Sleepwalkers ============ Jostain syystä juuri kauhuleffojen kohdalla lehtikritiikit tapaavat mennä eniten metsään. Ilmeisesti kriitikko odottaa, että filkka täyttää lajityyppinsä ehdot, ja jos ei niin sitä ei osata katsoa "pelkkänä" elokuvana. Nimittäin, Sleepwalkers on ihan siedettävän hyvä leffa sekä kauhufilkaksi että "pelkkänä" elokuvana. Ainakin itse tykkään hillittömästi filmeistä, jotka pystyvät rakentamaan omaa tunnelmamaailmaansa, sellaista, joka erottaa sen kaikista muista filmeistä ja saa filmin kuvamaailman säilymään mielikuvina, joiden yllä sitten pysyttelee se oma omituinen ilmapiirinsä. Vai olisiko niinkin, että Stephen King - filmatisoinnilta odotetaan jo niin kohtuuttomasti, että kaikki perinteinen pöpö-hyppää-silmille - affektisto vaikuttaa lapselliselta. Täsmälleen samoin kävi Pet Cemetery ja Piina -filkoille, että niitä ei jaksettu katsoa ilmapiirilumouksina vaan kaiveltiin jotain Kingin "neroutta" semmoisesta syvällisyydestä mikä ei kauhufilkkoihin kuulu. Ei Sleepwalkers ole mitään klassikkotasoa, mutta jopa parempi kuin nuo kaksi mainittua. Eniten pidin siitä kuinka asiallisesti efektit oli toteutettu, niin että ne tukevat fantasian tunnelmaa nopeasti ja korostamatta, ikään kuin luonnollisena osana toden rajamaita. Stand by me taitaa olla ainoa King-filmatisointi, jossa on tavoitettu jotain siitä lumoavasta ahdistuksesta, siitä sellaisesta, joka on ominaista vain Kingille, että se rakentaa vanhasta myytistä jotain ihan omaakin. Samalla kannattaa muistaa, että Kingin tuotannossa on yhtä paljon roskaa kuin sen filmatisoinneissa, pahimpana Kingin itse ohjaama Maximum Overdrive. No, eihän herra King mikään nobelisti ole pyrkinytkään olemaan, vaan ennemminkin jonkinlainen rockteksturi. Stand by me oli kevyttunnelmaisen realistinen ja kuitenkin sen taustalla oli fiilis, että lähellä on lumous, jonka rajalla saa olla vain hetken. Masokismia, niin hienosti kätketty ripaus, että esimerkiksi Piina uppoaa huomaamatta (kirjana) pahimmankin puritaanin kalloon. Kingin tuotanto on siksi laaja, että vielä pari vuotta voitaisiin filmata mitä tahansa sen novellin tai romaanin pohjalta ja myydä katsojille King-filminä. Huonoimmatkin saapuvat Suomeen viimeistään videolla, niin kuin Maximum Overdrive ja supertylsä Graveyard Shift. spoilereita eessä päin . . . . . . Jopa Kingin cameo Sleepwalkersissa tuntuu siinä mielessä sopivalta, että se jotenkin kuuluu siihen rockmentaliteettiin millä hän tarinansa takoo. Filkan ohjaaja tuskin on aina tajunnut millaista tunnelmaa hän on halunnut, mutta jokin yhteinen piirre löytyy: kissat, niissä kun yhdistyy niin täydesti lihallisuuden kaksi puolta, piilevä peto ja nautinto yhtä aikaa, lempeys, joka voi muuttua seurallisuudesta leikilliseksi tappajaksi. Tätä filkka käyttää toistuvasti ja hyvin hyödyksi. Tottahan se tuo mieleen edeltäjiään, Cat People ja Hunger, mutta on silti ihan oma myyttinsä ja tarinansa. Kingin kissavihamielisyys näkyi jo Cat's eyes -filmissä, joten ei Sleepwalkers siinäkään yllätä. Ainoa moka on filmin lyhyys, kaipa rahat taas menivät efekteihin. Viimeinen neljännes kuvasta mennään nopeasti ja rytinällä - ensimmäiset kolme neljännestä olisi voitu pidempäänkin kehitellä tarinan vastakkain- asetelmia: äidin ja pojan rakkaus, täydellinen nuorukainen ja Amerikan Viimeinen Neitsyt. Filkan loputtua tuntee ittensä huijatuksi, taas kerran juuri kauhufilkan tapauksessa. Alku kun on lupaillut vuoristorataa niin paljon pidemmäksi ja jyrkemmäksi. -- mg soikkeli Soikkelin elokuva-arkisto