Alkuperäinen, japanilainen "Ring" (1998, Ringu) on ollut niin kovassa kauhuleffan maineessa, että kun lopulta näen sen, se on pakostakin pettymys. Samalla olen helpottunut: ei siinä ollutkaan mitään muuta kuin pelkoleffan, hyvän kummitusjutun aineksia. Ja paljon hörhöilyä. Ja paljon lainakamaa. Siinä kai sitten sen kulttiainekset? Jo "Ringin" alku on kuin suora sovellus "Screamistä", että katsoja saa arvailla, miten lähellä uhka on uhrejaan, mitä se yrittää kommunikoida puhelinlinjaa myöten. Ympäristö ja ihmissuhteet näyttävät nekin epätavallisilta ollakseen japanilaisten itse itselleen luonnostelema kuva vaarantuneesta idyllistä. Mistä alkaen, esimerkiksi, japanilaisessa filmissä on ollut yksinhuoltajaäitejä? Siitäkö kun "Kuudes aisti" osoittautui menestykseksi länsimaissa? Entä mistä alkaen urbaanit legendat ja snuff-filmit ovat olleet japanilaisten nuorten aikuisten elämässä niin keskeistä materiaalia, että ne ritualisoivat henkilöiden elämää enemmän kuin maan vanha tapakulttuuri? Totta kyllä, leffa perustuu Kôji Suzukin romaaniin, joka ilmestyi jo 1989 eli paljon ennen läntisen kauhuleffabuumin uutta tuloa... ehkä läntisiä kauhuleffoja lainaavat ympäristöt ja tilanteenrakennukset ovat sitten ohjaajan osuus kirjan tulkinnassa? "Ring" on kiinnostava itämaisten kummitusjuttujen ja länsimaisten kauhufilmien yhdistelmänä, jossa hämmästyttävällä tavalla saadaan äärimmäisen höpsö juoni pysymään kasassa - ja kun elokuva on kuvattu siististi, niin etenkin alkukohtausta ja sittemmin erään kaivokohtauksen huipennusta katsoo niin kuin pelkofilkkaa parhaimmillaan. Tarinan idea ja lopetus on myös yksinkertaisuudessaan nerokas, miksi kirotun videon yksi uhri kuolee ja toinen ei, mutta olisihan saman idean voinut toteuttaa myös paljon aikuisemmin? Jos vertaa "Ring"-filmiä toiseen itäiseen kauhufilmiin, "Saareen", niin näkemyksen niukkuutta edellisessä ja omaperäisyyttä jälkimmäisessä alkaa katsella uusin silmin. "Saaren" voisin katsoa jopa uudelleen jos kestäisin. Kauhuelokuvalla ei mene vieläkään hyvin, jos niin vähällä omaperäisyydellä saadaan niinkin maineikas ja kloonausherkkä filmi kuin "Ring". Ja mitäs se "Ring" muuten tarkoittikaan tässä alkuperäisessä tarinassa? Ei ainakaan sitä että ennen kuolemaansa näkisi salaperäisen rinkulan tai jotain muuta telkkarin testikuvaa. Sen minä kyllä olen valmis ostamaan, että japanilaisessa nykykulttuurissa 'luonnollisen' merkitys on hämärtynyt vielä pidemmälle kuin länsimaissa. Mutta eikö sen kuvaamiseksi ole muuta mallia kuin mystifioida video länsimaista kopioidulla tavalla, siteerata snuff-mystiikalla höperöiviä vihafilmejä tai "Videodrome"-vaikutteisia virtuaalitodellisuuden venytyksiä? Miksei Japanissa ole syntynyt omaa kyberpunkin versiota? Miten se olikaan, "taivas lahden yllä oli kuin kuolleelle kanavalle viritetty telkkari", sitä on helppo ajatella tällaisen filkan yhteydessä, mutta kun televisio on avannut reiän todellisuuteemme, niin voisi sieltä ryömiä jotain kiinnostavampaakin kuin isoäidin aikaisia demoneita. Vai onko kansakunnan infantilia seksin ja väkivallan suhteen liian arka kohta käsitellä japanilaisille, siinä missä juuri sen käsittely on suoranainen pakkomielle jenkeille? Ehkä jotain uutta voisi syntyä kauhukulttuuriin läntisen ja itäisen vuorovaikutuksesta, molemminpuolisesta kloonauksesta yli Tyyneksi uskotun valtameren, elvyttiväthän cowboyleffat Kurosawan kautta samuraifilmit ja niiden kautta yksinäisen sankarin pateettisuus palasi taas kunniaan länsimaisissakin cowboyfilmeissä. Jos sama tapahtuisi kauhufilmeissä, niin näkisimme kymmenvuotiaan naperon peilin edessä koskettelemassa nintendoaan ja lausumassa viisi kertaa "Pokemon", minkä jälkeen... hmmm... -- M.G. Soikkeli DVD:ltä Tampereella 6.2.2004 Soikkelin elokuva-arkisto