================================================================ Lyhyesti: "Seuralainen" ei ole lainkaan niin leikkiemansipatorinen leffa kuin 'ranskalainen mies brittien huorana' -asetelmasta voisi uskoa: tavaton tarina saadaan näyttämään mitä tavallisimmalta. Claude Berri -realismia, kamera lerkahdellen lähellä kuvattavia, ilman musiikkia, ilman kohtauksia. D.Auteuilin parhaita rooleja. ================================================================ "Heikko ei voi olla vilpitön." Kun "Seuralaisen" (1999, "The Escort", "Mauvaise Passe") jättimainos, jossa Daniel Auteuil kurkistaa naisen jalkovälissä, oli Bio Rexin seinällä, siitä nostettiin kanne Helsingissä, olisiko ollut julkisivulautakunnalle. Häiriö ei ollut pelkästään siinä, että teatterille ei ollut annettu lupaa sein peittäviin mainoksiin, vaan että pornahtava kuva sai niin paljon julkista tilaa. Toisaalta elokuvia shokkiarvon mukaan markkinoiva, leffapromoottori Mika Siltala innostui puolustamaan julistetta: valitus johtuikin vain siitä että juliste oli emansipatorinen. Rakkautta&anarkiaa -mittarissa siis se, että seksissä nainen pelkistetään jalkoväliksi ja että mies pelkistetään tarkkailevaksi pääksi, on emansipatorista. No, ehkä "Seuralaista" ei tarvitse ylipäänsä luokiella emansipatorisuuden perusteella, mutta on se kiinnostavan epätavallinen elokuva miehen seksuaalisuudesta. Päähenkilö on nössö, hiljainen ranskalainen, joka irroittautuu turvalliselta opettajauralta kirjoittaakseen romaanin Lontoossa. Se että Auteuil saadaan näyttämään epävarmalta, impotenssin yllättämältä turistilta on jo saavutus, ja että leffa pystyy vielä näyttämään jotenkuten uskottavasti, miten tämä frensmanni lokalisoidaan brittien sonniksi. "Siitä on aikaa, kun olin jonkun ensimmäinen kerta", virnistää bisnesnainen tajutessaan millaisen herkun hän on saanut seuralaisekseen, ja toden totta, kuvaus aitoa juttua etsivistä ihmisistä on sekä söötti että viileä, kirjallinen kaipuun iduissa ja visuaalinen ihmissuhdepelin elegantissa kylmyydessä. Videon takakannen löpinät siitä, miten ohjaaja Michael Blanc kävi tutkimassa lontoolaisen seuralaispalvelun yksityiskohtia (paljonko kokaiinia tarvitaan aktia varten), voi jättää samaan roskikseen kuin Siltalan palopuheet. "Seuralaisen" tiivis realistinen ote, riippumattomuus kohtauksista, sopii asetelmaan, jossa kansallisuudet asetetaan rinnatuksin. Kortsun aukikäärimisestä runosäkein ei tehdä huomattavaa näytöstä, koska ratkaisevampaa ovat tilanteet joissa ihmiset paljastavat viattomuutensa. On katsojan oma ilo päätellä, miten brittejä tai ranskalaisia henkilöt ovat täyttäessään rikkinäisiä läheissuhteitaan satunnaisella seksillä. Emmekö lie kaikki pelkistettävissä "seuralaisiksi" parisuhteissa, ainakin ajoittaisesti. Mistään puritaanit britit vs aisti-iloiset ranskalaiset -prototyypeistä ei tarvitse pitää kiinni, jotta yksittäisten ihmisten hyvin tavallisista suhdeongelmista nousee hyvin yleistettäviä näkökulmia sukupuolen ja perheroolin esittämiseen. Liki katu-uskottavat britit jäävät mieleen sulavan ranskalaisen taustoiksi. Kirjallinen kehyskin palaa esille leffan lopulla: missäpäs muualla niin paljosta voisi itsensä myydä taiteilija joka ei tunne arvoansa? Ja jopa se leffan julisteeksi valittu cunnilingus-kohta erottuu tilanteena, jossa aktin muoto käy vertaukseksi tietyntyyppisestä itsensä huoraamisesta sekä pari- että markkinasuhteen tasolla. Ainoa hömppäpehmennys leffassa onkin se, miten laaditaan selittämätöntä romantiikkaa kahden 'seuralaisen' välille. Sukupuolitaudit ja koko raaka seksibisnes ovat melko lailla taka- alalla. Myös aktit esitetään pehmopornon tapaisesti: ihmiset ovat kauniita, varakkaita ja edustavat itseään vain ylävartalolla. Amen. Mikään yleisfiksu draama tämä "Seuralainen" ei ole, mutta sen ansiosta on sentään pakko ihmetellä, miten vähän on elokuvia, joissa Ranska ja Englanti näytettäisiin petinaapureina, 'suutelevina serkuksina', vai miten tätä sukuyhtäläisyyttä kutsuisi... Leffan krediiteissä Hanif Kureishi mainitaan alkuperäisen "idean" antajaksi, videon kannessa kreditoidaan jopa alkuperäisen tarinan kirjoittajaksi; jälkimmäinenkin tuntuu todennäköiseltä. -- M.G. Soikkeli Videolta 21.9.2001 Soikkelin elokuva-arkisto