"Siivekäs muutto" (2003) on elokuvaksi tuotettu luontodokumentti, joka eroaa telkasta tutusta tavarasta siinä, että eläimiä päästään lähemmäksi ja että valkokankaalla niiden elinpiirille annetaan asianmukaista tilaa. Kokonaisuutena "Siivekäs muutto" on ihan yhtä hajanainen ja kömpelösti tematisoiva kuin telkan luontodokkarit keskimäärin. Filmillisiä etuja ei osata käyttää hyväksi, mikä on erityisen hälyttävää lintujen muuttoa käsittelevän ranskalaisen luontoelokuvan yhteydessä - eikö median perinteestä tajuta tai välitetä missään tuottajaportaassa? Ymmärrän kyllä, jos tekijätiimi on kiinnostuneempi aiheesta ja sen ekologisesta merkityksestä, mutta kun elokuvakatsominen on pohjimmiltaan juuri vesilinnun elämää, niin miten tällainen tilaisuus missataan niin täydellisesti? Vain koska "luonnon ylistys" (niin kuin filkan mainos hehkuttaa) on mediakaava, johon mikä tahansa ihmisen ulkopuolelleen jättävä esitys jähmettyy, olipa kyseessä kirjallinen tai filmillinen esitys. Veikkaanpa silti, että katsoja muistaa tästä elokuvasta paremmin ne kohdat, joissa linnun tai parven käytös on lähimpänä ihmisen kulttuuria, kuin ne kohdat joissa on pelkistetysti vain lentävä lintu ja sen maisema. Ei luontoa voi ylistää ilman luontoestetiikkaa, jonka keskipisteessä on aina ihmisen silmä ja kulttuuri; ei meitä saa edes hämmästymään pienen linnunpojan ponnisteluista tai rapujen joukkoteurastamasta siipirikosta jollei se herätä muistikuvia jostain aiemmin nähdystä. Viimeistään "Swimming pool" -elokuvan katsomalla voi ymmärtää, miten elokuvallinen pinta on samalla tavalla elävää maailman heijastelua kuin veden pinta, ja lukuisat muut filmit (ja filmiteoreetikot) todistaa sen miten elokuvan katsominen simuloi lentämisen kokemusta. Niinpä veden äärellä lentävään olentoon samastuminen olisi teatterissa istuvalle ihmisparvelle mitä luonnollisinta. Mikä sitten on paras taktiikka saada katsojan empatiat siivekkäiden puolelle, siitä en mene takuuseen, mutta elokuvana "Siivekäs muutto" ei tule lähellekään sitä uuden maailman avausta, mihin samojen tekijöiden "Mikrokosmos" pystyi. "Siivekkäässä muutossa" musiikki on välillä aivan kamalaa new age -liirumlaarumia, harvinaisiin kuvatilanteisiin ei syvennytä, ja kaiken päällä mutisee ranskalainen kertojanääni kehnolla englannillaan niin kuin yrittäisi turistioppaan parodiaa. Talvella katsottuna tämä elokuva on tietysti oivaa valolääkettä, eikä lintuja ole varmaan koskaan nähty valkokankaalla niin läheltä niin kauniina, mutta kun ihminen on kuitenkin ihmisen miettein ja merkityksin tätä filmiä katsomassa, niin se olisi voinut paljon rohkeammin valita ihan oman aiheelle sopivan estetiikkansa - median laadusta johtuen se olisi helppoa - ja tehdä linnunkuvien ja linnunäänien sinfonian, jonka myös muistaisi teatterista poistuessaan. -- M.G. Soikkeli Turussa 3.1.2004 Soikkelin elokuva-arkisto