=================================================== Lyhyesti: "Salaliittoteoria" on puitteiltaan tavanomainen trilleri järjestelmän jahtaamasta yksilöstä. Juoni alkaa yllättävästä asetelmasta ja tarjoaa yhden käänteen totuttua enemmän, mutta samaa salaliittojen maailmaa on nähnyt tarpeeksi X- fileissä. Liian tutut näyttelijät vievät jännitystä. =================================================== Rakkaus on liian hyvä asia ollakseen totta yhdellekään ihmiselle. Jokainen romanssi onkin lähtökohdaltaan salaliitto olosuhteita vastaan, joko oma tai muiden luoma yritys luoda järjestystä kaoottiseen maailmaan. Ilman kahta rakkausmotiivia jokainen salaliittoteoria on keskeneräinen, sillä salaliiton todistajaksi tarvitaan vähintään kaksi ihmistä. Yhden ihmisen uskomukset olisivat pelkkää paranoiaa, ei teoriaa, mikä pätee yhtä hyvin tieteessä kuin trillereissä. Richard Donnerin ohjaama "Salaliittoteoria" (1997) soveltaa rakkausmotiivia salaliittotarinaan täydellisesti, vaikka elokuva ei muutoin terävöidy mihinkään kiinnostavaan lajityyppiin, ei edes trilleriksi minkä kuvastoa ja asetelmia se eniten hyödyntää. Puutteellisuudessaan leffaa voisi verrata vaikkapa "Wag the Dog" -filkkaan. Molemmissa on tekijöiltä pettänyt rohkeus kehitellä salaliittoa lähemmäksi nykypäivää ja poliittiisiin vastakkainasetelmiin. Elokuva "Valtion vihollinen" (1998) todisti puolestaan, että valvontavälineiden teknologia riittää luomaan vaikutelman läpikotaisin itseään tarkkailevasta yhteiskunnasta, jossa kuka tahansa voi joutua järjestelmän uhriksi - nämäkin ideansa "Salaliittoteoria" käyttää huolimattomasti. Voi vain kuvitella, mitä kaikkea joku komediaherkempi ohjaaja olisi saanut irti vaikkapa jäljitetty pizza - ideasta. Ohjaaja Richard Donner näyttää viihtyvän paremmin autojen ja rakennusten kuin ihmisten välisissä merkeissä. "Salaliittoteoriassa" päähenkilö Alice on aikuiseksi kasvanut Liisa ihmemaassa seuratessaan valkoista pupua, tässä tapauksessa taksikuski Jerryä USA:n aliseen tajuntaan, missä salamurhaajan tunnistaa kahdesta etunimestä ja palkkatappajan yhdestä, missä presidenttiä vaanitaan maanjäristyksellä ja Vietnamin sota alkaa vedonlyönnistä. Mel Gibson ja Julia Roberts ovat kyllä harvinaisen katsottavia tässä elokuvassa: Gibson tekee uransa neurottiisimman hahmon eikä Robertsia ole päästetty söpöstelemään. Toisaalta pidin enemmän jopa "Pelikaanimuistiosta" (1993), jossa Robertsilla on tavanomainen garderobiroolinsa, mutta juoni on vakavampi. Gibson ja Robertrs ovat yksinkertaisesti liian tuttuja ja turvallisia elokuvaan, jonka on tarkoitus olla pirskahteleva yhdistelmä "Taksikuskia" ja "Jaakobin painajaista". Jospa vaan tekijät olisivat osanneet päättää miten iloinen asia se salaliitto oikein onkaan ja miten hauska on hahmo, jonka todellisuudentaju viiraa _kohdalleen_ naisen vuoksi. Katsoja sen sijaan näkee liiankin hyvin miten kylmää on kemia näiden kahden välillä, Gibsonin ja Robertsin. Siitä alkaen leffaa katsoo kuin taksin takapenkiltä: videon mittari raksuttaa, kohta se kyyti joutaakin loppua... -- M.G. Soikkeli Videolta 26.2.2001 Soikkelin elokuva-arkisto