Sinä elävä (2007) ================= Jos Roy Anderssonin edellisestä elokuvasta (Toisen kerroksen lauluja, 2000) saattoi sanoa, että se on "järkyttävän koominen ja hykerryttävän häijy" niin tästä uudesta (2007) ei löydy kerrassaan mitään sellaista särmää, joka pakottaisi katsojan tunteet liikkeelle. Kun kriittisyydessään lahjomattomalta vaikuttanut ohjaaja äkillisesti taantuu vaskimusiikin varjelijaksi, tätä kääntymystä ei voi käsittää muutoin kuin että hän on menestyksensä uhri ja haluaa nyt varmistaa miellyttävyytensä. Ruotsalaisista tuokiokuvista on tehty nyt turvallisia sketsejä ja kärjettömiä sketsin aihioita. Edellistä elokuvaa hallinnut maailmanlopun tunnelma on jälleen taustalla, sitä ennustaa ensimmäinen kuva ja siihen summautuvat viimeiset kohtaukset, kunnes filmin lopettava kuva on se ainoa puhtaasti tietokonemanipuloitu pätkä elokuvaa. Mutta "Sinä elävä" on luvattoman huonosti ideoitu (käsikirjoittamiseen Andersson ei usko) verrattuna edellisen elokuvan kohtausten absurdiuteen. Tällä kertaa ohjaaja huvittelee sillä epäsuhdalla, mikä syntyy kehnojen amatöörinäyttelijöiden ja huolella rakennettujen lavasteympäristöjen välille. Andersonin sanoma tällä kertaa? Että me kaikki olemme kalpeita amatöörejä, piipahtamassa maailmassa, jossa ainoa viehätys ovat unemme. Niinpä filmin ainoa kelvollinen kohtaus on pitkä unijakso, jossa rokkifani toteuttaa elämänsä fantasian rokkitähden nuorikkona, talossa joka onkin juna - maailmassa jossa parasta on sieltä lähteminen. -- M.G. Soikkeli Tampereella 7.10.2007 R&A-festariesityksessä Soikkelin elokuva-arkisto