========================================================= Lyhyesti: "Seikkailija Thomas Crown" osoittaa harvinaista tyylitajua: jännitystä täysin ilman väkivaltaa ja aseita. Tämä vanhemman väen rikosromanssi tarjoaa hienon elokuva-aloituksen ja -loppukäänteen, minkä välissä on siedettävä tunnin mittainen mainos juppiharrasteista. P. Brosnanin charmi häviää R. Russon menopaussihehkulle. ========================================================= Seikkailijoiden sukupuussa ylimmällä oksalla istuvat pyhimykset ja veijarit. Heille seikkailu on vierailu kuolevaisten keskuudessa, humoristista leikkiä rahasta ja kunniasta sankaritarjokkaiden kanssa; ylipäänsä sankaruus on heidän näkökulmastaan naurettavaa touhua. Miljonääri Thomas Crown on helposti ideoitu hahmo, eikä elokuvan käsikirjoitus ole kummoinenkaan. Ilman taitavaa ohjaajaa tällaiseen elämäntapakuvaukseen tuskin koskisi yksikään tuottaja. Toimintafilmien ohjaajana tunnettu John McTiernanilla näyttää olleen ihan omat fantasiansa muuttaessaan kässäriä kuviksi. Mr. Crownin kuninkaalliseen elämäntapaan tutustutuaan ulkopuolisen, taidevarkauksia selvittävän naisetsivän näkökulmasta, alhaalta ylöspäin. Romanssina "Seikkailija Thomas Crown" (1999) on silkkaa harlekiiniosastoa. Kun pitkä ja svengaavasti rytmitetty alkukohtaus on osoittanut Thomas Crownin olevan playboy-kuorensa alla miljoonan taalan mysteeri, siirtyy elokuva täydellisesti kahden ihmisen väliseksi kolli ja hiiri -leikiksi. Kadonnut taideaarre on pelkkä tekosyy arvuutella miten pitkälle toistensa elämään ja elimiin playboy ja etsivätär tunkeutuvat, ja miten hyvin Thomas Crown osaa ennalta arvata naisen ("luontaisen", nyrkkiä harmissaan purevan) oveluuden. Ohjaaja McTiernan tuntuu ottaneen niin paljon irti Rene Russon hyvin museoiduista neidonmuodoista, että keskiosa elokuvaa pitkittyy tolkuttomiin variaatioihin Russon läpikäymistä ja riisumista n. 20-30 vaatekerrasta. Mitä jää jäljelle? Timantti pohjalle. "Seikkailija Thomas Crown" on niitä leffoja, joiden loppuhuipennuksen kätkeytyy kohtuullisen iso jippo ja sen vuoksi leffa on videona katsomisen arvoinen ahaa!-elämys. Kuvataidetta harrastaville helmikananpoikasille se on myös oivallinen päiväuni. -- M.G. Soikkeli 10.09.2000 Soikkelin elokuva-arkisto