksinkertaisinkin katsoja alkaisi nähdä kirkkoa suurempaa tematiikkaa tämän filmin pohjalla. Mutta univormun ja sielun väliseen suhteeseen Louhimies ei pääse lähellekään, eikä sinne pyrikään. Yhtä hyvin tämä elokuva voisi olla .Levottomat 4., paitsi että pornoa on vähemmän. Samuli Edelman ei selviä vallan kunnialla vaikeasta roolistaan. Papille ja perusäijälle on aivan liian helppo nauraa. Aina Louhimies ei osaa päättää, kumpaan keskittyisi. Laura Malmivaara sen sijaan on suorastaan uskottava ihan yhtä hankalassa roolissaan, jossa naispapin pitää edustaa sielukkuutta paitsi virkansa puolesta myös jonkinlaisena lupauksena globaalista etiikasta, hän kun työskentelee myös maailmankaupalla (entä saiko hän siitä palkkaakin, hmm?) ja hän asuu taiteilijakaupunginosassa (Portsassa) etnisen mukulansa kanssa. Sitäkin kiusallisempaa on sitten DVD:n ekstroista kuunnella Malmivaaran kehuja Louhimiehelle. Toinen yllätys on Jussi Parviainen piispan luonneroolissa. Ei ole hänen vikansa, että käsikirjoitus ei anna enemmän tilaa hyytävälle nilkin hahmolle, joka niin hyvin kiteyttää virkamieskirkon eetoksen. Ainoa joka selviää tehtävästään alusta loppuun arvokkaasti on Turun kaupunki, joka näyttäytyy tässä filmissä käsittämättömän kauniina, niin syksyisissä ulkokuvissa kuin vanhojen talojen interiööreissä. Ja kylläpä Turun kaupunki maksoikin siitä filmiryhmälle muhkean summan, että tulivat Turkuun elokuvansa tekemään. Mainosfilminä .Riisuttu mies. saisikin varmaan neljä tähteä? -- M.G. Soikkeli DVD:ltä 12.4.2007 Soikkelin elokuva-arkisto