Robin Hood, Prince of Thieves" (1991)
=====================================
(tämä arvostelu on alunperin ilmestynyt lehtiartikkelina
 opiskelijalehti Aviisissa syksyllä 1991; sen myyttiluentaa ja
 patriarkaattikäsityksiä en kaikin osin nykypäivänä allekirjoittaisi)


Planeettamme kestävimmäksi osoittautunut hallintomalli,
epädemokraattinen patriarkaatti, on aivan viime vuosina 
keksinyt uuden taktiikan vahvistaa asemiaan. Patriarkaatti myöntää 
virheensä, mutta palauttaa taiteen keinoin Uuden Järjestyksen 
epäinhimillisiksi tuomittuihin historiallisiin vaiheisiin:
patriarkaatti asettaa naurun ja melodramatiikan kohteeksi 
ihmistä eniten polkeneet vuosisatansa ja kulttuurinsa.  Kun se 
sijoittaa tulevaisuuden sankarimallin tuomaan järjestyksen 
pimeään aikakauteen, se uskottelee patriarkaatin kehittyneen 
kohti totuudellisempaa ja inhimillisempää aikaa.  Patriarkaatin 
politiikassa se merkitsee taloudellista hyvinvointia muutamille 
miljoonille.

Patriarkaatti väittää tulevaisuuteen suuntautuvan miehisen 
järjestyksen olleen voima, joka muutti edellisen sukupolven 
huonon patriarkaatin enemmän inhimilliseksi: lopetti 
noitavainot, vähemmistöjen tuhoamisen, keskitysleirit, rotuerottelun.

Patriarkaatti siis lähettää imaginäärisiä sotavoimia menneisyyteen 
pelastamaan keskeneräistä tulevaisuutta.  Voimallisin apulainen tässä 
pelastustyössä on Hollywood, miehisten unelmien tehdas.



KEVIN COSTNER
KRISTUSROOLEISSA

 Kuluvan vuoden (1991) komein esimerkki patriarkaatin 
pelastustyöstä on elokuva "Robin Hood, Prince of Thieves".  
Keinot, joilla käsikirjoitus värvää myyttejä miehisen 
vallankumouksen tueksi, ovat kerrassaan nerokkaat.
 Kevin Costneria käytetään pääroolissa moneen tarkoitukseen.  
"Tanssii susien kanssa" filmissä hän toi messiaanisen
sovituksen intiaaniheimojen hävitykseen.  Elokuvan tehtävä oli 
selittää, että myös intiaanit ovat osa Oy USA:n identiteettiä.  
Kuinka maailman johtavinta pattiarkaattia voitaisiin enää syyttää
intiaanien hävittämisestä, kun nämä ovat osa kansakunnan 
historiaa?  Samalla tavoin Suomessa luotiin talvisodasta alkaen 
myyttiä kansanluokkien puolustushenkisestä yksimielisyydestä, 
aseveliakselin konsensusta.

 Sankarihahmona Costner ei ole macho eikä don juan.  Hän on "tavallinen 
mies", joka muita rohkeampana ja kyvykkäämpänä tuo järjestyksen ja 
historiankirjoituksen ensin intiaaneille ja sitten Euroopan uuden a
jan sarastukseen.  Myyttinen aines sijoitetaan enimmäkseen narraation 
ulkopuolelle, kuvalliseen korostukseen ja maalailuun.  Mutta 
juonessakin on muutama mielenkiintoinen viittaus Robin 
Hoodin kristusmaisuuteen.



UUSIOKRISTUS
TUO JÄRJESTYKSEN

 Elokuva alkaa v. 1189 Jerusalemista, haudan kaltaisesta 
vankilasta.  Tappaessaan vartijan Costner-kristus kiittää 
helvetissä vietetyistä vuosista.  Maan pinnalle kristushahmo nousee 
viemäriluukusta mukanaan kuoleva Peter (=Pietari) ja musta apulainen
Azeem.

 Jälkimmäisellä hahmolla on erikoinen tehtävä modernin Robin Hoodin 
kumppanina.  Hän edustaa kolmatta maailmaa ja sieltä tuotua 
sivistystä.  Samalla hän todistaa uusiokristuksemme 
evankeliumivoimasta: myös muslimi on hänelle alamainen.

 Ilakoiva uusiokristus yhdistää kansat ja lopulta kansanluokat.  
Elokuvan lopussa Azeem korvaa henkensä/sielunsa 
pelastamisen ja käsikirjoitus paljastaa karvansa hänen 
repliikissään: "Olen lunastanut lupaukseni, Vapauttaja" (» 
"Vapahtaja").

 Ennen Robinin tuloa Sherwoodin metsärosvot elävät paratiisimaisessa 
joutilaisuudessa.  Protestanttisen järjestyksen tuova 
uusiokristus muuttaa heidän poikamaisen vapautensa 
miehiseksi projektiksi.  Tätä korostetaan sillä, että kristushahmon
saavuttua leiriin saadaan myös naisia ja rosvoleirin johtajalle 
syntyy poika - jonka maailmaan tuomiseen tarvitaan tietysti 
kristuksen valjastamaa apuria.

 Muita viittauksia Costner-Hoodin kristusmaisuuteen ovat 
hänen repliiikkinsä Willille ("Mitä pahaa olen tehnyt sinulle 
edellisessä elämässä?"), toinen ylösnousemus palaneen kylän 
tuhkasta ja Azeemin tiuhaan huudahtama epiteetti "Kristitty".  
Erityisen mielenkiintoinen on myös kohtaus putouksen 
partaalla, missä alaston uusiokristus saa yhtä aikaa kasteen ja 
neto Marianin rakkauden.

 Hollywoodin elokuvista kannattaa pitää silmällä juuri niitä 
piirteitä, joita se muuttaa tai lisää vanhassa sankarimytologiassa,
huomata millaista tulkintaa halutaan painottaa meidän 
ajallemme sopivaksi.  Mieskatsojien mieliä uusiokristus viehättänee
sotilaallisena johtajana.  Sissisodan sijaan Robin Hood on nyt 
avoin vallankumouksellinen.  Pistäkäämme muuten merkille kuinka 
filmissä käytetään TV-uutisista tuttua kamera ohjuksen 
kädessä -tekniikkaa nuolen lentoa dramatisoidessa.



ISÄ PALAA.
KUN SATU LOPPUU

 Robin Hoodin legendaa on mukaeltu siten, ettei uusiokristus 
koskaan asetu metsärosvojen tasolle, vaan on heistä erottuva
johtajansa.  Hän tuomitsee historiallisen patriarkaatin virheistä 
feodalismin ja nationalismin.

 Elokuva ottaa kevyesti kantaa myös kirkkoa vastaan.  
Sekularisoitunutta "kristusta" edustaa Robinin velipuoli
"paha" Will (="halu"), jonka jalosukuinen isä (=jumala) on 
tehnyt proletariaatin kanssa.  Kuoleva Pietari, kansan mies, on 
antanut uusiokristukselle hänen varsinaisen tehtävänsä: 
suojella Mariania. joka edustaa henkistynyttä, puhdasta 
ihmisyyttä. Nottinghamin sheriffin eli väärän jumala-
kuninkaan kaataminen ja hyvän ihmisyyden pelastaminen raiskaukselta
merkitsevät patriarkaatin virheiden fantasiallista tuomitsemista.

 Jotta vääristynyt vallankäyttö ei näyttäisi yksistään miehen 
aikaansaannokselta - mikä herättäisi epäluuloja muiden miesten 
kyvystä parempaan - osoitetaan ylimmän vallan ja mielipiteen 
käyttäjäksi vanha nainen, noita.  "Oikeaa" naiseutta elokuvassa 
edustavat kahdeksannen lapsen synnyttävä taistelija-vaimo ja 
Marian, joka Robinin saavuttua luopuu feministisestä 
haarniskastaan ja tyytyy kirkumaan raiskaajan kourissa.

 Yleisemmän tason myyttinä "Robin Hoodissa" on kyse siitä, kuinka
poika-Soturi-Kristus kukistaa Isä-Hallitsijan.  Tällainen 
oidipaalinen vallankumous olisi yksistään mahdoton käytös-
malli patriarkaatin tarjoamaksi, mikäli elokuvan kömpelöksi 
loppuhuipennukseksi paikalle ei marssisi Hyvä Kuninaas 
Leijonanmieli.  Hän palauttaa oikeamielisen isän vallan ja 
siunaa ydinperheen.  Tämän hahmon ja tulevan patriarkaatin 
virheisiin ei viitata, sillä patriarkaatin saduissa tulevaisuus on 
nykyhetkelle alisteinen potentiaali.

--
Markku Soikkeli
Tampereella 1991 || Siistitty ja editoitu keväällä 2010
uudempaa Robin Hood -leffaa katsottua
Soikkelin elokuva-arkisto