=========================================================== Lyhyesti: "Sekaisin Marista" on epäkorrekteinta massa- viihdettä, mihin Hollywood pystyy: kuin brittiläistä crazy- huumoria betatestattuna amerikkalaiseen hömppäkomediaan tai "Saturday Night Live" rakennettuna Cameron Diazin obessiokehon ympärille. Diaz säteilee ensimmäisessä oikeassa tähtiroolissaan. Ben Stiller kerää sympatiat. =========================================================== "There's something about Cameron Diaz" eikä sitä voi enää selittää edes eroottisuudella, kun Diazissa ei ole "lihhaa ku vähä kielessä" (kuten Ruikonperän mutakurkku sanoisi). Mitään suurta muutosta näissä jätkämiehen oppaissa ei ole kuitenkaan tapahtunut elokuvan vuosisatana: 1950-luvulla vastaava leffa olisi ollut "Sekaisin Marilynistä". Vamppien morfologia on viime vuosina johtanut kapeampiin ja lapsekkaampiin naistähtiin (miespuolella samaa sarjaa edustaa di Caprio). Andre Bazinilla oli elokuva-arvosteluissaan sen suuntainen ajatus, että Jane Russell (mm. Lainsuojaton, Herrat pitävät vaaleaveriköistä) siirsi amerikkalaisen erotiikan huomiokeskipisteen reisistä rintoihin, mutta Marilyn palautti sen jonnekin niiden keskivaiheille. Mikäli Diaz on 1990-luvun filmitaivaan eroottinen stereotyyppi, niin on vaikea sanoa, mille kehon alueelle hän sitten siirtää keskeisen obsessiosymboliikan. Mielestäni tätä obsessiosymboliikkaa kannattaa kuitenkin pohtia, koska "Sekaisin Marista" -elokuva ("There's something about Mary", 1998) on kiinnostava poikkeus sekä hömppäkomedioissa että valokuvamallin, Cameron Diazin, onnistuneena näyttelijäsuoritteena. Cameron Diaz on kuvamedian hahmona jonkinlainen kävelevä sukupuolielin, jolle ei ole nimeä eikä selvää käyttötarkoitusta. Diazin roolihahmo tässä elokuvassa on sisäisesti 15-vuotias pirtelötyttönen, mikä osoittaa ohjaajilta (Bobby ja Peter Farrelly) kykyä tunnistaa näyttelijättäressä sisäisen ja ulkoisen näyttelijäkarakterin yhdistävä kategoria. Diazissa ei ole eroottisena tuotemerkkinä mitään sellaista animaalista voimaa tai sähköä, joka lataisi tilanteen hänen tullessaan huoneeseen. Periaatteessa Diazin kaltainen anorektinen lapsitähti on kuin eroottinen kasvi tai lelu, jolla voit kuvitella tekeväsi ihan mitä tahansa, mutta kun näyttelijä - toisaalta - suorastaan hehkuu elämää ja aurinkoa, on hänen hahmonsa kasvin sijaan lähempänä androidia: hahmo on olemassa ainoastaan niiden kuvallisten medioiden ansiosta, jotka ovat luoneet mielikuvan 100 % eroottisesta olennosta, jonka sukupuolisuus on täysin omaan elämiseen keskittynyttä. Diaz-Marin kaltainen hahmo syö, peseytyy, lyö golfia ja varmaan kuseekin eroottisesti. Se on hänen olemassaolemisensa tapa. Onkin jotain katsojan kannalta äärimmäisen kuvaavaa siinä, että eräs Marin kosijoista paljastuu kenkäfetisistiksi. Mielestäni tämä hahmo kiteyttää sen, mikä yhdistää Diaz-Marin hahmon ja leffan huumorin: kaikki sukupuolisuus näyttäytyy pelkästään kömpelyytenä verrattuna siihen seksuaalisesti täydellisen itseriittoiseen olentoon, jota Diaz-Mari synteettisenä erotiikkaoliona edustaa. Yksikään mies ei voi tehdä mitään Diaz-Marin kanssa, vaan miehelle riittää se tila, jota Diaz-Mari täyttää, konkreettisimmillaan huoneet ja tämän vaatekappaleet. Eroottiset pakkomielteet tekevät ihmisistä uudelleen puberteettisen kömpelöitä, ja kömpelyys on ihmisissä yhteisintä mimiikkaa, tunnistettavinta ja tapahtumiksi perusteltuna liikuttavan hauskaa. "Sekaisin Marista" - elokuvan pointti on siinä, että tarinaan kuuluvien pakkomielteisten miesten joukossa on yksi, joka on aidosti rakastunut Diaz-Mariin. Vaikka tätä rakastumista perustellaan niin kuin jenkkiromantiikassa aina tehdään, samankaltaisten makutottumusten ja etenkin urheilusuosikkien avulla, on "Sekaisin Marista" vastaansanomattoman hyväntuulinen romanssi, joka kokeilee aidosti poliittisen korrektiuden rajoja: mille kaikelle vammaisuudessa katsoja saadaan nauramaan? Miten koiraa voi paiskoa kun tilannekomiikka irrotetaan reaalisen kuvauksen rajoista? Miten high school - romanssissa WASP-prinsessan isä voi osoittautua hirtehiseksi mustaihoiseksi? Miten aviosuhdetta voidaan kuvailla fellaation kautta? Sen lisäksi, että elokuva on hyvällä huonon maun ymmärryksellä omistautunut Diazin hahmolle, on sen toimivuudelle elintärkeää (monessa mielessä…) Ben Stillerin kaltainen näyttelijä, jonka hahmo on vakava mutta sentimentaalinen, harkitseva mutta hyväsydäminen. Hänen high school -romanssinsa on totinen ja hellä, mutta toisaalta tämän kadunmies- woodyallenin romanttisuutta joudutaan selittämään: hän on kirjailija ja siksi hänen mielikuvituksensa on suuntautunut menneisyyteen, kun kaikki ympärillä ovat toden totta "hetken lapsia". Leffan loppupuolella käsikirjoituksesta ovat loppuneet vitsit, joten hahmot kootaan yhteen ja lopetellaan elokuva. Siinä se, eikä juonenlankoja vaivauduta edes nimellisesti sutaisemaan yhteen, vaan parilla tollolla yllätyksellä paikataan loppuhuipennuksen ammottava kuilu. Ja jollain perverssillä tavalla sekin sopii tähän elokuvaan! Mikään ei voi saada täyttymystään tässä tarinassa, jossa tehdään retki puberteetin ihmeelliseen maailmaan (tien ohessa WASP-moraalin näkökulmasta samaan perversiolootaan heitetyt homodeitit ja sarjamurhaajat). Hulvattoman brittihuumorin ystäville, joihin en kyllä itse lukeudu, tämä leffa lienee ehdoton nähtävyys; metahuvittavaa on sekin, että Englannissa leffa on K-15 ja meillä Suomessa K-12. Vähintään puolet "Sekaisin Marista" -filkan vitseistä on tylsiä ja Matt Dillon kierona yksityisyrittäjänä on varsin heikko, lipevyydessään kaavamainen koomikkosuoritus. Mutta muutamien hyvien naurujen - ja henkeäsalpaavan Star Wars -trailerin jälkeen - ansiosta tämä leffa jää mieleen pitkäksi aikaa. Voisi tätä leffaa suositella myös niille kuvamedian harrastajille: joille Cameron Diazin kaltaiset bimbot jäävät kummittelemaan mieleen: ne eivät ole tähtinä kiihottavia kuten Elisabeth Shue tai Jennifer Jason Leigh, mutta sitkeää mielikuvituksen purukumia kuin hitti joka on pelkistetty muutamaksi biitiksi. -- M.G. Soikkeli Helsingissä 20.2.1999 Soikkelin elokuva-arkisto