================================================================== Lyhyesti: "Sleep with me" on kamarielokuvaa pienempi, komerodraaman puolikas, elokuvanovelli kahden miehen ja yhden naisen suhteesta. Fiksua dialogia, paitsi kun puhe tulee pari- suhteista _ja_ seksistä; teräviä sivuhahmoja, latteat päähenkilöt. ================================================================== "Olen 24-vuotias, enkä välitä paskaakaan. Etkä sinä merkitse minulle mitään." "Sleep with me" on sinänsä aiheensa mittainen elokuva, että se ei taatusti yritä sanoa mitään yhtä isoa määritelmää aiheestaan tai laatia yhtä suurta draamaa henkilöistään kuin kokoillan elokuvat tapaavat tehdä. Sen nokkeluus on fragmentaarista eikä yritäkään peitellä keinotekoisuuttaan kolmen elämän valittujen palojen valitsijana: elämä on valtavasti muutakin mutta tämä oli yksi merkittävä käänne näiden henkilöiden elämässä. Tämä käänteen kohta kuvaa jotain olennaista X- sukupolvesta ja siksi se on valittu, mutta siinä kaikki. "X-sukupolvi"-käsitteen luoja Douglas Coupland ennätti jo ilmoittaa käsitteen hänen puolestaan kuopattavaksi, koska massakulttuuri on valjastanut käsitteen omiin tarkoituksiinsa. Minkäs teet - käsite jatkaa olemassaoloaan ja sen piiriin sopivat erinomaisesti sellaiset ilmiöt kuin nuorten älykköjen pikkuisen kokeilevat elokuvat. "Pikkuisen avantgarde" on puolestaan yhtä rankka huijaus kuin olla "pikkuisen raskaana" tai jopa "pikkuisen rakastunut". Joku laskelmoi omaan taskuunsa, haluaa kelvollisen peilikuvan. Mutta käsite toimii vähintään tietyn keinotekoisuuden merkkinä. Kun näen merkin X, viritän kulttuurini. "Sleep with me" on teknisesti oppinut peilikuvaus kuluttaja- älykköjen omasta sukupolvesta. Sen henkilöt läpikäyvät vaarattomia "tunteen ketsuppipurkauksia" (näitä Couplandin hauskoja sukupolvikäsitteitä) eivätkä esitä mitään syvällisiä väitteitä yhtään mistään. Kaikki henkilöt edustavat Los Angelesin ylempää keskiluokkaa, milloin eivät yläluokkaa, mutta kelluvat kuvitteellisessa vapauden tilassa jossa elämän suksee on yhtä kuin onnekas heteroelämä. Tässä luokkafetissien ja heteropakkomielteiden suosinnassa elokuva on vielä kaukana Couplandin kuvaamista vapaaehtoisista luusereista, joiden haaroväliin lankeaa helposti laskostettava "Platonin varjo". Siksi, että elokuva pyrkii itse olemaan "statussurrogaatti": ilmiö jonka mainitseminen riittää peittoamaan rahallisen arvon. Yäk. Tulee taas mieleen se iltalehdestä nappaamani omituinen lause, että "ei aivan taidetta, mutta sentään ilmiö". Meg Tilly kolmiodraaman toimettomassa keskipisteessä on vaisu valinta. Nuorekas Tilly on ansioitunut lähinnä aikuisten elokuvissa, mutta kenties hänen on tarkoitus toimia kytkentänä "Sisäpiiri"-elokuvaan? "Sleep with me" kun pyrkii olemaan postmodernin rento viittauksissaan aiempaan elokuvatraditioon; tästä myös Q Tarantinon tekemä sivuhahmo Si{gmun}d analysoimassa "Top Gun"-elokuvan homoeroottista viritystä. Eric Stoltz on tässä filkassa surullinen hahmo, mutta paljon haaleampi persoonana kuin toisessa X-sukupolvileffassa "Bodies, Rest and Motion". Craig Sheffer kolmantena osapuolena on kuin nuori Willem Dafoe, kiivas ja kiltti, vähäilmeinen, päähahmoista realistisin; hänen aiemmista suorituksistaan muistanee parhaiten pääosan elo- kuvassa "Ja keskellä virtaa joki", siinä Brad Pittin kanssa. Ohjaaja Rory Kelly on ensikertalainen pitkän filkan tekijänä, mutta hyvin hän tuntuu seuranneen mitä leffan kuusi kreditoitua käsikirjoittajaa ovat jonkin pokeripelin ohessa raapustelleet tarinaksi. Elokuvassa on muutamia muodollisia ratkaisuja, joihin harva leffa, etenkään romanssi rohkenee - esimerkiksi pitkät videokuvajaksot ja W Allenin filmeistä tutut kirjalliset välikommentit - ja niiden vuoksi, jos ei sitten Tarantinon hillittömän cameon takia, elokuva kannattaa katsoa. Mutta älkää maksako täyttä hintaa vaan odottakaa kunnes tämä tulee videolle. -- "kevään sateessa kurkien jalat ovatkin lyhentyneet" -basho- Soikkelin elokuva-arkisto