=============================================================== Lyhyesti: "Shooting Fish" on ylipirteä ja runsain, mutta toisiinsa liittymättömin ideoin varustettu romanttinen komedia 90-luvun nuorista brittihuijareista. Leffa näyttää Oasiksen popvideolta, paitsi näyttelijäin osalta: he ovat asiallisen freesejä ja uskottavan leikkisiä. Pakkopirtsakkaa nuorisokamaa. =============================================================== "Shooting Fish" (1997) näyttää liian hyvältä ollakseen totta, tai uskottava, tai edes kestävää katsottavaa. Sen juoni on koottu häthätää toisiinsa liitetyistä ideoista, joiden yhteensopimattomuus on tarkoitus käydä 1990-luvun friikkien kokokuvaksi Leffan on ohjannut tuikituntematon Stefan Schwartz (III), eikä sen miehitys (Dan Futterman ja Stuart Townsend) linkity edes IMDB:n arkistossa mihinkään mieleen jääviin suorituksiin. Pisamaisen pirtsakkaa lääkäriopiskelijatarta esittää sentään Kate Beckinsale, joka vietteli katsojain sydämiä "Paljon melua tyhjästä"- klassikon hurmioituneessa leffaversiossa (1993). Miesten jalomielisyyden mittaajana kesäkköinen Beckinsale tuo tähänkin elokuvaan raikkaan tuulahduksen, mutta teiniromanssi on toisaalta ylimakein ainesosa tämän leffan sekoitusta. Jos päähenkilönä on kaksi huijarimiestä, joista toinen on verbaalisesti nokkelampi ja toinen käytännön taituri, ja jossa kolmantena pyöränä on epävarmasti rikoksen teille horjahteleva nainen, niin assosioituuko moinen juonikuvio helpommin "Butch Cassidy ja Sundsance Kid" -westerniin (1969) vai "Puhallukseen" (1973)? Mitä omaperäistä huijarikomedia pystyy keksimään 1990-luvun markkinoilta? Ehkä tällaisten romanttisten huijauskomedioiden lähin vaikuttaja on kuitenkin yllätyssuosion saanut "Kala nimeltä Wanda" (1988), vaikka Wandan hillittömiin karikatyyreihin nähden "Shooting fish"-leffan väki on perin kilttiä ja epäitsekästä, lempeitä orpoja ja pörröpäätyttöjä, joiden hyvä sydän kääntyy dickensiläisen kompassin asteikolla oikeaan suuntaan. "Shooting fish"-leffan ansiona on se, että tarina etenee liiemmin selittelemättä tilanteesta toiseen, luottaen kuviinsa ja hahmojensa käsitettävyyteen. Jos vain huijaukset olisivat edes _hieman_ uskottavampia, ja juoni joko loogisempi tai sitten riehakkaamin sattuman logiikkaa noudattava - ja loppuselvittely paljon perusteellisempi - niin filkka saattaisi elää kauemminkin kuin syksystä talveen eli kaamoksen karkoittajana. Kesällä telkassa nähtynä tällainen hupsuttelu katoaa siiderimainosten joukkoon. -- M.G. Soikkeli "Se haukkui tarjoilijalle Paavo Lipposta, jonka csmaso@uta.fi väitti kävelevän Helmut Kohlin perässä unionin ============= kokouksissa rakastunut ilme naamallaan niin kuin olisi Kohlin kehitysvammainen poika." A.T. Soikkelin elokuva-arkisto