================================================================= Lyhyesti: "Saari" on moderni kauhusatu kelluvista kalastajista ja heidän mykästä avustajastaan. Merenneidon tarina on väännetty korealaiseksi kostotarinaksi, jossa viittaillaan ylimalkaisesti luontonsa hukanneisiin kaupunkilaisiin. Slasher vai splasher? ================================================================= Maailman itäiseen ääreen etäännytetyssä kauhufilmissä verellä tai seksillä leikittely saadaan näyttämään syvällisemmältä kuin läntisessä, shokkikeinoiltaan rutinoituneessa perinteessä. Tämä aasialainen gotiikka on karmeimmillaan, kun tarinaan yhdistyy leikkisyys ja viattomuus, koska vieraan kulttuurin kuvauksessa emme tiedä miten kaukana tunteet ovat toisistaan, millaiset kuvauksen konventiot säätelevät sitä, kuinka nopeasti leikki voi muuttua leikittelyksi toisella ihmisellä. Pelon ja kauhun sijaan kauhutarinat ovat olleet ensisijaisesti häpeän ja syytöksen tarinoita, joissa torjuttu palaa takaisin, ehkä muotoaan muuttaneena mutta kuitenkin. Lukuisia ovat tarinat, joissa kauhu lurkkii veden alla, mutta harvoin on veden sameaa symboliikkaa liitetty niin konkreettisesti ihmiselämän kiertoon kuin korealaisessa "Saari"-elokuvassa ("Seom", 2000). Vaikka "Saaren" tarina ei noudattele mitään slasher-filkoista tuttua halun ja rangaistuksen mekaniikkaa, on se psykologisesti johdonmukainen ja universaalisti käsitettävä omassa maailmassaan. Aina ihminen tekee kuoleman rajalla epätoivoisia tekoja, joten teon logiikkaa riippuu vain siitä, mille rajalle on tällä kertaa tultu. Syvyyden yllä leikittelevien ihmisten ainoa mahdollisuus on, siten, toivoa, että joku ottaa onkiakseen ylös kuoleman syvyydestä, ja nielaistava valmistamansa koukut… "Saari" on tarinaltaan yksinkertainen, mutta ihmeen hyvin se pysyy kasassa monimieliseen lopetukseen saakka; muuta fantasiallista tai mystistä filmissä ei olekaan kuin sen lopetus. Rakkauden vastavuoroisuus ja ehdottomuus tekee itsemurhaa hautovasta nuorukaisesta ja järvenneidosta, mykästä palvelijattaresta rikoskumppaneita. Hullun rakkauden kuvauksena tätä elokuvaa voi myös katsoa, jos vatsa sietää, onhan siinä samanlaisia "maalataan elämää" -kohtauksia kuin vaikkapa "Betty Bluessa". Kuoleman valtakunta on yhtä kuin veikeänvärisiä majoja pohjattomalla lammella... "Saaressa" kalastaminen näyttäytyy sadistisena picniclajina, jossa turhautunut kännykkämies saa helpoimmin tekosyyn viettää jouten aikaansa. Jumalaisen kaunis maisema ja palvelijatar eivät käy ymmärrettäviksi örveltäville kalastajille, joten ei ihme että he käyvät omiin koukkuihinsa. Miesten suhde naisiin tai toisiinsa on yhtä käytännöllisen kylmä kuin suhde kaloihin. Mykkä palvelijatar on tullut eniten kalojen kaltaiseksi, kunnes hän tapaa ihmisen, joka on hänkin jo luopumassa ihmisyydestään. Kyynisemmin (etenkin laskelmoidun "Audition"-kauhufilmin jälkeen) katsottuna "Saari" on vain pieni sadistinen tarina eivätkä edes sen tekijät ole tienneet millä tavoilla yhdenmukaistaa vetistä mystiikkaan ja kalamiehiä joilla on isommat symbolit kuin vetimet. "Ei mikään ekatreffielokuva", sanoi joku teatterissa, ja totta niin, tämän elokuvan sadismi ei sisälly pelkästään siihen mitä tehdään ihmisten sisäelimille vaan siihenkin miten tönitään koiria tai silvotaan kaloja. No, kesämökkikauhu on oma kunniakas alalajinsa kauhufilmeissä ja siinä ryhmässä tämä on klassikkoainesta; toiste ei yövy ainakaan siirtolapuutarhan mökeissä, eikä ihan heti syö sushia. -- M.G. Soikkeli Turussa 23.2.2003 Soikkelin elokuva-arkisto