=============================================================== Lyhyesti: "Shrek" lie ties kuinka mones teknisesti ällistyttävä, uuden median eturintamassa kulkeva, mutta sisällöltään pliisu tietokoneanimaatio. Pedon & prinsessan stoorissa satujen friikit pistetään tunnistusriviin mutta heppoista on ilkeily sen jälkeen. Muutama vitsi, kävellen läpäisty juoni ja keltaista ketsuppia. ============================================================== Menin katsomaan "Shrekin" vain koska pari musiikkifriikkiä oli kehunut leffaa kovasti. Musiikki onkin "Shrekissä" hilpeää ja tunteita suuntaavassa, dialogittomassa käännekohdassa John Calen "Hallelujah" soi niin komeasti, että pätkästä olisi saanut vuoden hienoimman musavideon. Ehkei enempää olisi pitänytkään yrittää. Satujen metaparodiaksi pyrkivässä "Shrekissä" animaatiohahmojen kierrätys on aika vaatimatonta, voi laskea kahden käden sormin montako vitsiä saadaan aikaiseksi, siis sellaisen yleisen hymyilyttävyyden lisäksi. "Shrek" myös paahtaa melkoisella vauhdilla kohtauksesta toiseen ja hyppää jo alusta pitäen suoraan toimintaan, siinä määrin tekijät pelkäävät uuden animaatiotekniikan kylmyyttä ja etäännyttävyyttä. "Shrekiä" katselee ilokseen sen runsaan tunnin mitä se kestää, mutta jälkikäteen ei jää mieleen muuta kuin tuo "Hallelujah"-kohtaus sekä absurdiudessaan se kohtaus jossa satumaan söpöintä kidutetaan maitolasilla… Jopa verrattuna Tim Burtonin piparikelpoiseen elokuvaan "Painajainen ennen joulua" on "Shrek" suorastaan imelä. En odota Disneyland Afterdark -kuvilla sisustettua länsimaista animea, en kaipaa mitään muuta kuin animaatiota, jossa olisi kunnon tarina ja jossa uusimpia animaation välineitä käytettäisiin muutoinkin luovasti kuin jäljentämään tähtinäyttelijöiden ilmeitä. "Shrek" on hahmojen luonteikkaasta liikehdinnästä huolimatta kohtauksiltaan niin jäykkä kuin katsoisi lähitulevaisuuden pelidemoa. Sen yksityiskohdissa on kunnioitettavaa paneutumista, mitään ei tehdä helpoimman mukaan - paitsi yleinen tunnelma, joka on ihan yhtä paperista humanismia kuin Disney-filkat, ne joiden pitäisi olla tässä sopuisan ironian kohteena. "Shrekin" sanoma on samanlainen kuin niin monen elokuvien pohjalta tehdyn elokuvan: ruman sankarin viattomuus syntyy siitä ettei hän tunnista tarinansa lajityyppiä, päinvastoin kuin hänen apurinsa, puhuvan aasin, joka toimii juuri niin sanchopanza-käytännöllisesti kuin kuuluukin. Ihmettelen kovasti, että "Shrekin" visuaalinen täydellisyys on vakuuttanut niin monet katsojat sen olevan jotain hiottua myös sisällöllisessä parodiassaan. Tosiasiassa "Shrek" opettaa kokoperheen vähemmistöille eli isille ja pojille tasan sen, että tonihalmeellekin riittää paikka maailmassa, vaikka hän kävelisi kaikkien muiden ylitse sitä etsiessään. Viime vuosina lisääntynyt alapään huumori on sovitettu muutamaksi räkä- , pieru- ja röyhtäysvitsiksi. Jep, tähän tarkoitukseen se animaatio onkin syntynyt... Tunnelmallisten kohtausten jännitystä, haikeutta ja huumoria haetaan "Shrekissä" tasan samoilla valon & materiaalin yhdistelmillä kuin disneyn sarjamaistuneessa leffatuotannossa: jännitykseen tulenpunaista loimetta kivellä, haikeuteen hopeista pölyä huoneissa, tappelukomiikkaan ylikirkasta päivänpaistetta hiekalla. Vain yhden kohtauksen herkkyys onnistuu vangitsemaan jotain tarinaan sopivaa: tilanne jossa aamunkoitteessa saapuu ratsastajajoukko sankareidemme tykö. Aamun valo sovittuu omanlaistaan maailmantuntua luoden päähahmojen ja luonnon ja saapuvien henkilöiden välille. Vuoden tai parin päästä "Shrek" on enää yksi askel monien joukossa, niin nopeasti animaatiot kehittyvät ja edelleen on toivoa, että joku käyttäisi tekniikan loistokkuutta leffan mainstream-puolella myös taiteellisiin tarkoituksiin. Siihen asti tällaiset elokuvat voi yhtä hyvin jättää väliinkin. -- M.G. Soikkeli Turussa 15.9.2001 Soikkelin elokuva-arkisto